sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lomakuulumisia

Juu, "lomalla" ollaan. Niin on kiire, ettei ehdi blogia päivitellä. Hepat saa laittaa kaviota toisen eteen, kun mammalla on aikaa päivät pitkät. 
 Pari kaverinkin heposta jo kävin ratsastamassa ja tarhatkin ovat saaneet kyytiä. Eli vanhat tarhat meni kokonaan uusiksi ja yli puolen välin on sekin urakka. Mun tassu ei tahdo kestää tota tolppien hakkaamista :( 
 Mä niin kuvittelin tekeväni totakin hommaa lomalla ihanassa auringon paisteessa, vaan toista on todellisuus. Vettä tuli tänäänkin niskaan, mutta puuhasin metsässä kuitenkin koko päivän. Tosiaan koko päivän. Rämpisin vasta kymmenen jälkeen illalla sisälle. Nälkäkuolemaakin jo tein.... No eipä oo ötököitä, kun sataa =)

 Kissanpennutkin tuli hoidettua kuntoon ja kaksi niistä on  nyt meillä. Toinen jatkaa matkaansa kuukauden päästä ja Söpöhän jää meille. Oman, vanhan kissakatraan käytin rokotuksilla ennen kuin pöpöpesäkkeet saapuivat taloon. Millakin pääsi rokotettavaksi. Olen siis laukannut eläinlääkärillä joka viikko...

 No heppaset ovat tietysti päässeet hommiin myös.
 Omppu on kiskonut kärryjä, sitä on juoksutettu ja pääsipä ratsastukseenkin. 
 Lisäksi äippä osti tötterön päähän ja niinpä poni "laiduntaa" Paten seurana. Laitumella missä ei ole juuri syötävää, mutta parempi pohja kuin metsätarhoissa. Lisäksi tarhoja on helpompi tehdä ilman apulaisia... Jos hiukan kuivahtaa, saattavat päästä ihan laitumellekkin.

 Suurensin metsätarhoja hieman ja jaoin ne samalla niin, että on neljä eri tarhaa, joihin kaikkiin on yhdestä erikseen portit. Lisäksi on muutamasta tarhasta vielä portti metsälaitumelle. Näin saan muutaman portin avaamalla hepat suurellekin alueelle suoraan tallin pihalta. Vaihdoin samalla langat uusiin ja osan tolpista. Jos jollain ihmeen kaupalla saisi pohjat pysymään edes jossain kunnossa, kun voi vaihtaa hepat tarhasta toiseen. Yhteen tarhaan pitäisi saada haketta syksyä varten, mutta pientä ongelmaa on ton valuutan kanssa...

 Tottakai Patekin on hommia tehnyt. Niistä koitan vääntää jotain erikseen.

Kaverin humman korvat. Aurinko helli meitä, jes! Kenttätreeniä.

Helmi toi Ompulle riimun <3 Tällä riimulla on tunnearvoa...

Katriina toi tuliaisia etelästä. Nyt ei loimet tipu. Mahtavat pyykkipojat!

 Anni kavereineen kävi ratsastelemassa Omppua hieman kentällä. Poni käyttäytyi hyvin ja vaikutti tyytyväiseltä päästessään kiertämään hiekkalaatikkoa. Nostipa innoissaan laukkaakin, vaikkei sitä edes pyydetty...

19.7.15 Omppu ja Anni

19.7.15 Omppu ja Anni

19.7.15 Omppu ja Anni. Mukavia ravipätkiä.

19.7.15 Omppu pääsi myös talutusratsastukseen. Anni taluttaa.

Tötterö päässä. Kyllä pienestä reijästäkin jotain korsia saa nyhdettyä...

26.7.15 Tarha nro:1 melkein valmis. Tarhaan on portti erikseen, mutta sinne on myös portti tarhasta, jossa on katos. Eli tarhasta nro:4.... Kaikki on ihan mutavelliä :( 

26.7.15 Uudet langat ja tolpat tarha nro:1.

Kissakatraastakin on räpsitty kuvia. Voi meidän mussukoita <3

Sisu <3

Söpö on niin söpö <3

Vinkis. Hymyilyttää sitäkin.

Kissat valtaavat sohvat. Vinkis ylhäisessä yksinäisyydessään (eipä siihen paljon muita mahtuisikaan), toisella sohvalla Julian sylissä Söpö ja jaloissa Sisu.

Julian sylissä Söpö.

Hei, minä olen Söpö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti