Toivottovasti kuvista välittyy kilpailun rento ja lämmin meininki, hevosten yritteliäisyys, sekä hevosten suhde ohjastajiinsa.
27.5.17 Suomenhevosori Esu |
Juoksukoetta seurasi kävelykoe. Kärryssä painoa 500kg ja pari ukkoa, matkaa puoli kilometriä ja tässäkin ihanneaika, jonka mukaan pisteet. Toki käynti arvosteltiin toisen kyytiläisen toimesta, ei siis raviaskeleita, vaan reipasta nelitahtista käyntiä.
Jos juoksu- ja kävelykoe menevät huonosti, pystyy vetokokeessa petraamaan paljon. Kuormaa vedetään askelma kerrallaan, minuutin tauko, lisää painoa kelkaan ja menoksi taas.
Tää oli kyllä jännää. Vetotekniikka näyttelee suurta roolia. Huonolla tekniikalla ei kelkka hievahda liikkeelle edes alkupainolla, kun hyvällä tekniikalla lähti alkupaino kevyesti raviin asti. Kolmen pysähdyksen jälkeen askelmien välillä ei saanut enää yrittää. Hyvä, että lopetetaan silloin kun hevonen ei enää pysty. Kisaan saavat osallistua vain työsuunnalle kantakirjautut hevoset, joten kaikki ovat vetäneet myös aikaisemmin. Myöskään mitään apuja ei ohjien ja äänen lisäksi ole käytössä. Mutta hitsi miten ne tammat veti. Tänä vuonna ei oreilla ollut mitään jakoa.
Hevoset odottavat tosi rauhallisina käskyä lähteä vetämään. Usein ohjastaja otti vaan ohjat käteen ja pysähdyksessä heitti ne maahan. Myöskään yleisö ei tuntunut heppoja häiritsevän. Kaikilla ohjastajilla tuntui olevan todella lämmin ja luottavainen suhde hevoseensa.
Oudommallakin tyylillä kyllä pääsi eteen päin ja pitkällekkin vielä. Tää vie kyllävarmasti enemmän voimia. |
Tässä kisan voittaja, tamma Tähden Piirros ja ohjastaja Kauko Tuominen. |
<3 |
Vielä liikkuu, radan loppu häämöttää... |
Tiedä mitä me vielä joskus Tangon kanssa kehitellään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti