sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Oi kevätaurinko ja kuu

 Kelit ovat olleet vaihteeksi kohdillaan. Ei kovia tuulia, eikä vesisadetta. Sen sijaan pikku pakkasta, kuun loimotusta iltaisin ja lisäksi vielä "valtavaa" vauhtia lisääntyvä päivän valo. Aurinko lämmittää jo mukavasti ja sulattaa =) Sulattaisi vielä mun turvekasankin.

 Eli siis, reilu vuosi sitten tullut turve kipattiin vanhan kasan jatkoksi ja nyt mun sitä pitäisi vanhaa kasaa kaivella. Aiheutui siis kuivikeongelma (kaikkien muiden ongelmien lisäksi). Vanha kökö on kostunut niin monta kertaa, ettei sitä yksi täti kyllä kappaleiksi saa. Ja mitä iloa puolimärästä kuivikkeesta? (Paitsi ettei pölise) En millään haluaisi tilata isoa kuormaa turvetta nyt, varsinkaan kun vakitoimittajaltani on turve juuri nyt loppu. Lumihankeen, ja taas sen vanhan kökön päälle...

 Haenko pikkupötkylöitä turvetta muutaman kuukauden? Purua, olkea, jotain pellettiä? Sulatan kasan puhaltimella? Plääh...

23.2.16 Paten kanssa pellolla kuutamossa.
 Kengittäjä kävi keskiviikko aamuna. Pate laitettiin uuteen hokkimonoon ja tosiaan jätettiin edelleen tilsakumit pois. Mennään sitten kelien mukaan. Ja juostaan, niin ei lumi ehdi tarttua kii :)
 Patella oli tällä kertaa (ihan yrittämällä) jäätävän pitkä kengitysväli, mutta monot olivat edelleen tiukasti paikoillaan. Vaihteeksi =) Ei edelleenkään vedetty ihan pieneksi kavioita, on sitten varaa, jos popot alkavat lennellä.

 Marru (kengittäjä) vuoli samalla myös Tangon kaviot. Kavioissa ei paljon pois otettavaa ollut, hiukan lyhennettiin ja "tasoiteltiin". Neiti oli niin hienosti. Nosteli vaan jalat valmiiksi =) Varsan kaviot on vuoltu jo kasvattajlla, joten homma on sille tuttua. Lisäksi olen nostellut, kaivellut ja harjaillut kavioita, niin että tämä tuntui sujuvan täälläkin Tangolta jo ihan rutiinilla. Uudesta kengittäjästä huolimatta.

Tango liikuttaa Omppua ja Patea niin, että molemmat ovat hieman hoikistuneet. Aika rallia se kyllä välillä onkin... Nyt on taas ainoastaan yhden tarhan portti kiinni, joten tilaakin riittää. Tango laukkaa toisesta päästä toiseen, Pate ja Omppu perässä.


 Mitäs meidän kultapikkumussukka Tango muuta? Hän osaa jäädä jo yksin talliin *ylpeä*. Oikeasti! Aluksi harjoiteltiin siis menemään keskimmäisenä tarhaan (ilman että talliin jäävä oli näköyhteydessä), sitten jäämään kaverin kanssa tarhaan, kun joku lähti lenkille ( ja kurvaili ohi laukassa ees suun taas), sitten jäätiin viimeisenä tarhaan odottelemaan vuoroa ja nyt jäädään myös talliin viimeiseksi. Ihan yksin ja ihan rauhallisena! Tästä sitten joskus pikku hiljaa pidennetään yksioloaikaa. Hiljaa hyvä tulee. Tangohan taapertaa yksin talliin ihan nätisti "hoitopuuhiin" ja on ihan rauhallinen. Vaikeampaa on varmasti, kun muut lähtevät pois ja jää siten yksin. Tarpeeksi rauhallisesti on hommaa ilmeisesti tehty, koska neiti laittaa itse riimun päähänsä ja odottelee lupaa entiseen malliin =) Tätä edistymistä on oikeasti niin ihanaa seurata!!!

 Kuolaimia on mälvätty tallissa niin paljon, että ajattelin pikku hiljaa lähteä taluttelemaan. Josko neiti keskittyisi muuhunkin kuin kuolaimiin. Eli harjoiteltiin pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä taapertaen hetki ees suun taas tarhan vieressä. Aika jännää oli ensin...

28.2.16 Hui, auto!
28.2.16 Pirpana on kasvanut! Mitä meidän heinä oikein sisältää? On siitä onneksi analyysit.
28.2.16

28.2.16
 Omppukin pääsi kunnon sunnuntaihölkkälenkille vaihteeksi ja pävänvalossa vielä. Huput korville ja isommalle autotielle. Autot meni tänään ihan ok ja poni oli reipaskin. Tosin hiukan sinkoili tielle, koska joku oli laittanut tien viereen ison kiven... No hui. Ei sentään jääty auton alle, mutta hiukan on vaarallista. Kärryjen kanssa on paljon avuttomampi kuin selästä. Johtunee ponin huonosta kaasusta.

28.2.16 Omppu lähdössä lenkille.

 Paten kanssa lähdettiin sunnuntaimaastoon aurinkoon. Reilu 17 kilometriä näytti Sports Tracker. Rauhallista menoa kuitenkin. Käyntiä ja hölkkää, muutama rauhallinen laukkapätkä. Kunnon tätimeininkiä. Pohjat on niin hemmetin hyvät ja kesäkuntoonkin pitäisi päästä.

28.2.16 Täti ja suomiputte läks maastoon. Melko hieno keli!

28.2.16
28.2.16 Paten kanssa maastossa, kaukana kotoa.
 Perjantaina kävin hakemassa läjän pienisilmäisiä verkkoja. Lauantaina ne olivat jo testikäytössä, sillä aikaa kun olin töissä ja mieheni tarkkaili heinien loppumista. Eli syötetään nyt päiväheinät verkoista. Laitan aamulla siis aamuheinät normaalisti maahan ja verkot täysinäisinä paikoilleen. Sitten toivotaan, että heinät riittävät pitkälle iltapäivään...
 Tiedossa siis katoksen reerausta jahka kelit antavat myöden. Tosin sehän on hieman keskenkin vielä. Jos saataisiin valmiiksikin samalla. Nyt yksi verkko on puussa :P

Tango <3






 Nyt ehtii töiden jälkeen vielä koirulin kanssa lenkille ennen pimeää =)


 Mulla jumittaa talvisin selkä hieman. Siis jäykistyn vaan. Oon sitä pilatesta koittanut vääntää, se avaa paikat, mutta ei sitä oikein usein kotona yksin viitsi. Vaikka hommasin sen DVD:n ja matonkin. Aika löysä ohjelmakin. Välillä olen ohjatullakin tunnilla käynyt pyörähtämässä. Ihana työnantajani kustansi mulle paikalliseen kuntosaliin "kortin". Pääsen nyt pilatekseen tai muuhun ryhmäliikuntaan, sekä kuntosalille firman piikkiin. Tulisiko nyt käytyä enemmän?

 Oheisliikuntahan olisi ratsastajalle tärkeää. Ostin itselleni nastajuoksulenkkarit tänä talvena, joten olen päässyt hölkkäämään jäisilläkin keleillä. Se ei auta selän jumitukseen, mutta pitää kuntoa yllä. Lisäksi nastakengät ovat oivalliset esimerkiksi varsaa talutellessa ;)
 Mullahan on nyt suuri varsamainen syykin pysyä kunnossa. Se motivoi. Miten sinä teet lihashuollon?

Avain hyvään oloon, kuntokortti <3

2 kommenttia:

  1. Hah!!! Meillä on myös kuivike ongelma.... turve loppui, enkä halua uutta kuormaa pihalle ennen kuin vanhan kasan pohja on siivottu. Olkea on vielä, mutta sitäkin pitää pihistellä pihattoon. Meillä on siis olosuhteiden pakosta arvojärjestyksessä seuraavaksi paras: puupelletti. Ei pölise, saa hyvän patjan, melko edullistakin vielä... ainakin jos vertaa hamppuun/olkipellettiin. Hamppu kiinnostaisi, mutta näillä helikoptereilla sitä kuluisi varmaan kuukaudessa vähintään se 4 paalia/turpa (150e/kk kuivikkeisiin ei kuulosta kivalta, kun nyt moisella summalla on kuivitettu vuosi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kiva sanoa, että mukavaa kun ei ole ongelmansa kanssa yksin, mutta olis ihan kiva, ettei meillä olis tätä ongelmaa ollenkaan :( Toi mun nykyinen paikka on ihan paras sille turpeelle ja se tosiaan täytyy saada siivottua ennen uutta kuormaa. Päätin jo etten tilaa vielä uutta satsia, haen jotain mitä tosta paikallisesta saa ensi hätään. Ja kai se kasakin joskus sulaa =) On siinäkin vielä muutama kuutio. Vois sitä puupellettiäkin sitten tässä kohtaa koittaa...

      Poista