sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Syyskiireitä

 Kyllä puuhaa riittää, normikotihommat, palkkatyö ja koulutuksetkin haittaavat vapaa-ajan harrastuksia. Kaikki pitäis tehdä valoisaan aikaan ja sitähän ei enää paljoa ole iltaisin. Jos ensi viikolla vihdoin saisi laitumet purettua...

 Hepat ovat liikkuneet kuitenkin mukavasti. Olan kanssa tehtiin tällä viikolla kenttähommia, käytiin uusissa maastoissa ja laitettiin kärryt perään. Kyl suokkiruunat on vaan <3

7.10.18

6.10.18
 Ja pimeisiin hommiin sitä sitten joutuu... Omppu naasukin kärrytelee sitten taas pimeässä metsässä kevääseen asti.

2.10.18
 Mun sunnuntai ajopäivä jäi väliin, koska Anni oli täällä viikonloppuna. Omppu kurvaili siis perjaintai-illalla Siirin kanssa kentällä ja lauantaina Anni kavereineen hyppäsi esteitä oikein urakalla. Sunnuntaina poni pääsi palauttavaan pelto/ maastotreeniin vielä. Sunnuntai-illalla oli melko kaikkensa antanut ponski =)
 Mä kävin hieman vakoilemassa ja nappasin videonpätkän.


 Tango ehti tälläkin viikolla kaksi kertaa Paten kanssa maastoon. Sunnuntaina olikin uuden opettelua. Eeva juoksutti Tangoa kahdella ohjalla ja sitten minäkin kokeilin.
 Oon juoksuttanut vaan Omppua kahdella ohjalla ja sehän on ihan automaatti. Nooo, sujuihan se Tangon juoksutuskin joten kuten. Mun täytyy ostaa lyhyemmät ohjat, koska mulla on vaan tollaset kymmenen metriset. Solmin kyllä niillä molemmat, sekä itseni, että humman.
 Eeva teki väistöjä ja kaikkee, mä vähän ympyrällä ravia ja sitten käveltiin pisin kenttää. Ihan kiva se oli taivutella maastakin käsin.


 Ihan mahtava auringonpaiste, värikkäät puut ja maastoon luottopolle sunnuntai-iltaan.

7.10.18 Pate <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti