tiistai 8. kesäkuuta 2021

Ratsutädillä raviponi

  Mä olen oikeesti ravitallin kasvatti, vaikka ratsastaminen onkin aina ollut se kaikkein hauskin juttu hevosten kanssa hengaamisen lisäksi. Ravureilla sitä pentuna ratsastettiin ajamisen lisäksi, eikä siinä juuri muu kehittynyt kuin tasapaino ja hevosen lukutaito. Enkä mä vähättele näitä taitoja, mutta aiheutin varmasti pari harmaata hiusta ensimmäiselle varsinaiselle kouluratsastusopettajalleni Marille. Ratsastin piaffia koska hevonen osasi ja halusin koittaa, siirtyminen passageenkin oli sujuva, mutta keventäminen sisäjalalle, täyskaarto ja diagonaali olivakin hepreaa... Mä kevensin aina sille sille jalalle, mten sain hevosen parhaiten toimimaan koska en ollut päässyt koskaan ohjatuille ratsastustunneille. Mistä sitä voi tietää,että ratsastuskentän teillä on omat nimet?

28.5.21 Pallo verkassa

 Tuli sitten ostettua toi Pallo vuosi sitten. Sille tuntui pikku hiljaa juoksu maittavan paremmin ja paremmin, niin ajelin sitä keväällä radalla muutaman kerran kamujen kanssa. Välillä melkein huimas vauhti, pääsee se aika lujaa mokoma pallero ja vielä selvästi nauttii juoksemisesta. Oon mä siis joskus hiitannut lämppäreitä, että kovaa on menty. Tuulia, mun luottoestevalmentajani omistaa myös raviajokortin, hän ajeli Pallolla pari hiittiä ja laitettiin Pallukka harkkaraveihin ja koelähtöön. Tuli hoidettua homma kiireessä, koska Tuulia lähti töihin taas kauemmas.... Hyvä treeni oli sekä hevoselle, että henkilökunnalle :)






 Ei me päästy koelähdöstä läpi kahden kuukauden treenillä, mutta me jatketaan harjoituksia. Hakusessa on lämmityksen määrä ja varustus edelleen.... Groomit sai hyvää oppia, samoin kuski, jolle startti oli myös ensimmäinen Pallon lisäksi. Ratsukengätkin oli pollella jalassa 😂

 En mä siis oo eläkerahastoa tässä perustamassa, me ollaan vaan mukana myös raviurheilussa. Hirveen hauskaa ja jännää, hevosen ehdoilla mennään. Puskissa möngitään ja dressagea väännetään kentällä entiseen malliin, välillä vähän radalle ottamaan vauhtia. Mikäs tässä harrastaessa, kun on hevonen mille käy kaikki, harrastamisen iloahan tää on vaan!

28.5.21 SuperPallo ja kuski Tuulia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti