maanantai 12. joulukuuta 2022

Välillä kulkee, välillä ei

  Ihan hirveetä kiirettä koko ajan, tietsikkakin vaihtui uuteen, vanhalla ei jaksanut päivitellä enää mitään eikä mihinkään. Osittain somekatko johtuu siitä, etten jaksanut odotella vanhan masiinan heräämistä. Talvikikin yllätti taas, teki maailmasta valoisamman ja puhtaan, tuoden mukanaan myös tallinpitäjälle rutkasti lisää hommia ja toivottavasti pian myös paremmat treenipohjat.

 Me ollaan häärätty ties ja vaikka mitä, treenattu naamat punasina ja Palloa on syksyn aikana hoidettu sekä Tampereen hevosklinikalla, että kotona kraniohoitaja Sarin ja hieroja Lauran toimesta. Tulostakin taitaa tulla pikku hiljaa...

10.12.22 Teivo sija 1. kärryillä Jere Kiveinen. Kuva Teivon ravikeskuksen sivut, Maisa.

 Tango suoritti parit kauden viimeiset koulukisat ihan malliikkasti, Pallokin pyörähti kouluaidoissa harjoituskisoissa. Ei hän ihan niin loistanut kuin raviradoilla, mutta ratojen joskus jäädessä on siinä uusi ura tulossa. Estekisat jätin Tangon kanssa väliin, vaikka ollaan me pomppuja treenattu ja kävin vielä ottamassa vauhtia Wasaborgilla tunnilla siellä pidettäviin kisoihin. Kävin kuitenkin vaan koulukisat, laiskuri halus nukkua yhden aamun.

6.12.22 Tango. Tantta vei villapaidan taas.

4.11.22 Pori, Noste ja Jere Kiveinen sija 1.

 Pallo kävi Tampereen hevosklinikalla lokakuussa vuosihuollossa Kimmo Elfvigin hoidossa. Siellä juoksuteltiin, taivuteltiin ja kuvattiin jalkoja, sekä suomenhevoselta tietysti otettiin myös hiekkakuvat. Hiekkaa löytyi hieman, mutta jaloissa ei mitään suurempaa ollut. Hoidettiin hieman, poistettiin hiekkaa kotona psylliumilla ja pidettiin lyhyt hoitotauko. Pallo on nyt parissa viime kisassa ottanut hurjalla loppukirillä voiton ja ravi tuntuu kulkevan. Täytyy vaan toivoa, että kehitys jatkuu eikä loukkaantumisia tule. Jerellä ja Pallolla tuntuu kemiat sopivan yhteen, Jere on taitava ajamaan vaikearavisia hevosia.

17.10.22 Tampereen hevosklinikalla röntgenissä.


4.12.22 Pori. Noste, Nelli ja Jaana katoksella.

 Pikku Nellukka matkustaa Pallon mukana ja hän osaa jo kaikki rutiinit reissussa niin kuin Pallokin. Mukava toimia heppojen kanssa kun ne jo tietävät mitä missäkin kohtaa tehdään. 

20.10.22 Kävelykuurilla

 Hoitotauko tarkoitti Pallolla kisataukoa ja taukoa kovemmasta treenistä eli kävelykuuria. Kokonaan seisomaan ei starttikuntoista hevosta uskaltanut jättää moneksi päiväksi, joten Pallo teki reippaita kävelylenkkejä ettei keksi teloa itseään tarhassa.


 Perjantaina mennään Poriin treenaamaan pidempää matkaa, mukavaa joulun odotusta kaikille!