sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Villasukat

Sunnuntai-illalla laitteli hihattomassa paidassa heppaa lenksun jälkeen ja maanantaina etsi villasukat ja villapaidan. Heppaset oli onneksi loimitettuna tarhassa, jäistä vettä tuli niin, että lomistakin oli päässyt läpi. Tiistaina olikin useamman astetta pakkasta aamulla. Mun termostaattini ei vauhdissa pysynyt mukana, joten liikutukset jäi hepoilla ihan omaehtoiseksi.

 Viikko oli varsinaista viiletystä, mutta talli alkaa näyttää jo aika valmiilta.

 Keskiviikkona lähdetiin talvitamineissa Julian kanssa ajamaan Omppu. Rony lähti seuraksi crossillaan ja siitä Omppu otti herneitä nenään pellolla pikku pukkilaukan verran. Hyvin poni sitä jo sietää. Se pelkää kovia ääniä, eikä tossa vekottimessa ole mitään äänenvaimentimia ja aika puffahdus siitä nenuun tulee Ronyn kiihdytellessä. Ihan pakko ängetä sinne perään, kun vieressäkin voi mennä.
24.9.14
 Satuloin vielä Paten ja mentiin pimeälle pellolle. Väännettiin kaarevilla linjoilla käynnissä ja ravissa varsin rennolla pollella. Laukkasinkin muutaman ympyrän, mutta Pate laukkasi tosi varovasti ottalampun tuikkeessa.

Valmennus

 Perjantaina meillä oli Paten kanssa valmennus, hyvä sellainen. Siiri oli taas suunnitellut mukavan treenin joka sopi meille.

 Oltiin taas ehditty verkkamaan ennen Siirin tuloa. Aloitettiin ratsastamalla päädystä keskilijaa harjoitusravissa, pysähdys keskelle, suoraan raviin ja kulmien ratsastus. Kulmasta koko rata leikkaa lisäten. Tarkoitus oli ratsastaa suoralla hevosella keskihalkaisijaa, pysähtyä tasan ja suoraan, ratsastaa kulmat huolellisesti ja lisätä koko diagonaali. No arvata saattaa. Kulmat unohtui silloin tällöin, täti unohti aluksi koko diagonaalin ja Pate kyllä lisäsi, mutta kun kehuin, se hidasti =) Osa pydähdyksistä ja kulmista oli kuitenkin ihan hyviä ja Pate oli tosi herkällä tuulella.

 Jatkettiin väistöillä takapään aktivoimiseksi. Suoralla hevosella taas keskihalkaisijaa ja väistö uralle puolta joka toinen kerta vaihtaen. Tötteröt oli taas apuna, jotta saatiin suora linja ja tarpeeksi jyrkkä linja. Tämä meni ihan hyvin, joku unohti jonkun kulman ratsastaa välillä...

 Sitten tehtiin taas vastalaukkaharjoitusta. Päädyissä oli taas tötteröt ja piti ratsastaa koko rata leikkaa tötterö kiertäen ja siirtyä raviin vasta kulmassa. Ravin rauhoitus suoralla ja taas uusi laukka. Pari ekaa kertaa meni tosi hyvin. Paitsi se rauhoitus. Pate innostui taas toden teolla, eikä meinannut siirtyä raviin millään. Vastalaukka kyllä onnistui. Hepan vihdoin rauhoituttua tehtiin molempiin suuntiin onnistunut suoritus ennen tehtävän vaihtoa.

 Enimmät höyryt kun oli päästelty tehtiin takaosakäännös-harjoitusta. Päädyssä kulmat ratsasten, tötteröllö hidastus ja pienen matkan päästä käännös etuosaaa kääntäen ja suoraan kävellen takasin uralle. Tämä sujui mielestäni helposti.

 Tehtiin vielä ravissa kaarevia uria ja lisäystä harjoitusravissa. Hiukan taivutusten kanssa taistelua, mutta muuten ihan hyvä.

Paten vastakaukka on parantunut huomattavasti. Ja mun mielestä harjoiutusravi ei ole lainkaan niin tuskaista enää. Hetkellisesti pystyn jopa taivuttamaan pohkeella, enkä vain pompi avutomasti =)
Kuva 15.9.14
Kuva 15.9.14
  Ratsastuksen jälkeen huristin vauhdilla puukauppaan hakemaan läjän pattinkia, jätin kuorman kotiin ja jatkoin vielä kauemmas heppatarvikeliikkeisiin. Kävin ostamassa keput ja telineet valmiiksi, jos se Nuppu vaikka muuttaa meille.

Lauantaina väkerrettiin pattinkeja koko päivä tallissa ja hepat saivat taapertaa tarhassa. Illalla kävin Katriinaa ja Nuppua hiukan auttamassa.

 Sunnuntaina kurvasin aamulla matkaratsastuksen starttikurssille kaverin kanssa. Suoritimme aluelupakokeen, katsotaan eksytäänkö joskus kisoihin =)

 Kotiin päästyäni lähdettiin Julian kanssa vihdoin ajamaan Omppu. Poni olisi ilmeisesti voinut möhköttää tarhassakin, ei mikään liitokavio ollut. Ruohon korsien metsästys kiinosti taas ylettömästi, onhan ne esi-isät kuolleet nälkään ja talvikin on tulossa. Hölkättiin hyvät pätkät kuitenkin.

28.9.14 Omppu lähdössä lenkille
  Pate pääsi pellolle tunniksi. Aloitin käynnissä kahdeksikolla ja vasemmasta puolesta sai tänään tapella alusta asti. Väistätin hiukan molempiin suuntiin, tämä sujui tänään. Käynnin lyhennys ja pidentäminen onnistuivat myös.

 Ravailin pitkän aikaa suurella kahdeksikolla kevennellen. Vasenta puolta sai tarkkailla koko ajan. Vaikka antaa sisäohjan, ei nokka rehellisesti ole sisällä. Ravikin oli tosi rauhallista. Hidastin ravin  ja pyysin sitten lisää. Muuten ihan hyvä, hidastaa hyvin ja lisää tulee pohkeesta, mutta kun kehun Pate hidastaa normaali työtahtiin automaattisesti.

 Tänään tein laukasta käyntiin siirtymiä. Ja onnistuin nostamaan monta kertaa väärän laukan... Laukka pyöri tänään hyvin ja oli ihan laadukasta. Annoin Paten taapertaa omaa rauhallista tahtiaan, enkä pyytänyt kertaakaan lisää. Näin Pate pysyi tosi rauhallisena ja siirtymät käyntiin onnistuivat. Se kun edelleen kuumuu laukasta välillä ihan tosissaan. Laukan Pate nosti aina heti pyynnöstä. Suoralla nostaessa nosti tosiaan molempiin suuntiin välillä vastalaukan. Mun täytyy harjoitella tätä, että korjaan laukan heti. Tarvitsen jonkun varmaan avuksi katsomaan.
 Vastalaukka harjoitukset ovat varmasti parantaneet tasapainoa, oikeakin laukka sujui suoraan helposti.

 Käytiin vielä kävelemässä kunnolla lopuksi. Tosi rauhallisella hepalla.
28.9.14
28.9.14


28.9.14






29.9.14



28.9.14 Hymyilevä Vinkis

28.9.14 Sisukisu

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vko:38/14

  Aivan upeat ja lämpimät kelit ovat jatkuneet. Kesätamineissa on pärjännyt ihan hyvin päivällä. Auringon laskiessa saakin laittaa villapaidan, kuten perjantai-illalla ponia ajaessamme Julian kanssa huomasimme. Hirvikärpäsiäkään ei maisemissa ollut enää kuin muutama ja sänkkärit ovat olleet loistokunnossa.
 Tallin remonttikin edistyi tällä viikolla tosi paljon.

Maanataina minulla oli vapaapäivä, niin kuin palkkatyöstä... Selkä huusi aamulla hoosiannaa sunnuntaisesta kivien pyörittelystä ja hiekan kärräämisestä. Ja ei kun särkylääkettä ja takaisin hommiin. Lapsi piti käyttää lääkärissä ja äiteelle vääntää permanentti, mutta sain silti yli puolet tallin lattiasta "kävelykuntoon". *Tyytyväinen itseensä*.

 Kiirestä huolimatta menin Paten kanssa pellolle vääntämään kolmen vartin pikatreenin. Pate oli mukavalla ja pirteällä tuulella edellisen päivän maastoiluviiletyksen jäljiltä.

 Tein ensin hyvän tovin käynnissä suunnan vaihtoja voltilta toiselle, välillä suuntaa vaihtaessa pysäyttäen ja vaihten kunnolla rauhassa asetuksen. Väistätin hieman pidempää pätkää molempiin suuntiin, tein avoa ja vaihdoin taivutusta avosta sulkuun ja vasta-avoon uralla. Pate keskittyi todella hyvin ja oli helppo siirrellä etu- ja takapäätä, sekä taivutusta miten vaan.

 Ravissa tein ympyrää ja kahdeksikkoa pääasiassa keventäen. Ravi oli aluksi hiukan ponnetonta, joten tein muutaman lisäyksen diagonaalilla ja johan polle virkosi.

 Laukkasin taas kahdeksikolla ravin kautta suuntaa vahtaen ja hain välillä ponnua laukkaan viilettämällä peltoa ympäri ihan reippaasti. Laukka parani näin myös ympyrällä.

 Tästähän Pate lämpesi kunnolla ja sain ravailla tovin keventäen sitä ympyröillä alas, jotta rauhottui lyhkäsiin loppukäynteihin.
15.9.14 Voltteja



15.9.14 Pysähtyy ja seisookin paikallaan

15.9.14 Väistöä

15.9.14 Ravia

15.9.14 Jihaa

 Pohkeesta eteen

 Keskiviikko illalla raijasin hiekkaa tallin lattiaan niin kauan kuin vähänkin jaksoin ja sain homman melkein valmiiksi. Aika myöhään meni... Hienosäätöä enää =)

 Torstai aamulla lähdin Paten kanssa pellolle pyörähtämään melkein tunniksi ennen lähtöä iltavuoroon. Puoli pökerryksissä. Muutenkin lyhyet yöunet onnistuivat keskeyttämään sekä mies, että kissanpentu.

 Meillä on Paten kanssa jäänyt pohkeesta eteen harjoitukset melkein yksinään maastoon. Siellä sitä on tarvinnut pyytää eteen, mutta kun nykyään polle puksuttaa siellläkin kiltisti, ei lähiaikoina ole harjoiteltu maastossakaan. Kentällä taas sitä on lähinnä jarruteltu, eli homma on lähinnä ollut päästämistä eteen, ei pyytämistä. Aluksi Patea ei voinut ratsastaa pohkeella lainkaan ja kesti hyvän aikaa ennen kuin se ymmärsi, ettei pohkeesta tarvitse heti singahtaa toiseen lääniin. Nyt siis harjoiteltiin sitäkin, että olisi selvää mitä siitä pohkeesta oikein tapahtuu. Niin kuin kaviota toisen eteen kiitos.

 Tein ensin alkukäynnit ja taivuttelin volteilla välillä pysähtyen. Sitten hiljensin käynnin ja pyysin lisää istunnalla ja reilusti pohkeella. Tämä sujui ihan hyvin. Pari kertaa siirryttiin raviin, pitää olla tosi tarkkana miten paljon ja millä tavalla satulaa tuuppaa. Kokosin myös hiukan käyntiä ja takapään sai aktiiviseksi pohkeella.

 Ravissa tein ensin kahdeksikkoa ja ympyröitä. Pate ravasi heti reippaasti rentona alhaalla. Sitten tein lisäyksiä diagonaalilla. Ensimmäinen kerta vähän ihmeteltiin, sitten löytyi taas vaihteita. Lisäsin myös ympyrällä. Pate innostui tästä taas tietysti turhankin paljon. Tarjosi muutaman kerran laukkaakin ympyrällä ja vasempaan viiletti taas inhottavasti. Ei ole tätä nyt hetkeen tehnytkään. Eli onnistui keikauttamaan mut ulos, eikä sinne sisäpuolelle meinaa päästä millään takaisin. Koni viilettää vaan lapa edellä, eikä ole tietääkseenkään sisäpohkeesta. No en antanut periksi, vaan kaivoin nenän sisälle, sisätakajalan alle ja pääsin takaisin paikalleni. Se sai pitkään vasempaan mennä miten halusi, koska en osannut korjata sitä. Mut nyt osaan :) Jee!

 Laukkasin vielä kierrostolkulla molempiin suuntiin ja kehuin, kun laukkaan tuli kunnolla ponnua. Hauskaa oli. Sitten kävelemään aamu-aurinkoon isoa peltoa ympäri.
Kuva 15.9.14
Perjantai-illalla lähdettiin Julian kanssa Omppua ajamaan, oli niin hieno ilma. Viiletettiin sänkkärilläkin taas. Poni oli taas vähän vetelä, vaikka viilettikin kivasti lämmettyään. Viileä tuli, kun aurinko ehti laskea ennen kotiin tuloa. Pitää ruveta ottamaan lisävaatteita mukaan. Hirvikärpäsiäkään ei näkynyt kuin muutama.

Valmennus

 Näihin jää kyllä niin koukkuun, oli taas niin kiva ja vauhdikas tunti. Eli meillä oli taas Siirin kanssa treffit lauantaina.

 Tallissa yleensä rauhallinen mieheni sai jotain kiukkupuuskia ja luikin vähin äänin tarhaan satuloimaan Paten. Sen mielestä ei ollut yhtään ihmeellistä olla koivussa kiinni hoidettavana. Tiekin oli niin täynnä autoa, peräkärryä, betonimyllyä ja tikasta, että hipsittiin tiehemme varauloskäynnin kautta. Eli tarhan takaportista. Näppärää kyllä, kun on laittanut portteja sinne tänne.

 Kentällä ehdittiin kävellä ja ravata hyvin verryttelyksi.
 Siirin tultua tehtiin ensin isolla pääty-ympyrällä taivutus sisään ja sitten ulos. Ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä taivutuksen ehti vaihtaa useasti kierroksen aikana, ravissa tehtiin melkein koko ajan, koko kierros aina samaan taivutukseen. Oikea oli ihan hyvä, vasen hiukan takkusi. Tässä tehtävässä lopuksi laukattiin vielä ympyrällä häntä suorana. Tai siis mun mielestä mentiin kauheaa vauhtia, kuulemma ihan normaalia harjoituslaukkaa... Laukka tähän kohtaan oli todella hyvä, ainakin tällä kertaa. En tiedä oliko Siiri suunnitellut näin, mutta Patella oli muutenkin vapaapäivän jälkeen virtaa ja kun ratsastuskoulun hepat taas maastoilivat kentän vierestä, ei jarrut olleet kovin hyvät. Laukka vei ylimääräiset virrat ja seuraavassa tehtävässä hepalla oli korvat ja siitä löytyi jarrut. Mun on kyllä tosi vaikea pitää nenäni ylhäällä edelleen, varsinkin tälläisissa taivutteluissa. Ja sen hetken kun niitä korvia tapitat, käsketään se nenä nostaa ylös =)

 Sitten tehtiin harjoitusravissa hidastus päädyssä keskikalkaisijalla, pätkä hitaammassa temmossa ja pysähdys. Tästä raviin aina suuntaa vaihtaen ja kulman huolellisesti ratsastaen. Eli monta kertaa meni, niin etten ratsastanut sitä kulmaa. Meillä oli taas tötteröt apuna hidastus- ja pysähdyskohdissa ja Siiri seisoi vielä linjan päässä. Tarkoitus oli siis ratsastaa mahdollisimman suoralla hevosella ja myös pysähtyä suoraan ja tasan. Tämä meni hyvin, sitten kun ratsastin sen kulman. Pate pysähtyy melko hyvin tasan, tosin ei aina suoraan ja se melkein siirtyi käyntiin reilummasta pidätteestä. Mokoma myös alkaa nopeasti ennakoimaan, enkä ehdi kääntää sitä, kun jo kääntyy omia aikojaan.

 Sitten tultiin ravissa päätyyn pysähtyen taas tötteröiden väliin, jotka nyt siis olivat eri linjassa ja muutaman metrin päätyuran sisäpuolella. Pysähdys, laskien neljään ja kuusi askelta peruutusta, tästä suoraan harjoitusraviin uraa kohti (apuna taas tötterö mikä piti kiertää), laukan nosto suoralla ja siirtymä raviin päädyssä. Ravin rauhoitus uralla ennen kulman ratsastusta ja valmistautumista pysähdykseen.
 Pate nosti taas suoralla oikeaan kierrokseen vasemman laukan, jonka joutui korjaamaan myötälaukaksi. Tein lopulta piienen ympyrän nostaessa laukan, jotta sain heti oikean laukan. Vasempaan Pate ei tahtonut peruttaa suoraan, vaan käänsi takamuksensa vasemmalle. Oikeaan kierrokseen peruutus oli ihan hyvä. Siirtyi hyvin suoraan aina raviin ilman käynti askeleita kaikissa tehtävissä.
 Mun mielestä tämä meni kuitenkin hyvin. Mä olen tyytyväinen. Ei niin kauan aikaa sitten laukan nosto suoralla, siirtymä raviin ja pysähtyminen olivat lähinnä haaveita. Osa virheistä on kuitenkin ihan itse aiheutettuja. Kyllä Pate menee sen kulman, jos ratsastan sen.

 Sitten vielä laukkaamaan. Eli uran sisäpuolella taas tötteröt molemmissa "päädyissä", joista suoralla hevosella läpi, siirtyen raviin jälkimmäisten tötteröiden kohdalla ja ratsastaen taas aidalle, josta piti ratsastaa se kulma. Oikeaan piti pysähtyä ja nostaa laukkaa uudelleen, muuten tahti hävisi. Muuten suoriuduttiin ihan kelvollisesti =)

 Kotona odottikin kiva yllätys. Kylään saapuneet vieraat, eli mummi ja vaari olivat myöskin tallissa, hommissa. Miehen kiukku oli purettu hiekkaan ja sementtiin ja lattiasta oli yli puolet valettu! Eikun vaatteet vaihtoon ja tekemään sementtiä. Se vielä loppui keskenkin, joten kiidettiin Julian kanssa hakemaan lisää. Ja illalla oli koko lattia valettu. Oli se aika vähti.

Sadepäivä

 Sunnuntaina piti olla kunnon sadepäivä. Lauantai-illalla ennuste oli vielä ihan pisaroita täynnä. Aamuauringon kutitellessa nenää valjastettiin Omppu ja lähdettiin Julian kanssa ajamaan poni. Näin hienoa sadepäivää en hetkeen muista olleenkaan. Ponikin oli tänään reipas ja hyväntuulinen.

21.9.14 Omppu kähdössä lenkille

21.9.14 Lenkillä "sadepäivänä" =)


 Auringon paistellessa edelleen lähdin Paten kanssa maastoon. Tehtiin reilu kahden tunnin lenkki välillä pitkiä pätkiä ravaten ja hiukan laukaten. Olipa upea keli. Käytiin läheisellä järvellä ja siellä on kivat pikkutiet ja maisemat. En uskaltanut lähteä pelkällä paidalla, mutta ohut fleecekin oli liikaa. Yksi äkkipysähdys ja uukkarikin tuli, kun kapealla tiellä tuli puimuri vastaan. Se nyt ei vaivautunut hiljentämään, vaikka kopukka säntäsi pakoon. Kyllä me siitä sinkoiltiin sitten jotenkin ohi, eikä edes osuttu mihinkään. Näin kävi aluksi traktoreidenkin kanssa. Puimureita tulee vaan niin harvoin vastaan, onneksi.

21.9.14 Maastoon lähdössä

21.9.14 Voi tota masua...
21.9.14 Tällästä tietä tänään lenkillä. Vaikuttaa laukkapätkältä.

21.9.14 Lenkiltä


21.9.14 Sisu kisu
21.9.14 Kuva Julia Luotonen
 Huomenna pitäisi sitten saapua se vedenpaisumus ja Pate saa ansaitun vapaapäivän. Sääennusteessa on jo yksi sininen numero, hui! Ensi viikolla on myös sovittu valmennus Siirin kanssa perjantaiksi.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Vko 37

 Hyi hirvikärpänen! Meillä ei ole ennen ollut täällä hirvikärpäsiä, mutta nyt sitten on... Ei meidän pusikossa, mutta lähimetsässä ja kyllä niitä pellollakin leijuu. Ärsyttäviä otuksia. En ole ennen edes nähnyt koko ötököitä. Omppukin, joka yleensä ei pidä harjaamisesta, oli tyytyväinen kun kaapisin takapuolesta piikkisualla läjän ötököitä pois lenkin jälkeen. Sieltähän niitä ropisi =)

 Viikko oli tosiaan työn täyteinen, minulla oli vain yksi vapaa, enkä ehtinyt nauttia hienoista, kesäisistä keleistä. Onneksi Pate ei pahemmin kerää virtaa, vaikka muutaman päivän seisoisikin. Valmennukseen ehdittiin kuitenkin keskiviikkona. Tiistai meni kotihommissa pyykkivuorta purkaessa ja ruokaa tehdessä. Jotta ehtii valoisalla kentälle, pitää tietysti tehdä ruoka valmiiksi jo edellisenä päivänä...
 Heiniä on haettu, kiviä kannettu ja hiekkaa kärrätty eli selkä ja ranteet on ihan moro.

 Torstaina Katriinalta tulikin heti aamulla viesti, onnelliselta hevosen omistajalta =) Ostotarkastus oli tehty ja tamma vaihtanut omistajaa. Nuppu saapui jo torstai-illalla uuteen kotiinsa ja menin perjaintai-illalla Katriinan henkiseksi tueksi ensimmäisellä ratsastus kerralla.

 Maanantaina Omppu pääsi sitten vihdoin lenkille. Ihan kiltisti pikku poni kipusi hiekkakasan reunan yli, sellainen oli ilmestynyt tallipolulle. Mentiin nurkissa teillä ja tietysti sänkkärillä. Aluksi vetelä poni lämpesi kivasti ja viiletti pitkin peltoa kevyen oloisesti mä ja Julia kärryillä. Tuli siis tehtyä ihan kunnon hölkkälenkki vaihteeksi.

Mietinpä tässä

 Mikä tässä heppojen pidossa kiehtoo? Niissä on aina kiinni. Koko perhe on valjastettu ruokintahommiin, eikä mihinkään kauemmas ole asiaa ilman apuruokintajoukkoja. Aina on tarharemonttia, talliremonttia, lääkärikeikkaa, kengittämistä, puhdistettavia tai korjattavia varusteita ja pesemistä. Liikuttaa pitää ja karvakin hoitaa. Ja joka latin saa taatusti kulumaan johonkin vermeisiin.
 Aikaiset aamuherätykset? Paskan lappaminen? Jäädyt kärryillä tai selässä varpaat ja sormet sinisenä pimeessä ja sateessa tai pakkasen paukkeessa? Kannat paaleja, vettä ja säkkejä? Joo ei.

 Ihanaa on hörinä, kun sut nähdään. Kun sua hellästi nuollaan ja rapsutetaan. Hetket, kun yhteistyö sujuu ja kaikki tapahtuu kuin ajatuksesta. Kun olet ihan hiessä ja poikki treenin jälkeen. Hetket, kun saat opetettua uuden asian. Ne hetket, kun itse opit, oivallat uuden asian. Vauhti. Pitkät maastolenkit luotettavan ystävän kanssa. Kavioiden kopse kesän tuoksussa. Hokkien rapina ja satulan lämpö kuun kimaltaessa hangella. Kun sinuun luotetaan ja tunnet itsesi rakastetuksi. Kun ymmärrät olevasi iso osa ison eläimen elämää. Ainakin henkilö, joka tuo ruokaa ja jolla on joskus nameja taskussa =)


Kouluvalmennus


 Keskiviikkona meillä oli Paten kanssa treffit Siirin ( Siirin blogi) kanssa. Vielä päästiin kotikentälle pohjan ja valon vuoksi. Julia tuli taas räppäämään muutaman kuvan. Pate oli aluksi hiukan turhankin pirteä parin vapaan jäljiltä, mutta keskittyi hyvin eli korvat oli vaihteeksi ratsastajalla alkukohelluksen jälkeen.

 Oltiin hiukan jo juostu Siirin saapuessa, mutta jatkettiin hiukan vielä ravissa verrytellen. Mun mielestä Pate oli nyt ravissa kivempi kun ollaan pellolla tassuteltu. Se pysyi pyöreämpänä ja paremmalla tuntumalla, vaikka meillä oli ihan normaali nivelkuolain. Sehän on ollut sillä välillä raskas kädelle.

 Treeni olikin tällä kertaa hiukan haastavampi. Aloitettiin kulmasta avoa, keskelle kymmenen metrin voltti, jossa meillä oli kyllä tötteröt apuna, siitä sulkutaivutukseen, suoristus ja kulman ratsastus kunnolla. Saatiin harjoitella pari kierrosta käynnissä ja sitten harjoitusraviin.
 Sulkutaivutus oli jo käynnissä aika haastava, ravissa saatiin aikaiseksi muutama kelvollinen suoritus. Pate on tehtyt sulkua kuitenkin aika vähän viime aikoina, pääasiassa käynnissä ja olen tehnyt sitä yleensä poikittaissuunnassa, en uralla. Hyvä harjoitus, kannattaa tehdä sulkua jatkossa myös uralla =) Avo sujui ihan hyvin, suurella taivutuksellakin, sitten kun muistin sitä tötteröiden tuijottamiselta pyytää.

 Laukassa tehtiin vielä vastalaukka-harjoitusta kuten viimeksikin. Nyt sujui jo paljon paremmin. Tosin Siiri teki muutaman kerran alle, saattoi auttaa asiaa... Sujui kuitenkin molempiin suuntiin kun ratsastin, enkä jäänyt matkustamaan. Ihan pari kertaa peräkkäin =) Laukka oli taas oikealle huonompaa, höh. Pyöri kuitenkin.

 Suunnan vaihdoissa ja loppuraveissa tehtiin lisäyksiä keventäen diagonaalilla, eli aina silloin tällöin. Ne alkaa sujua! Ihan pikku töytäisystä tuli pari vaihdetta lisää ja muotokin pysyi alhaalla. Eli Pate piteni, pidentäen askeltaan, eikä vain lähtenyt tikittämään nopeammin. Kiva tunne kyllä... Tehtiin myös siirtymiä käyntiin ja takaisin heti raviin, keskihalkaisijalla ja päädyssä muutaman kerran. Mun pitäis valmistautua näihin vähän aikaisemmin ja valmistella tietysti myös hevonen. Mutta ne sujui kuitenkin.

10.9.14 Alkuverkkaa

10.9.14 Kulman ratsastus, ei matkustus

Avon tapaista



10.9.14 Kunnon lisäys, hienoa =)
 Siiri meni välillä käymään selässä. Sain traumoja siitä, kun Pate leikki kuuroa Susannan kanssa. Siiri sanoi Paten toimivan ihan normaalisti ja kivalta näiden meno näyttikin. Heppa taipui siirtyi askellajista toiseen, väisti ja taipui. Vastalaukatkin sujui helpon näköisesti. Ja Siirikin huomasi, että Pate ymmärtää hyvin suomea =)

10.9.14 Paten Suhari ja Siiri




 Hyvä treeni taas ja lopuksi kenttää kiersi kiemurauria heppa kauniissa, kivassa, rennossa ravissa taipuen pehmeästi pohkeesta, selässään välillä suora täti.
 Täti yritti edelleen tuijottaa hepan korvia, saapi nähdä koska Siiri kyllästyy huomauttamaan siitä...

 Mun peppu irtoaa edelleen harjoitusravissa heti kun joudun jännitämään jalkojani, eli edelleen esimerkiksi väistöissä. Muuten olen saanut istuntaani parannettua, osittain varmasti siksi, että Siiri laittaa minut työskentelemään harjoitusravissa ja huomauttaa heti, jos koitan seistä satulassa. Siiri on myös saanut ylävartaloani pystympään, nenä mukaan lukien. Pate ei saa minua enää niin helposti vinoon ja satunnaisesti myös peppu pysyy kiinni satulassa. Kädet ovat edelleen tosi levottomat, valuvat helposti alas ja ohjat ovat liian pitkät. Pate on nykyään ihan siedettävä ratsastettava myös tavallisella kuolaimella. Siirtymät alaspäin ovat tämän kesän aikana parantuneet huomattavasti. Me ollaan siis molemmat edistytty =)

Analyysi


 Keskiviikkona meillä oli töissä taas InBoby kehonkoostumus analyysi, niin kuin viime vuonnakin. Edellinen : Vuoden 2013 tulos .Viime vuoteen verrattuna paino oli noussut kilon, mutta sekä lihas- että rasvamassa olivat kasvaneet. Ei siis tarvitse laihduttaa ;) Parasta oli, että viime vuotinen ero jalkojen lihaksissa oli tasoittunut. Kiipeän siis edelleen selkään väärältä puolelta ja koitan pysyä suorassa satulassa. Milläs Paten lihaserot tasoitetaan?



 Torstaina lähdettiin taas Julian kanssa Omppua ajamaan. Auringon paisteessa ei hirvikärpäsiäkään vielä leijunut.
 Hölkättiin taas pitkin peltoa ja nurkkateitä. Pelto on kyllä nyt niin hyvä. Se on ihan kuiva ja Omppu nostelee kunnolla jalkojaan sängellä. Kyyti tuntuu kevyeltä ja vauhdikkaalta askeleen ollessa matkaa voittava ja takaosan työntäessä kunnolla takaa. Tänään poni oli parempi kuin pitkään aikaan ja se tykkää näemmä juosta pitkin suurta peltoa.
11.9.14 Ompun kanssa pellolla lenkkeilemässä

Perjantai-illalla kurvasin iltavuoron jälkeen katsomaan Katriinaa ja Nuppua. Kaksikko teki ensimmäisen treeninsä parivaljakkona uudessa paikassa ja olin siis henkisenä tukena. Katriina juoksutti Nuppua hetken ennen selkään nousemista. Tamma käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, paria vinkaisua lukuun ottamatta ei mitään ihmeellistä. Vauhtia tietysti riitti ja voin kuvitella miten molempia jännitti. Nuppu otti laukatkin omia aikojaan, kuuluuhan ne treeniin =)
Katriina ja Nuppu 12.9.14

Lauantai-illalla mentiin Paten kanssa taas pellolle pyörähtämään. Ravailin taas alas kaarevilla linjoilla ja kahdeksikolla, laukkasin kahdeksikolla, ovaalilla ja vähän pitkin poikin. Siirtymiä laukasta raviin ja ravista käyntiin. Käynnissä väistätin hiukan, tein kiemusrauraa, voltteja ja vaihtelin taivutusta avosta sulkuun suoralla linjalla. Viimeksi mainittu meni kyllä makeesti. Kyllä sen saa taipumaan vaikka solmuun, kun se on sillä tuulella...Ravissakin tein muutaman pikku väistön. Pate oli edelleen vähän tylsistyneen oloinen ja mä ihan puhki, joten ei mikään tehotreeni.
Kuva 9.7.14

 Sunnutaina hain aamulla heiniä ja sitten Omppu pääsi taas kärryttelemään. Ponia kiinnosti vaan ruohon nyhtäminen, mutta juoksi pellolla ihan mukavasti. Tein taas vähän reippaamman tunnin lenkin.

 Paten kanssa lähdin vihdoin maastoon. Siellä se ei ollut yhtään vetelä! Mentiin reilu puolentoista tunnin lenkki, alkukäyntipätkän jälkeen ottaen ensin ravipätkiä jokunen kilometri ja laukattiin sitten muutama kilometri parissa erässä ennen loppukäyntejä. Laukattiin loput ihan häntä suorana =) Oikea laukka oli tosi hyvää, tulipa yksi pukkikin jännässä kohdassa. Jarrut toimi ja aurinko paisteli vielä pilvettömältä taivaalta. Just niin täydellistä <3
14.9.14 Maastoon lähdössä. On taas hepoilla ihmettelemistä remonttitavaroissa.
 Ensi viikolle on sovittu Siirin kanssa valmennus lauantaille. Toivottavasti kesäiset kelit jatkuvat vielä.