torstai 19. toukokuuta 2016

Puolenhehtaarinmetsä

 Keskiviikko-iltana kotiuduin töistä vasta yhdeksän aikaan ja menin sitten päästämään hepat vielä puolenhehtaarinmetsään, eli meidän takametsälaitumelle. Toiveena oli saada ne tulemaan sieltä huutelemalla takaisin, mutta eihän se onnistunut...
 Metsälaidun on Ompullekkin ihan kiva paikka. Liikuntaa tulee, mutta ruokaa on vähänlaisesti ja sekin melko köyhää. Joten selvitään ilman koppaa päässä. Ainakin sen jälkeen kun suurimmat on syöty.

19.5.16

 Sinne saa hepat päästettyä suoraan kahdesta tarhasta ja ne voivat sitten kiertää ympyrää kentän ympäri. Ja toisesta tarhasta pääsee taas takaisin toiselle puolelle. Vedet ovat tarhassa, joten pakko sinne välillä on marssia.
 Täällä hepat viettävät osan kesästä, osan laitumella. Omppuhan ei varsinaisesti enää laidunna, vaan on joko koppa päässään tai pikku postimerkissä laitumella. Laidun on tien toisella puolella, enkä uskalla jättää heppoja sinne yöksi. Ja koska meille sattuneet haaverit ovat tapahtuneet laitumella, en myöskään pidä niitä siellä huonolla kelillä.

19.5.16 Peput.

 Metsätarhasta löytyy valtavia kuusia, joiden suojaan mahtuu helposti kolme heposta sadetta pitämään, jollei jaksa tarhan katokseen löntystellä. On mäkiä, tasaista, kaikenlaista järsittävää ja hienot maisemat. En anna niiden olla täällä kuin kesän, koska eihän metsä kestäisi ympärivuotista rouskutusta. Ja koska sinne ei aina päästä, on se sitten hauskaa kun vihdoin portti aukeaa =)

 Keskiviikkona poppoo jumitti ensin pitkäksi aikaa heti portille metsästämään vihreitä ruohonkorsia. Ei niistä oikein kuvia saanut...

18.5.16
 Hiukan huimaa, josko varsa teloo itsensä johonkin kivikkoon. Pumpulissa sitä ei voi kuitenkaan pitää ja epätasainen, mäkinen maasto erilaisine pohjineen kehittävät niin tasapainoa kuin lihaksistoakin.

18.5.16 Tango hoppaa ojan yli.

18.5.16
 Tässä kuvia puolen hehtaarin metsän toiselta puolelta. Heppoja ei näy, ne kun jumitti vaan siellä portilla :)

18.5.16

18.5.16 Mäen päällä metsässä.

18.5.16 Kamera ei anna oikeutta maisemalle.

18.5.16 Tästä voi katsella naapurin heppoja =) Näkyy siellä oikealla joku hahmo.

18.5.16 Metsää...

18.5.16 Kenttä näkyy oikealla, jotenkin.
 Jotenkin niin hellyttävä poppoo. Torstaina Omppu lähti heti suuntaamaan portille, kun laitoin sille kopan päähän (jätin hepat laitsalle koko illaksi ja siellä on vielä syötävää). Samoin Pate. Tango kipitti mun vieressä, eikä tietysti tajunnut mistä on kyse. Ja sit mentiin portin auettua perälle asti, niin että paakut vaan lenteli! Syömään!

19.5.16 Tangolla on hauskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti