perjantai 1. syyskuuta 2017

Täti puomeilla

 Sunnuntaina porhalsin Paten kanssa maastossa reilu kuudentoista kilsan lenkin melkoista haipakkaa. Laukka pyöri, joten annoin mennä laukkaa kilometritolkulla, kun yleensä otan laukkaa vaan pieniä pätkiä. Ravailen vaan hissukseen... Koni ei ollut lenkistä moksiskaan, mutta tehtiin kuitenkin varmuuden vuoksi hieman jumppaa ennen valkkua. Koska Claudia ei ehtinyt hyppäämään Patella, jouduin itse hommiin. Täytyy myöntää, että mun olisi parempi pysyä siellä maan kamaralla vaan kiljumassa...

 Mulla oli kolme jumppatehtävää, jotka tein aina eri kierroksella ja välillä suuntaa vaihtaen. Eli paljon ravia ja ihan mukavasti laukkasiirtymiäkin. Neljä ravipuomia, kolme laukkapuomia ja yksi kuuskymppinen pysty.

 Ravipuomit sujuu nykyään pääasiassa jo melko mukavasti ja mukaan satuu aina varsin hienoja askeleita. Laukkapuomitkin menee tosta vaan laukassa, eikä tarvitse enää alkuun ihmetellä miten ne kintut sinne väleihin laitetaan. Aletaan varmaan sitten pikku hiljaa laittelemaan niitä laukkapuomeja kaarevalle uralle...
 Julia oli puomimestarina kameran kanssa. Valo ei riittänyt vauhdikkaisiin kuviin, joten Julia napsi videon pätkiä. Hän myös ystävällisesti editoi videosta pois pätkät, joissa täti kikattaen melkein putoaa kyydistä. Hyppäsin ensin pitkillä jalustimilla ja meinasin oikeesti tippua! Mut oli hauskaa!



 Lisää puomitehtäviä kiitos :)

2 kommenttia: