tiistai 26. heinäkuuta 2016

Valmennus 19.7.16

 Tällä viikolla me ei päästy Paten kanssa valmennukseen, koska se oli poikkeuksellisesti niin aikaisin. Viime viikonkin pippalot olivat edelleen laiskurilla muistikortilla, joten kaivettuani ne vihdoin koneelle, on tässä taas kuvasaastetta tuutin täydeltä....
 Kuvat: Julia Luotonen

19.7.16 Homma hanskassa ja hanskat hukassa.

  Meitä oli taas neljä ratsukkoa, joten kaksi teki töitä toisessa päässä kenttää, kun kaksi muuta kyttäsi peikkoja toisessa päässä.
Työt aloitettiin taas käynnissä. Puolikkaalla kentällä neliöllä tehtiin ensin pitkät sivut pohkeenväistöä takapää uran sisäpuolella ja taivutus ulos. Sitten jatkettiin pitkillä sivuilla samalla hommalla, mutta taivutettiin lyhyillä sivuilla takapää ulos ja nokka sisään. Tämä olisi avotaivutus ja kokoava liike, mikäli etupää siirrettäisiin sisään, eikä tuupattaisi takapäätä pohkeella ulos. Pate tahtoo tässäkin ennemmin koota kuin irrotella. Se vaatii sen verran kuitenkin jarrua viitsiäkseen siirrellä koipiaan.


19.7.16 Takapää ulos, taivutus sisään.

 Ja sama ravissa. Sain oikein mallikelpoisia suorituksia, sitten kun sain koipeni alas ja seurauksena itseni kunnolla satulaan.


19.7.16 Takapää ulos, nenä sisään ravissa. Mun nenä on hevosen niskassa =) Kuten aina...

Kulmassa asetus sisään.

19.7.16 Takapää ulos taivutus sisällä.

Pate on niin nopea, että tuli ylimääräisiä voltteja.

 Ja toiseen suuntaan. Kentän keskikohta oli aika haasteellinen. Aitaa ei ole tukena ja Pate olisi mielellään mennyt moikkaamaan kavereita jotka menivät ohi.


19.7.16 Vasen kierros käynnissä pohkeenväistö suoralla linjalla. Taivutus ulkona, takapää sisällä. Alkaa sujua.

19.7.16 Vasen kierros käynnissä. Takapää ulkona, asetus sisällä.

 Ja sitten laukkaa. Puoli kierrosta laukkaa, hyvät kulmat kunnon taivutuksessa ja aina suorana pysähdys keskelle kenttää, pitkän sivun keskelle siis.
 Ratsastin itse ensin aivan liian syvälle kulmaan ja Patelta meni hieman tasapaino, jonka seurauksena se ei ollut suorana pysähdyksessä. Kun sain korjattua kulman sujui laukka paremmin ja Pate pysähtyi tosi hyvin ollen lopuksi ihan suora =)


19.7.16 Vasen laukka.

19.7.16

19.7.16 Vasen laukka.

19.7.16 Kulma vasempaan kierrokseen.

19.7.16 Kulma oikeassa laukassa.

19.7.16 Oikea laukka.

19.7.16 Tässä taisi olla uusi nosto.
 Laukat pyöri heti huonommin kun pohja oli pehmeämpi, mutta muuten olin oikein tyytyväinen hoppaseeni =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti