Montaa pakettia en jouluna saanut, mutta sitäkin parempia paketteja. Ja yhtä odotellaan vielä vuoden vaihteessa, kunhan ei mikään mene pieleen...
Sain joululahjaksi lisää valoa kentälle =) |
Sitten onkin aika suunnata katseet ensi vuoteen ja miettiä tavoitteita vuodelle 2016. Ennen sitä kerrataan kuitenkin hieman kuluneen vuoden tapahtumia. Mitäs tänä vuonna tapahtui? Satoi melkein koko kesän ainakin juu. Mitä me ollaan oikein puuhattu?
Pate pääsi mätsäriin ja sai tietysti sinisen ruusukkeen. Miespuolinen kun on :P Tämä oli lähinnä käytöstapojen testausta tuleviin koitoksiin.
Omppu on touhunnut ponimaisia juttuja. Eli syönyt ;) Sairasti lievän kaviokuumeen kesällä, mutta nyt loppu vuodesta on ollut tosi hyvä. Sitä on juoksutettu, se on jonkin verran päässyt ratsun hommiin, maastoonkin välillä ja sitä on ajettu paljon. Omppu sai myös kevyemmät kärryt, joilla pääsee kovemmin...
Paten kanssa valmentauduttiin ahkerasti Eevan valvonnassa keväällä ja alkukesällä. Ihan selkeää edistystäkin tapahtui.
Nuppu-tamma asui meillä alkukesään asti.
Omppu hieman kesämmällä ilman hirmu turkkiaan.
Voi näitä kesäkelejä <3 |
Omppu syksyllä. Ihana, kuiva sänkkäri <3
Paten kanssa käytiin elämämme ensimmäisissä kisoissa kurvailessa helppo C rata hyväksytysti. (Kuva Riia Salonen)
Paten kanssa käytiin myös maastotaitokisoissa.
Ja kun vauhtiin päästiin, käytiin myös harjoituskoulukisoissa kuvailemassa peräti kaksi luokkaa, helppo C ja helppo B.
Mitäs sitten ensi vuonna? Yritetään pysyä ainakin terveinä! Loppusuunnitelmia mietitään... Ja yleensähän, jos liikaa suunnittelee menee kaikki pieleen, mikä nyt ikinä voi edes mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti