Lähettiin aamulla Julian kans ajamaan Omppu heti ku pollet oli syöny ja sain tallin siivottua. Ponineiti oli tänään varsinainen vetelys joten käveltiin sitten suurimmaksi osaksi, pidemmän kaavan mukaan. Laitoin huputkin kun ajattelin että saattaa olla pirteä kun taas on seissy. No höh.
Omppu pääsi loimi päällä tarhaan ja mä kiskoin ratsivaatteet päälle ja suuntasin kaverin tykö ratsastamaan Masan.
Ompun kanssa lenkillä, outo valoilmiö aurinkokin pilkahti.
Katos alkaa näyttää jo kodikkaalta ja Pate tuntuu viihtyvän siellä varsin hyvin.
Mentiin Masan kanssa maastoon. Meinasin ehtiä lenkin tunnissa kun reippaasti mentäisiin mutta meni puolitoista tuntia vaikka oltiinkin reippaita. Mä en osaa arvioida noita matkoja yhtään sen paremmin kun kuutioitakaan.Masalla on jo sen verran ikää että ei mitään nopeusennätyksiä aleta tekemään ettei tuu kipeeks. Sateen tihkutus loppui sopivasti kun lähdettiin. Laukkailtiin kivat pätkät ja Masa oli taas oikein lutunen.
Sit kävin kotona tankkaamassa, itseni, nappasin sadetakin mukaan ja kökötin tunnin autossa seuraavaan etappiin. Ensin lähdettiin lämppäriruunalla maastoon seurana tammuska ja Anniina. Oli jo pimeä kun tultiin takas reilu tunnin lenkiltä ja tuli sumua niin ettei meinannu nähdä mitään. Ruunapoika oli oikein reipas ja mukavan herkkä, tää olikin mulle uus tuttavuus. Ehdittiin vääntää hiukan koululiikkeitäkin tiellä, tamma kun on selkeesti hitaampi niin sitä sai odotella.
Sit vaihdoin ruunan tammaan saman satulan alle ja lähin maastoon vielä sinne hemmetin sumuun. Ei meinaan enää nähny mitään. Ei ottalampulla eikä ilman. Ravattiin silti puolet lenkistä, ei haluttu jäädä sinne koko yöks kökkimään. Selvittiin alle tunnissa ja hengissä. Polle pysy pystyssä ja näkikin ilmeisesti jotain koska kotiin selvittiin. Hiukan se höyrys... Tais olla jännääki. Mut kyl ihminen on hullu!
Sit lähin kotiin ja olin ikionnelinen että laitoin tallin aamulla valmiiks. Hepat vaan kaviot siistiks ja sisäl. Pikkasen on väsyttävinään. Eikä sitä sadetakkiakaan tarvinnu ku se oli mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti