Tango on alle 50cm esteillä aika huolimaton, ei sellaisia viitsi edes hypätä. Yli vaan lujaa, huiskis ja koli, koli. Me ollaan huomattu, että kotona pienemmällä kentällä kääntämistä vaativat useat pikku tehtävät ovat auttaneet koheltamiseen. Kun on oikeesti joutunut kuuntelemaan ratsastajaa, mihin mennään ja mitä vauhtia. Eikä ne maneesitkaan yleensä kauhean isoja ole, että senkin puoleen.
Tänään tehtiin perus laukkapuomeja. Ensin ihan kaksi, sitten lisättiin kolmas ja vielä neljäs oikeaan kierrokseen,vasempaan oli neljään puomiin liikaa vauhtia, eli ei pystynyt kääntämään. Ja kohellus kostautui, Tango kaatui! Mä pelästyin ihan hirveästi, Marru pyörähtii kauniin kuperkeikan loukkaantumatta ja Tangokin meni melkein kuperkeikan, mutta olkapään ruhjetta lukuun ottamatta sekään ei loukannut. Mutta näytti tamma hämmästyneeltä maassa toljottaessaa, mitä tapahtui? Kuten sanottu, se on huolimaton kun esteissä ei ole korkeutta, liikaa vauhtia taas ja etujalka jäi keskimmäisenpuomin taakse kampaten hepan. Tango melkein pysyi pystyssä, sillä on kuitenkin hyvä tasapaino. Olkapää osui kavalettikapulaan aiheuttaen ruhjeen. Mulla on tää kaatuminen videoilla, mutta en julkaise sitä tietenkään, analysoitiin sitä kyllä Marrun kanssa. Koska heppa ei ontunut, ratsasti Marru tehtävän vielä pari kertaa läpi ja johan onnistui hienosti!
Kaatumisvideon sijaan Julia yhdisti muita mun kuvaamia pätkiä tän päivän treenistä ja sen mä julkaisen. Ihan viimeisenä on minipätkä kaatumisen jälkeisistä puomeista. Kyllä Tango osaa hipsiä laukkaa vasempaankin oikein somasti kaikkia jalkojaankin nostellen, näköjään se vaan vaatii yhden kaatumisen.....
Onneksi kukaan ei loukannut ja tää opetus tuli puomeilla, eikä seiskakympin esteellä tai maastoesteellä. Tango on oppinut monet asiat kerrasta ja jotenkin musta tuntuu, että tää oli yksi niistä.
27.1.19
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti