Ratsutädin julkinen päiväkirja. Blogissa harrastetaan enemmän ja vähemmän tavoitteellisesti suomenhevosruunien Paten ja Pallon (Noste) kanssa, suomenhevostamma Tangon kanssa ja laumassa kirmaa myös shetlanninminiponi Nelli. Voit jättää kommenttisi omalla nimelläsi. Kuvien luvaton käyttö on kielletty.
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Paten (ja Paavon) puomitreenit
Ja taas puomitreeniä. Paavo tuli meille käymään ja käytiin ensin maastossa porhaltamassa, jonka jälkeen mentiin vielä kentällä.
Olisi pitänyt tehdä toisin päin, koska miehet hieman väsähtivät maaston jälkeen... Toisaalta ruunat (ja tädit) olivat hyvin lämmittelleet.
Saatiin Julia taas nappaamaan muutama kuva, hitsin aurinko hävis sit just näköpiiristä. Muutama lyhyt kännyvideokin löytyi =)
5.11.17 Patella riittää vielä virtaa.
Olin käynyt aamuvarhaisella asettelemassa puomit paikalleen. Tein taas kahdeksan puomin asetelman, jossa pystyy tekemään vaikka ja mitä, sekä lisäksi laitoin reunaan pienen ristikon, jonka pystyi hyppäämään linjassa päätypuomin kanssa.
Mutta ensin mentiin maastoon.
5.11.17 Blondit.
Ja kas kummaa, tädit pääsi taas ratsimaan auringonpaisteeseen.
5.11.17
Sitten kentälle, hitsi se on pieni parille isolle ruunanrutkulle. Paavo on vasta ratsu-uransa alkutaipaleella, joten hän teki helpompia tehtäviä ja jumppasi vaan vähän pikku kuvioilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti