Jep, näät oikein. Se vaahdottaa mun häntää... Taas.
 |
21.2.16 Tango ja hännän pesu. |
Jos ihan kaikkein parasta ovat lämpimät, tyynet, poutaiset, aurinkoiset ja tietysti valoisat kesäillat, tulevat hyvänä kakkosena kevään lumiset, tyynet, pilvettömät illat pikku pakkasella ja jonkin näköisellä kuutamolla (Eikä oo ötököitä). Lumikelillä reilu puolikin kuuta valaisee mahtavasti ja pikku pakkanen tekee pohjasta mukavan kuuloisen hokin upotessa pitävästi :)
Muutamista tälläisistä illoista on nyt saatu nauttia. Hieman alkumakua sitä kevättä oodotellessa. Ja lunta ja pakkasta...
Töissä katselet aurinkoa ulkona ja vapaapäivinä sitten ei ole auringosta tietoakaan, plääh. Lauantaina mentiin lenkeillä siis suhruisessa kelissä, mutta valoisaan aikaan kuitenkin.
En uskaltanut lähteä enää kauas kotoa Paten kanssa, koska se on niin vanhassa kengässä. Nyt on kasvateltu kavioita. Onneksi kengittäjä tulee pelastamaan meidät ensi viikolla. Yksi hokki edestä vaihdettiin ennen lenkkiä.
Paten kanssa mentiin hetki pellolla, mutta koska siellä tuli heti käynnissä tilsaa, lähdettiin maastoon juoksemaan. Ja vauhtiahan riitti. Pate oli reippaalla tuulella ja laukattiin niin, että kokkareet vaan lenteli. Olipa hauska huomata, kun risteyksessä meinasin hiljentää käyntiin, hiljensi Pate kyllä käyntivauhtiin, mutta laukassa. Vauhdin säätely laukan sisällä siis pelaa.
 |
20.2.16 Lenkki tehty. |
Kylmään Paten jalat lenkin jälkeen, jollei nyt ihan löntystelylenkkiä tehdä. Kostutan jalat ensin vedellä, niin kylmäyspatjoja ei tarvitse pitää kuin hetki. Toivottavasti mun vanha pakastin, joka nyt siis on tallissa, puksuttaa vielä muutaman vuoden. Helpottaa hommaa kovasti, kun patjoja ei tarvitse raahata mistään valmiiksi.
 |
20.2.16 |
 |
20.2.16 |
Omppukin pääsi hieman pidemmälle ja reippaalle lenkille. Päätin ,että se jaksaa kiskoa mut metsän läpi ja jaksoihan se. Ei siellä paljoa lunta ollutkaan.
 |
20.2.16 Ompun kanssa lenkillä. |
 |
20.2.16 Tirriäinen. |
 |
20.2.16 |
 |
20.2.16 |
 |
20.2.16 |
 |
20.2.16 Onko sulla vielä jotain taskuissa? |
Sunnuntaina oli tupruttanut märkää lunta oikein urakalla. Olikin niin lämmin, että tien jää suli sohjoksi. Enpä sitten tehnyt suunniteltuja laukkoja siinä.
Vähänpä hevoseni tunnen. Meinasin, että lauantain päästelyjen jälkeen olisi suurimmat menohalut menneet, mutta vielä mitä. Melkein tunnin hinkkaamisen jälkeen polle viimein rentoutui ja rauhoittui kuulolle. Tietysti tossa tiellä se rauhoittuminen kestää kauemmin.
Tein avotaivutuksia käynnissä ja ravissa, sekä siirtymiä käynti-ravi-käynti, niin että taivutus pysyi koko ajan. Ja onnistuivatkin vielä. Myös siirtymiä muuten vaan ja pysähdyksiä.
Julia nappasi alusta pari kuvaa.
 |
21.2.16 Alkukäynnit. |
 |
21.2.16 |
 |
21.2.16 |
 |
21.2.16 Joo mennään! |
 |
21.2.16 |
Tangon ripuli loppui kokonaan ensimmäisen psyllium-kuurin jälkeen, joten varsaa ei ole tarvinnut sen vuoksi pestä. Tango sai viikon tauon jälkeen varmuuden vuoksi vielä toisenkin psyllium-kuurin.
Tangolla on minun mielestäni niin hieno, vaalea häntä, mutta tämä turvekuivitus ei taida olla paras mahdollinen, jos haluaa vaalean pysyvän puhtaana. Varsa piehtaroi paljon, karvakin jo irtoaa ja usein on loimikin päivät päällä, sekä tietysti nukkuu röhjöttää karsinan turpeessa, joten sen häntä tuntuu olevan aina vähän ruskea. Kuivalla kelillä turpeet kyllä saa harjattua pois ja ne varisevat itselläänkin päivän mittaan. Mutta nyt kun ei ole ollut niin järin kuivaa, oli häntä taas kurjan näköinen. Ja mua ärsyttää kun se on likainen. Olen pessyt sen viikon, parin välein ja tämä alkaa sujua jo ihan rutiinilla. Jos jostain tulee sanomista, on se kylmä vesi =) Neiti haluaa takalistonsa pestävän lämpimällä vedellä!
 |
21.2.16 Ensin vaahdotetaan shampoolla. |
 |
21.2.16 Ja huuhdotaan. |
 |
21.2.16 Operaatio kuivaus. |
 |
21.2.16 Suih, suih hoitoainetta ja harjaa. |
 |
21.2.16 Tadaa! No nyt se on vaalea, puhdas ja selvä. Iltaan asti... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti