perjantai 15. tammikuuta 2021

Talvi!

 Pallo laitettiin uuteen hokkikenkään vesikurakelin vallitessa reilu kaksi viikkoa sitten ja kengittäjä kysyi silloin: Laitetaanko tilsakumit? (Yleensä on laitettu viimeistään tammikuussa) Mä siihen, että ei laiteta, jos ihme tapahtuu ja tulee lunta ja se vielä pysyy maassa kauemmin kuin viikon, niin napataan kengät irti ja laitetaan kumit sitten. No kahden viikon päästä kengittäjälle viestiä, että korkkaria pukkaa, ehitkö tänne.... Siis oikeesti, vihdoin lounaiseenkin suomeen tuli talvi! 😍 Ja tätä mä odotin koko viime talven!

13.1.21 Tango ja minä satumetsässä. Kuva: Jaana Taalikka

 Marru nappasi kengät kaikilta irti ja tilsakumit tuli alle, paitsi Patelle eteen, sillä on pohjalliset aina edessä. Tilsakumit kuluttavat ikävästi anturaa, jollei lunta ole. Hiekka kumin alla hiertää anturan ohuemmaksi ja ainakin Tango viime vuonna hieman arkoi soralla ensimmäisen kesäkengityksen jälkeen. Vaikka sillä on tosi hyvät kaviot. Viime vuonna ei todellakkaan ollut lunta, pakkasesta puhumattakaan. Kamala "talvi". 

 Nyt me saatiin ainakin hetkeksi tännekkin ja ihan yhdessä päivässä talvi. Lumi tinttaantui teille niin, että asfalttitielläkin pystyy juoksemaan ja paikoin peltoteillä on varmaan melkein puolisen metriä lunta. Me lähdettiin Jaanan kanssa heti innoisamme maastoon ja meidän lumihankeen tottumattomat pollet hieman hyytyivätkin, vaikka osa matkasta olikin aurattu. Hienosti Tango ja Pallo selvittivät kaikki tykkylumipuut, vaikka sieltä aina rojahti niskaan kasa lunta ja jouduttiin me ihan kiertämäänkin osa matkasta metsässä, kun puutä oli "tiellä" niin paljon edessä ettei läpi/alta/kiertämään päässyt.

13.1.21 Tangon korvat metsätiellä.

 Aamulla mittari näytti reilu 25 astetta pakkasta. Lämmintä vettä keppaan, siitä hepat tykkää.

15.1.21 Juomakuppijono, teetä nam nam.

15.1.21 Aamupuuhat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti