maanantai 21. toukokuuta 2018

Back in bisnes

 Tango pääsi vihdoin takaisin ratsuhommiin tauon jälkeen. Nuorilla hevosilla ratsastusta alkuun tauotetaankin, mutta meillä nyt ei varsinaisesti ollut suunniteltu tauko. Milloin puuttui kenkä, milloin oli jalka telottu ja rokotuksestakin kesti viikko toipua.
 Mä olen tykännyt ratsastaa Tangoa aina säännöllisen ajamisen lomassa. Silloin sillä ei ole mitään pölövirtaa, eikä sitä tarvitse juoksuttaa alle, vaan se keskittyy mukavasti hommiinsa.
 Jalan telomisen ja rokotusvapaan jälkeen saatiin kärrytellä monta lenkkiä ennen kuin maltettiin kävelläkkin kärryjen edessä. Enkä mä yhtäkkiä viitsi hinkata paljoa tavallista enempää vielä. Lisätään treeniä pikku hiljaa ja toivotaan, että hyvä tulee ja ehjänä pysyy.
Kuvat: Julia Luotonen

20.5.18

 Vähän mua jäntskätti kiivetä tallin edessä selkään, mutta polle seisoi paikallaan ja kipitti kiltisti kentälle, kuin ei olisi taukoa ollutkaan. Kaasu, ratti ja jarrukin olivat kaikki tallessa. Pientä ylimääräistä loikkaa tuli alkuun, eikä neiti viitsinyt oikein taipua. Mutta ihan kivaa oli ja hikikin tuli molemmille.
 Julia otti tosiaan vinon pinon kuvia =)

20.5.18

















lauantai 19. toukokuuta 2018

Metsän peikot

 Täällä oltais jo ihan valmiina laitumeen. Pollet toki on aina, mutta nyt ollaan jo totuteltu ihan riittämiin. Ja riehuttu.
 Mun tarttis varmaan kääntää/kylvää/lannottaa/ties mitä nää niitytykin vaihteeks, mä niin tarttisin sen oman traktorin. Ja kaivurin ja maneesin ja.....

Kesäilta.... 18.5.18

Koppapää laiheliini. Kun on sutjakassa kunnossa, voi siirtymät aina laukata.
 Hepat ei sitten enää pääse takalaitsalle ennen kuin olen aidannut laajennusosan ja siirtänyt hiekkakasan sinne turvaan.

18.5.18 Ai tätä kasaa ei muka levitetä tähän? Whaat???

Mun mielestä tää on kyllä ihan hyvä paikka levittää kasa... Ja hauskaakin vielä.
 Mulla olis tohon hiekan levitykseen pari ihan tehokasta apuria. Toinen kasan toisella puolella ja toinen toisella.

Ai ei levitetä tähän? Miks tää kasa sit on tässä?
Metsälenkillä.

Kaiken näköistä uutta ja ihmeellistä...

Kipittää puskassa jonon perässä.

Mitäs siellä kasan takana lymyät?

<3 Muru

Syö tässä sitten, koppa päässä....

Puskapolle
 Pollet ovat tosiaan totutelleet vihreään tontin joka kulmassa. Mulla on kaksi kolmasosaa laitumen langoista vielä vetämättä. En oo tahalteen kiirettä pitänyt niiden kanssa, ihan peurojen takia... Ehtivät sitten vähemmän rikkoa aitoja.



 Nyt alkaa laitulella näyttää siltä, että olisi jotain syötävääkin! Ehkä ensi viikolla aloitetaan laidunkausi =)

 Siihen asti kuivatellaan heinää. Se sujuu kyllä kelien puolesta vallan hyvin.



 Ja tietysti piti kangasrullakin kiikuttaa heti asemiin. Tolpatkin odottelee jo kentän reunalla. Maali on ostettu ja voikun vielä ehtis hommiin!



 Nyt mirklattiin Tangon etukengästä kannoilta vähän pois. Joka päivä se riehuu kengän jonnekin. Kyllästyttää etsiä sitä laitumilta päivittäin, eikä liikutustaan onnistu...

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Ruohoa ja kärreilyä

 Sunnuntai-iltasella pukkas hieman turnausväsymystä, joten hain kameran ja vakoilin hetken heppoja. Ihana aurinko, nyt saa kunnon kuvia.

13.5.18 Tango

13.5.18


13.5.18

13.5.18

13.5.18
 Väsymykseen saattoi sorakasa olla osasyyllinen. Me raijattiin mieheni kanssa tohon kentän jatkoon sorat lauantaina pikku helteessä. Siinähän on osan matkaa pari vuotta sitten ajettua isoa kiveä jo pohjalla, vaikka ruoho siitä jo läpi puskikin. Pohja kuitenkin kantaa hyvin, nyt tasoitettiin ja täytettiin päädyn kuopat pois. Ihan puutarhatraktorilla... Siinä on kunnon peräkärry kipillä, eikä vääntö lopu, joten ihan kiva sillä on siirrellä. Sora vaan pitää lapioda sinne kärryyn *huoh* Mä oon jotenki pölö, mutta tykkään välillä lapiohommista. Hyvää hyötyliikuntaa.  Kasat tuli hieman väärään paikkaan, joten niiden siirtäminen siksi hieman hankaloitui.
 Kentän pituus kasvaa sitten joskus 34 metristä 44 metriin. Leveys on uudessa päässä 19 metriä ja toisessa päässä 27 metriä. Vähän se on omituisen mallinen, mutta hyvin on pärjätty. Pitkä suora on enemmän kuin tervetullut ja lävistäjälläkin pääsee jatkossa hommiin. Ja on han tossa lääniä jatkaa, jos vaan rahaa löytyis jostain.

12.5.18 Kenttäprojektia taas.
  Mä olin syötellyt pooppoolle nutsilla narun nokassa hieman ruohoa, joten hepat pääsi lauantaina puoleksi tunniksi pikku laitsalle ja sunnuntaina jo tunniksi. Vitsi ne vetää alkuun vihreää niin etteivät meinaa ehtiä hengittää...

12.5.18

12.5.18

 Sunnuntai aamuna kuuluu mennä Ompun kanssa lenkille.

13.5.18
  Ja sitten äitienpäiväajelulle lapsen kanssa Tangon kyytiin. Tango sai huput, jottei ötykät kiusaa niin paljon. Ja myrkkyä. Noi huput vaan ei sovi silatyynyyn ;) Meillä oli kelistä huolimatta tosi reipas heppa. Ravi oli tosi kivaa ja puhdasta. Päästeltiin hieman reippaamminkin, juoksuhaluja kun tuntui olevan.

13.5.18

13.5.18
  Hain pari koivua mettästä, taas sen puutarhatraktorin kanssa ja koska vielä oli virtaa jälellä, niin siivosin valjashuoneen =)
 Pientä rojujen hävitystä täytyy vielä kesän aikana harrastaa...

13.5.18
 Onneks huomen pääsee taas palkkatöihin =)

torstai 10. toukokuuta 2018

Kesä yllätti

 Toppatakki vaihtui tännä vuonna toppiin kertaheitolla. Nyt meitä hemmotellaan toukokuun helteillä ja ruoho kasvaa kohisten. Puut vihertää ja tässähän tulee ihan kiire laitumia laittamaan. Eihän tämä lysti ikuisuuksia kestä, mutta nautitaan nyt!
 Kaveri tuli mun kanssa ajamaan Tangoa ihanaan lämpimään ilta-aurinkoon. Shortsit jalassa, vähän pidempi lenkki mukavia juoruten.

10.5.18 Tango muru ja melkein kesäkarva.
 Laitoin pikkulaitumen valmiiksi ensimmäiseksi. Se on hyvä vihreään tottutteluun. Tästä saa pollet metsästettyä kiinnikin...
 Tänä vuonna olikin vähän enemän laittamista. Langat olivat poikkikin oksien pudottua talvella niiden päälle. Ja oksat olivat ihan pienen puun kokoisia, joten ihan meni sahahommiksi raivaus. Tottakai tolpatkin olivat vinksin vonksin. Tolppien ja lankojen laiton jälkeen vielä oksasaksilla pois lankojen lähellä olevat oksat ja maadotuskanki lekalla maahan. Valmista tuli, paimen puksuttamaan ja nyt voi laittaa pollet syömään. On näissäkin hommaa.

9.5.18

9.5.18
  Pollet olivat varsin kiinnostuneita mun puuhista. Kyllä ne tietää, että kohta pääsee syömään!
 Kuvassa näkyy yksi työmaa lisää, hiekka ja soraa... =)

9.5.18

 Sitten välillä juoruilemaan ja katsomaan vähän varsaa... <3


10.5.18
  Ja sitten seuraavan laitumen kimppuun. Tänä vuonna kokeilin miten tolppien laitto sujuu puutarhatraktorilla ja sujuihan se paljon mukavemmin ja nopeammin kuin kävellen maitokärryjen kanssa. Kaikki tolpat mahtui kerralla kyytiin, ne pysyi siellä hyvin, eikä mun tarvinnut kävellä ihan  niin paljoa.
 Pari tolppaa jäi taas puuttumaan, sitten vaan langat paikalleen.

10.5.18

10.5.18
10.5.18
 Kukkia! Meidän piha on vuokkoja tulvillaan, varsinkin sinivuokkoja on joka paikassa. Ne on niin kauniita!





 Siivous/ pyykkäys/ pesuinnon lisäksi on myös jokakeväinen istutusinto. Lisää kukkia :)






P.S. Myös hepat ovat vaihtaneet kohta talvipalttoot kesähepeniin, jee.