Mä synnyin heppapöpiksi. Ensimmäinen asia jonka piirsin oli hevonen ja jos jossain oli hevosia mut löysi sieltä, vaikka vanhemmat tai mummo välillä olivatkin kieltäneet. Mä sidoin vanhat hevosen kengät omiini ja kiskoin mummon maitokärryjä, ihan oli kopina kuin hevosesta.... Mä tein vanhoista vöistä koiralle valjaat ja suitset, se veti pulkkaa ja vanhoja lastenvaunuja. Opetin koiran hyppäämään esteitä, oli tynnyriä ja sauvoja. Toki se sai palkaa vain kun "puomit" eivät pudonneet ja oppihan se. Mulla oli metsässä maastoesterata, jota sitten juoksin kaverin kanssa kilpaa. Lahjaksi halusin leikkihevosia, joille sitten pihalla väkersin tarhat ja tallin. Ne hevoset oli mun aarteita. Viisi-vuotis synttärilahjaksi sain vihdoin ihkaoikean ratsastustunnin. Rahat oli tiukassa. Mä halusin ratsastaa, ihan sama vaikka ilman satulaa ja riimunarulla. Ja ajoin ravureita, tänä päivänä ei onnistuisi pikku mukulalta... Fillarilla mentiin viiden kilsan matka tallille aina kun äiti päästi, satoi tai paistoi, oli pakkasta tai helle. Sitten mä kärräsin paskaa, ajoin, ratsastin ja hoidin hevosia. Ihanaa!
Mä olen nykyään tosi tyytyväinen elämääni perheeni ja eläinkatraan kanssa mutta yks päivä läikähti totaalinen onnellisuuden tunne. Aurinko paistoi, linnut lauloi kevätkonserttia ja mä hain tarhasta yhden mun ihan omista hevosista. Mä harjasin ja satuloisin tamman auringossa pihalla. Sitten talutin Tangon omalle pikku kentälleni ja kipusin satulaan. Satulan narina, kevään tuoksu, auringon lämpö, hevosen liike, yhteistyö, hevosen hien haju... Voiko täti enää onnellisempi olla?
 |
| 1.5.21 Tangon hikiset korvat. |
