Käytiin pikkusuokkitammuskan kans tänään maastossa ja otettiin pari ympyrää vielä kentällä. Pääsin töistä vähän aikasemmin ja kiidin kotiin vaan vaihtamaan vaatteet ni ehdittiin ennen ku tuli pimeää. Se on nii hauskan reipas ja herkkä. Jonkun tän tyylisen haluaisin toiseks ratsuks. Kevyt kädelle, pysähtyy ajatuksesta, eikä tarvii käskee eteenpäin. Ei Pateeka tarvi käskee eteen päin mut on se mua kyl kiikuttanukki. Toisaalta voi olla parempi sellanen käskettävä hopo joka olis sit ihan erilainen. Maastossa hetken oli jännää (siis mulla) kun puu oli kaatunu tielle mut päästiin siitä lopulta ohi kiertään. Oli kyl kivinen ja mäkinen kohta. Oli taas hauskaa ja rentouttavaa, pollekin pärski tyytyväisenä.
Nyt on kyllä niii hieno kuutamo ettei siellä mitään ottavaloja tarttis edes. Ehkä tästä taas päästää Paten kans peltohangelle kuutamoon... Jännitys meinaan kohoaa. Viikon päästä tiedetään onko kinttu parantunu yhtään ja arvio montako kuukautta vielä seistään. Pate on ollut nyt hyväntuulinen et ilmeisesti koipi ei enää särje paljoo ainaka.
Ulkon on pakkasta jo monta astetta ja mies vaihto jo talvirenkaat kippanaan. Ei tarvi sit aamulla jännittää töihin lähtöä. Ja kaivoin hopsujen fleecesadeloimet aamuks valmiiks ku lupaa aamulle ties mitä räpäskää. Laitetaan loimet päälle vaikka ne nyt näyttääkin asuvan katoksessa kauniillakin ilmalla. Noi on kyllä niin karvapalloja et vuorettomillakin varmaan tarkenisivat, mut sit ne ei saa karvojaan pörhistettyä... Parempi hiukan liian lämmin kuin kylmä, eikä Pate pääse edes liikkumaan kuin muutaman askeleen.
Laitetaan yks kuva Paten tassusta. Täs mun mielest toi murtuma näkyy parhaiten. Hyvä ettei ylety nivelpintaan asti.
 |
| Murtuma kavioluussa kuvassa oikeella puolella ylhäällä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti