Pimeät loppusyksyn illat- tehokasta treeniä

 Jopa minullakin, yltiöoptimistina, on joskus pukannut pientä syysalakuloa. Kun vettä vihmoo vaakaan taivaalta ja on hemmetin pimeää, välillä sumua ja pimeää, välillä pakkasta ja pimeää, ja ainut mahdollisuus liikuttaa heppa on maastoilu tai traikkuun lastaaminen, on joskus ollut vaikea löytää harrastamisen riemua. Toinen kenttä on ollut liejua ja siten ratsastuskelvoton, toiselta taas on puuttunut valo, sen lisäksi, että sinne joutuu hieman taapertamaankin. Siinä ei siis ole lyhyttä treeniä tehty.

 Sänkkärille on porhallettu heti jos on ollut kuivempaa tai pakkasta. Työssä käyvä täti ei jaksa montaa kertaa viikossa traikulla matkustella ratsastamaan. Edes lähelle. Joten paljon on vuosien varrella pimeässä maastoiltu... Aikamoista intoa homma kuitenkin vaatii. Tosin, kun ei paremmasta tiedä, niin tekee sen mukaan mitä on.
 Ja onhan meillä noi kasvihuoneet, jotka loppuvuodesta polttavat lamppuja jo niin, että sänkkärillä näkee pyöriä. Kunhan se sänkkäri on ratsastuskunnossa.

 Ja tämä kellojen siirtäminen tekee maailmasta ihan pimeän. Illalla on pimeää jo kotiin tullessa ja ainakin minulle tänä vuonna kellojen rukkaaminen aiheutti totaaliväsymyksen. Illalla ei meinaa jaksaa valvoa ja aamulla voisi nukkua vaikka miten kauan, vaikka ennen on pompannut pirteänä pystyyn. Mitenköhän kauan tämä rytmin vaihdokseen tottuminen kestää tänä vuonna?

 Mutta kyllä mä nyt sitten osaan nauttia tosta meidän pikkusesta kentästä! Vuosi sitten se siihen väkerrettiin. Viime syksynä oli tosin mukavampi maastoillakkin, kun oli seuraa Katriinasta ja Nupusta.
 Mutta kentän pohja on toistaiseksi hyvä ja meillä on siellä valo! Miten ihmeessä oon pärjännyt ennen ilman omaa kenttää? Ja valoa? No pimeetä meno on ollutkin!
 Nyt tulee tehtyä usein, lyhyitä ja tehokkaita treenejä. Ja koska kenttä on pieni, ei niinkään kuntoa, vaan tekniikkaa. Ja hevonen on niin rento, että sen vois laittaa solmuun. Mikäs mukavempaa työpäivän jälkeen, kuin rento treeni oman heppaystävän kanssa.

 Ja aina tuntuu löytyvän jotain paranneltevaa. Viimeksi,eilen illalla, treenattiin taas siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Väliin myös pysähdyksiä, joko käynnistä tai ravista ja samoin takaisin käyntiin tai raviin. Tarkkuustreeniä. Hevonen koko ajan muodon säilyttäen, pehmeällä ohjastuntumalla ja nopeasti, oikein pyyntöihin reagoiden. Kyllä näitä vaan saa treenata, sekä heppa, että täti.
 Ja tietysti me taivutellaan, käännetään ja väännetään aina. Jumppa pitää notkeana =)

 Onneksi on vapaapäivät ja viikonloput, jolloin ehtii harrastamaan päivänvalossa. Toivottavasti näkee välillä myös auringon!

25.9.15

18.9.15

22.10.15