perjantai 6. lokakuuta 2017

Kultaa liikkeellä

 Tango seisoi ontuman jälkeen kaksi viikkoa postimerkissä ja pääsi sitten riekkumaan yksinään isoon tarhaan viikoksi ennen ajolenkkiä. Ihan fiksu veto, kun katsoi miten se meni pukkilaukkaa ympäri tarhaa....

6.10.17 Tango kultakimpale ja syksyn ilta-aurinko.
 No, eipä ne varmaan paljoa ole juosseet huonoilla pohjilla, mutta jotain liikuntaa kuitenkin. Claudia lähti mun seuraksi ajamaan Tangoa neljän viikon loman jälkeen ja ihan vaikutti, kuin olisi pollelle kasvanut siivet =) Pylly oli melko kevyt ja potkuremmi taisi nyt olla ensimmäisen kerran oikein tarpeeseen. Hyvin tamma kuitenkin tottelee, sekä ohjaa, että ääntä. Vaikka virtaa tuntui tosiaan olevan vaikka muille jakaa. Eikä ontumisesta ollut tietoakaan.

6.10.17 Vihdoin taas lenkille.

<3



 Ja oli tamma tyytyväinen neljä kilsaa juostuaan ja pompittuaan, sitten malttoi jo hetken pärskien kävelläkkin kunnolla.
 Ennen lomaa oli käyty radalla ja kentällä, omista nurkista oli tässä välissä hävinnyt pelloilta viljat ja puista lehdet. Ja ties mitä muuta. Vähempikin laittaa pollen puhisemaan!

 Ja ontuman syy taisi olla mulla jo hoidossa, eikä mikään liukastuminen. Pesin vedellä huuhteluruiskulla etusen säteen uraa ontuman aikoihin ja luulin Tangon aristavan viereistä jalkaa, kun ei halunnut pitää jalkaa ylhäällä. Joku tikku tai kivi oli tehnyt syvän kuopan säteen viereen. Kavion pohja taisi olla niin kipeä, ettei se vaan olisi halunnut antaa mun putsata sitä. Betadinet ja pumpulit oli edelleen paikallaan, kun seuraavaan kerran nostelin kinttuja postimerkikihoidon jälkeen ja hoito taisi olla tehonnut =)
 Edelleen olen laittanut joka ilta huuhtelun jälkeen Betadinea ja pumpulia kuoppaan ja nyt homma sujuu ihan hyvin. Tangolla oli jossain kohtaa takajalassa sama juttu ja vaikutti olevan prinsessahepalle kovin kipeä.... Käynnissä on niin hemmetin vaikea katsoa, mitä jalkaa onnutaan! Että oppia ikä kaikki... Pääasia, ettei nyt onnuta enää mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti