sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Mitä tästä opimme?

 Tadaa, meillä kävi eläinlääkäri. Vaihteeksi. Hevoseton on huoleton ja huomattavasti kanssasisartaan varakkaampi... Ihana Katriina sovitti Paten aikatauluunsa ja kurvasi röntgenlaitekuorman kanssa pihaan keskiviikko iltana.

 Pate möllykkää siis taas tutkittiin, röntgenlaitteiden kera. *huoh*
 Laitoin Paten maanantai aamuna Tangon kanssa temmeltämään isoon tarhaan viikon karsinalevon jälkeen ja polle kesti tarhauksen sen kummempia ontumatta. Karsina ei olisi varmaan kestänyt enää montaa päivää. Pate koitti irroittaa kalterit, ruokakupit ja kaiken muunkin. Mä vein sille karsinaan koivun, omenapuun ja kuusen, mutta se alkoi olla tosi huonon tuulinen. Eli siis kunnossa. Ja Suomipoikahan tahtoo ulos vahtimaan laumaansa!

 Mutta ei se edelleenkään ollut ihan hyvä, ontui ravissa välillä ja oli jotenkin epämääräinen. Käynti ihan normaalin letkeää ja pitkää, eli ihan eri meininki kuitenkin kuin edellisviikolla. Päädyttiin siis kuvilla varmistamaan anturoiden kunto ja puukenkien mahdollinen tarve. Ja mitäs tädit löysivätkään?

 Tässä tammikuussa otetut kuvat, joista näkyy miten ohut antura on. Ylempi kuva oej ja kannan edessä on ehkä paperin verran anturaa, kunnon kuoppa. Ei siis ihme, että ontui.



 Uusia kuvia mulla ei vielä ole, mutta näin ne ja koitan ladata tähän myöhemmin kunhan saan ne. Ihan vertailuksi. Jalan asentomuutos on melko veikeä...

 Hoito on tehonnut anturoihin hyvin. Nyt siellä pehmukkeen alla on jo anturaa, eikä Pate enää varmasti niitä enää aro. Kannatkin ovat vahvistuneet. Mutta Katriina kiinnitti huomiota jalan asentoon...
 Kengityksessä siirrettiin painopiste kannoille, missä on tavaraa. Kenkä sovitettiin siis tosi taakse kannoille. "Vanha" hevonen ei sitten kestä niin suurta asentomuutosta kerralla. Se on ontunut pahasti, luultavasti osittain siksi, että se kipeytyi asentomuutoksesta niin paljon. Lumikelit, uusi tarha, hokit...

 Seuraavaksi siis siirretään painopistettä takaisin päin ja totutellaan taas pikku hiljaa. Eli mitä tästä opimme? Yhden vaivan korjaaminen nopeasti voi aiheuttaa seuraavan ongelman. Näitä ei pysty mitenkään ennakoimaan.

 Kengittäjä tuli siis pika pika influensasta toivuttuaan laittamaan kengät uudelleen. Ja mitäs me sitten löydettiin?
 Molemmissa etusissa tasan taatusti on takimmainen naula painanut... Ilmankos alkoi ontua molempia etusiaan, vaikka piti parantua. Naulaus muutettiin jotakuinkin entiselleen ja Pate vaikutti silmin nähden huojentuneelta päästessään varsinkin oej kengästä eroon. Pate alkoi ontua vej uudelleen loppuviikosta, eikä kengitys siihen ainakaan tuonut välittömästi muutosta. Katsotaan nyt pari päivää alkaako roipelo toimia....

 Kuva vej ja vasemmalla puolella näkyy miten takimmainen naulan reikä selkeästi valkoviivan sisäpuolella. Aiheuttanut mustaa bakteerifilmiä, mikä vähän huijaa kuvassa. Oej näkyi paremmin, mutten tajunnut ottaa kuvaa tietenkään.


 Näillä mennään hetki. Pehmukkeet ja pohjalliset paikallaan, pienet hokit tasaisesti pitkin kenkää. Kenkä edelleen aika takana, naulaus nyt hieman edempänä ja alempana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti