torstai 17. joulukuuta 2015

Kentän laajennusta

 Kyllä taas tuntuu, ettei mikään suju niin kuin on suunnitellut. Mutta häntä pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä, eikö niin???  Onneksi on kavereita jotka auttavat, kun oikein pahasti tökkii. Ja ainahan voisi olla huonomminkin asiat ja sataa vettä vielä enemmän....

 No jokin sujuukin, kun ihan itse tekee. Kenttä laajeni siis kuitenkin tänä vuonna hiukan. Tässä mulla on mennyt mukavasti vapaa-aika... Jos sellaista nyt yleensä muka on. Hiekka oli ihan kauheeta, siellä oli kiviä joukossa, joten levittämiseen meni ikuisuus kiviä nyppiessä samalla pois. Joten hyydyin totaalisesti ja pikku kökö jäi jäätymään keskelle kenttää. Onneksi sitä ei ollut kuin pieni kuorma.
 Lisää hiekkaahan tähän tarvitaan, mutta annetaan hieman ensin painua. Ettei sinne ihan polviin asti uppoa. Ja tiedän kyllä mistä hiekan tilaan ;)

13.12.15 Reunat levisivät hiukan ja pituutta tuli jokunen metri lisää. Kummasti tuli lisää tilaa, kun kulmat pystyy ratsastamaan eri tavalla. Sitten joskus kun ovat painuneet...
 Ja laitetaanpa vaihteeksi Pompulankin pehvasta kuva. Tässä jäädytään kärreillä, kauniissa kelissä kuitenkin. Aurinko on oikeesti nyt päivälläkin noin matalalla, ettei valo yllä mihinkään!
8.12.15

 Pete, mieheni, tuli nappaamaan muutaman kuvan sunnuntaisesta kentän laajennuksen testikäytöstä. Hirmu huonosti sai kuvia liikkuvasta kohteesta, oli asetus mikä hyvänsä, vaikka aurinko vielä hieman metsän takana pilkotti.
 Laajennetulla osalla ei paljon muuta voi tehdä kun kävellä, ennen kuin se hieman painuu. On tosi pehmeä tietenkin.
 Jos Pate viikolla oli hyvällä tuulella, oli se nyt varsinainen hapannaama. Toki se oli ollut edellisenä iltana hieman maastoilemassa, joten kenttätreeni ei ehkä vaan napannut tänään.

13.12.15 Testing, testing...






 Onni on, että muutama päivä ja taas mennään kevättä kohti! Tästä pimeästä kaudesta on siis taas selvitty. Pelkkä ajatuskin piristää. Tosin hyvin vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti