torstai 10. joulukuuta 2015

Hevosen ensiapuluento

Mynämäen Seudun ratsastajat järjestivät yhdessä Suomen ratsastajainliiton Lounais-Suomen aluejaoston kanssa hevosen "ensiapuluennon", joka siis käsitteli luennoitsijamme mukaan yksinkertaisesti hevosten hätätapauksia. Luennon piti eläinlääkäri Katriina Hietanen, joka on pitänyt muutaman luennon jo aikaisemmin eri aiheista. Linkki: Ähkyluento ja toinen oli matoilta, josta en ilmeisesti ole kirjoittanut mitään...  Suuri osa tästä postauksesta on hänen materiaalistaan "kopioitua". Kaikkea ei pysty/ jaksa kirjoittaa ja yhdellä luennolla asioita ei ehditä kovin syvällisesti pohtimaan. Tässä jotain mietteitä siis.

 Ihan ensimmäinen tärkeä asia on, että kaikilla henkilöillä on velvollisuus ilmoittaa sairaasta, vahingoittuneesta tai muuten avuttomaan tilaan joutuneesta eläimestä.


Lääkekaapin sisältöä

Lääkekaapin sisältöä.
 Jotain jorinaa lääkekaapin sisällöstä vanhassa postauksessa: Lääkekaappi

 Mitäs ajatuksia kurssi sitten minussa herätti? Tärkeimpänä jäi mieleen ennalta ehkäisy. Hevosen liikkumisen rajoittaminen on hankalaa ja voi johtaa uusiin ongelmiin, varsinkin jalkojen haavat parantuvat huonosti, hoito ylipäätään vaatii aina aikaa ja rahaa, sekä aiheuttaa huolta ja murhetta, joten tapaturmien ennaltaehkäisy on todellakin kannattavaa.
 Eli pidä hevostesi elinympäristö turvallisena. Suuren osan haavoista aiheuttavat puoliksi järsityt aidanpylväät, jotka siis kannattaa vaihtaa tarvittaessa. Pitämällä tarhojen pohjat kunnossa ja tarvittaessa hevoset hokkikengissä, estät liukastumisten aiheuttamat haaverit. Työkalut ja muut tarvikkeet ovat omilla paikoillaan, tarhassa ei ole teräviä oksia joihin voi loukata silmän. Mielestäni valo on tärkeää turvallisuustekijä jokapäiväisessä toiminnassa. Minä näen hevoset ja näen mihin astun, samoin hevosetkin näkevät toimia.

 Tunne hevosesi! Hevosen omistajan/ hoitajan tulisi tietää hevosen normaalilämpö, limakalvojen väri, jalkojen lämpö/ turvotus, ruokahalu, veden kulutus, lantamäärä ja normaali käyttäytyminen. Omistathan kuumemittarin? Ja aina on parempi kysyä kuin katua. Tyhmiä kysymyksiä ei ole!

 Ja sitten näihin hätätapauksiin.



Ähky


Ähky on hätätapaus. Tärkeää on tunnistaa poikkeava käytös. Ähky voi olla todella pahakin ennen kuin hevonen oirehtii rajusti (tietyt rodut...). Ähkyepäilyssä tarkkaile lämpöä, limakalvojen väriä, ruokahalua, lantamäärää, veden- ja rehun kulutusta, vireystasoa ja kertaa viimeisen kolmen vuorokauden tapahtumat. Kävelytellä voi 10 minuuttia kerrallaan, mutta uupuneen annetaan levätä. Väkivaltainen pidetään karsinassaan. Soita apua jos oireet ovat vakavat tai lievät oireet pitkittyvät. Ähkystä enemmän yllä olevan linkin takaa.


Patella ei ole ähky, se vaan piehtaroi.



Haavat


 Haavat ovat usein hankalia. Jos isompi vekki tulee, tarkkaile hevosen yleistilaa: lämpöä, ruokahalua ja liikuntakykyä. Arvioi verenvuodon määrä ja haava: missä haava sijaitsee, miten se on syntynyt ja koska? Mitä kudoksia on voinut vaurioitua? Kuinka syvä haava on? Onko haava tuore? Onko haava likainen? Pitääkö ommella?


 Pistohaavojen paraneminen on usein vaikeampaa. Näennäisesti pieni reikä voi ulottua niveleen, jännetuppeen, limapussiin, rinta- tai vatsaonteloon, lihakseen tai olla kaviossa. Naulanpolkemassa vierasesinettä ei saisi mennä poistamaan ennen eläinlääkärin tuloa, jotta nähdään ylettyykö pisto tärkeisiin rakenteisiin.
 Rungossa sijaitsevat haavat paranevat yleensä hyvin, kun taas raajoissa olevat haavat ovat yleensä ongelmallisia ja ne "räjähtävät" aina. Ongelmana on kudosten riittämättömyys, ne kasvavat liikalihaa ja hevosen liikkumista on vaikea rajoittaa.



 Pyri tyrehdyttämään verenvuoto esimerkiksi painesiteellä 5-30 minuuttia. Puhdista haava-alue runsaalla kädenlämpöisellä vesijohtovedellä. Kylmästä vedestä kudokset voivat kärsiä. Älä laita haavaan mitään, mitä et laittaisi omaan silmääsi!


 Useat puhdistusaineet ärsyttävät kudoksia ja hidastavat paranemista (liikaliha). Haavaa ei saa kylmätä eikä hangata. Karvojen poisto on suositeltavaa. Kaikki lika voidaan poistaa, mutta mahdollinen vierasesine vasta eläinlääkärin konsultaation jälkeen. Haavan voi aluksi suojata, mutta myöhemmin suojaaminen hidastaa paranemista. Soita eläinlääkärille aina jos haava ulottuu luuhun, niveleen, jännetuppeen, jänteeseen, vatsa-tai rintaonteloon, jos verenvuoto on runsasta, jos haava on päässä tai jos hevonen ontuu ja sillä on kipuja. Myös ommeltavat haavat vaativat eläinlääkärin. Muista jäykkäkouristusrokote!!!



 Jos haava sidotaan, laita haavan kohdalle oma side ja käytä sidokseen riittävästi pehmustetta! Akillesjänne ei kestä painetta ja papuluu on suojattava ("donitsilla"). Tee tukiside alaraajasta asti, jotta se pysyy ja estä lian pääsy haavan ylä- ja alapuolelta. Muista käyttää hanskoja!


Jos havaitset silmäkipua, ota heti yhteys eläinlääkäriin. Silmä pitää hoitaa vähintään saman vuorokauden aikana. Ensiapuna silmän suojaaminen valolta.


Ontuma


 Akuutti ontuma on myös hätätapaus. Kaviopaisetta haudotaan ja tilanne yleensä laukeaa parissa päivässä. Jännevammassa kylmätään, laitetaan tukiside sekä hevonen karsinalepoon.
 Raajan sidekudos/ imusuonitulehduksessa laitetaan hevonen karsinalepoon, jalkaa voi kylmätä ja lämpöä tulisi tarkkailla.
 Myös lannehalvauksessa hoitona on karsinalepo.
 Kaviokuumeessa hevonen laitetaan karsinalepoon ja heinäruokinnalle. Tilanteen mukaan käytetään kivunlievitykseen pohjallisia kavioissa sekä tulehduskipulääkettä, joka myös pysäyttää tulehdusreaktiota. Hieman lisää kaviokuumeesta: Kaviokuumeinfoa

 Yleisesti akuutissa ontumassa tulisi olla yhteydessä eläinlääkäriin, jotta diagnoosi varmistuu, saadaan jatkohoito-ohjeet ja kivunlievitys.
 Ontumisessa vaikuttaisi ylipäätään, ettei mee kauhean pieleen, jos hevosen laittaa karsinalepoon... Ja soittaa sit sille lekurille ;)


Kaviohaude Patella
Omppu kaviokuumeessa "karsinalevossa".



Kuume, hengitys


Akuutissa kuumeessa kannattaa myös olla yhteydessä eläinlääkäriin. Tarkkaile kuumeen kestoa, yleisvointia ja ruokahalua. Onko ollut ripulia, ähkyä, haavoja tai hengitystieoireita? Onko hevosta kuljetettu, onko talliin tullut uusia asukkaita, onko rokotettu juuri?

 Jos hevosella on tukos hengitysteissä ja/ tai ruokatorvessa, ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Suurin osa tilanteista vaatii eläinlääkärin välitöntä käyntiä. Hevosella hyvin harvoin ulkoinen turvotus johtaa hengitysvaikeuteen.
Kuljetuskuume voi olla kohtalokas. Muita vaihtoehtoja voivat olla pääntauti, sydänvika, bakteerin aiheuttama tulehdus, vakava puhkuri, kyyn purema tai muu vakava sairaus kuten verenmyrkytys.


Allergiset reaktiot



Allergiset reaktiot ovat kesäaikaan tavallisia ja hevoselle usein vaarattomia. Oireina on iho- ja limakalvo-oireita, turvotusta, kuumotusta ja kutinaa. Ensiapuna voi kylmätä, eliminoida allergeenit ja suojata. Eläinlääkäriin on oltava yhteydessä jos ilmenee hengitysvaikeutta, voimakasta kutinaa, iho- ja limakalvot ovat tulehtuneet, yleisvointi on poikkeava, ruumiinlämpö koholla tai allergiaoireiden sijainti on huolestuttava (suu, silmät, genitaalialueet). Laitumella jotkin kasvit voivat suurina määrinä aiheuttaa epäilyttäviä oireita.


 Hermosto-oireet sekoittuvat usein ähkyoireisiin ja vaativat aina eläinlääkärin arvion. Onneksi todelliset hermosto-ongelmat ovat harvinaisia. Oireita voivat aiheuttaa herpes, jäykkäkouristus, botulismi-myrkytys, kaula/ selkärangan tai pään traumat, varisuonitulehdus sekä muutamat harvinaiset taudit.
 Kävimme läpi myös varsomisasioita, mutta ne jätän nyt kirjoittamatta =) (Ei jaksa....)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti