Ratsutädin julkinen päiväkirja. Blogissa harrastetaan enemmän ja vähemmän tavoitteellisesti suomenhevosruunien Paten ja Pallon (Noste) kanssa, suomenhevostamma Tangon kanssa ja laumassa kirmaa myös shetlanninminiponi Nelli. Voit jättää kommenttisi omalla nimelläsi. Kuvien luvaton käyttö on kielletty.
Niin se vaan on, että eteläisen suomen talvi näyttää välillä paremmalta estetreeneihin kuin kesä, ei ainakaan kenttä pölise niin kuin kesällä usein.
19.1.20 Tammikuu...
Marru on nyt hypännyt Tangolla pari kertaa "talvikaudella", ettei taidot ihan unohdu. Välillä on pohja ollut hieman jäässä alta, mikä toki näkyi suorituksessa. Pohjan ollessa hyvä hävisikin jarrut tammasta välillä kokonaan...
Alkuvuodesta olisi maneesikisoja tiedossa, joten harjoitellaan kun pystytään. Tango kyllä niin syttyy esteillä, Marru saa välillä oikein suuttua kun kohelletaan täysiä.
12.1.20
Marru on tehnyt radan laukkapuomeilla ja suunnan (laukan) vaihdoilla. Muutama isompi este "palkaksi" ja loppuun ratana kaikki. Vähän vaihtelevina kokoonpanoina,tarvitsisi oikeasti kuunnella ratsastajaa!
Mä tossa jossain kohtaa kirjoittelin, ettei meillä Pallon kanssa oo muusta sanomista kuin siisteydestä. No on meillä ollut sanomista vesikupista. Mä täytän ja Pallo kaataa. Tyyppi ottaa vaan reunasta kii ja nostaa kepan nurin. Ihan kuin ei ne tarhat muuten lilluis... Porasin kuppiin reijän ja köytin puuhun kii, mutta kippo kaatui edelleen sujuvasti. Täytin tarhaan eteen sitten valmiiksi ämpäreitä, mitkä taas joka välissä kippasin tyhjentyneeseen vesikuppiin. Kiva leikki. Piti sitten kupin täyttämisen lisäksi muistaa juottaa hevosta ennen hommia. Ja täyttää taas kuppi.
Kui meillä olikin Jaanan kanssa asiasta juttua maastoreisulla ja kerroin miettineeni kaivonrenkaita. Mutta kun ne on aika kalliita, liki sata euroo kappale. No Jaanaltapa löytyi Pallolle kaivonrenkaita. Molempiin tarhoihin vielä. Nyt on kupit pysyneet pystyssä ja vesi menee mahaan eikä maahan. Saa muru keksiä uuden leikin.
Ja vielä kerran palataan hevostaitokilpailuihin. Me saatiin joulukuussa ratsastajainliiton kokouksessa Marrun kanssa mitalit, Marru kultaa ja mä hopeaa. Isot ruusukkeet ja vielä Kari Vepsän kirjat: Hevosen asialla. Kisapaikallakin saatiin suklaata, joten kaikki vaan kisaamaan, ainakin saa suun makeaksi ja hyvän mielen ☺️
Eikä siinä vielä kaikki. Mä niin päätin kisan jälkeen, että tilaan kirjan, johon koe perustuu. Ja luen sen sitten jälkeenpäin... No saamaton minä, mutta Marru oli ostanut sen mulle joululahjaksi! Olin mä niin iloinen, ihan paras lahja 😊
Talven (mikä talvi???) pimein kohta on taas jäänyt taakse ja se piristää kummasti mieltä. Valoa kohti mennään, vaikka ei sitä vielä huomaa näin 9-17 työläisenä. Aamulla pimeessä hepat ulos, sitten pimeessä töihin ja illalla pimeessä kotiin, sitten heppojen kanssa lenkille ottalamppu päässä tosi pimeässä... Ottalampun tarvii, vaikka menee kentälle. Toi pikkupätkäkin ilman valoja on niiii pimee.
Tosi luksusta pimeälle tädille on siis kun vihdoin aurinko suostuu näyttäytymään vapaapäivänä!
5.1.2020 Pallon pylly.
Tango ja Pallo taapersivat mun ja Jaanan kanssa lauantaina 20km maastolenkin hirveässä tuulessa. Uusi lenkki, paljon uusia härpäkkeitä, pari kertaa kohiseva koski puusiltoineen... On nää supertätipolleja, hyvin meni lenkki :) Ja nyt oli niin pitkä lenkki, et saatiin Tangokin pissimään metsään. Pallo onkin jo oppinut. Juu onhan se hassua et on hyvä pissiä lenkillä, mut pitkillä lenkeillä Tangoa (ja Palloa) selkeesti ärsyttää hätä, mut ei pysty ku satula ja ratsastaja selässä...
Sunnuntaina palauteltiin porukkaa sitten rauhallisesti auringosta nauttien.
Pallo lähti kuskaamaan mua ja Kirsiä kärreillä käyntilenkin, olipa rento ja hyvän tuulinen humma =) Kirsi otti videon pätkän.
Ajettiin me Kirsin kanssa Patekin siinä myräkässä lauantai-illan ratoksi. Pimeessä tietty, mut hei, ei satanut! Eikä Pate kävelly, just alamäet ja asfalttipätkät. No mikäs siinä juoruillessa...
Video taas: Kirsi
Pate 4.1.20
Pate lähtikin sitten Kirsin kanssa sunnuntaikävelylle ihan riimussa. Takaisin tuli hikisenä vain Kirsi!
Toivotan kaikille onnea ja menestystä Uudelle Vuodelle 2020! Se alkoi uusi vuosikymmen sitten, meillä tänäkin vuonna erittäin rauhallisesti.
Vaikka täällä ei kauheasti raketteja ammuta (eikä pollet niistä näköjään välittäneet) menivät hepat taas ajoissa sisälle natustamaan heiniään. Koira alkaa onneksi olemaan niin kuuro, että senkin paukkupelko alkaa laantua ja iltalenkki sujui mukavasti. Hepat sai vielä ennen puolta yötä lisää heinää, me syötiin naksuja ja katottiin telkkaria Julian kanssa :)
Vuoden vaihtuminen tarkoittaa, että mulle ja Tangolle tuli täyteen neljä vuotta yhteistä taivalta. Apua, mihin tää aika menee? Pienestä söpöstä varsasta on kehkeytynyt reipas monitoimitamma, jonka kanssa voi hyppiä, ajaa, maastoilla ja valmentautua.
Vuosipäivä osui tänä vuonna valkkupäivään ja siellä me taas illalla puurrettiin itsemme hikeen. Tangolla alkaa tulla raviinkin jo ilmaa, ihan välillä töyssyttää jo. =)