Tekevälle sattuu

 Niinhän se sanotaan, että tekevälle sattuu ja jollei tee mitään ei satukkaan mitään. Ja näinhän se on. Minähän olen varsinainen sättäri, joten mulle sattuu ja tapahtuu jatkuvasti. Onneksi ei varsinaisesti satu kovin usein (eikä ainakaan paljon...) ja taidan olla melko vankkaa tekoa =P
 Siihen sitten ripaus tuuria, tasapainoa ja sopiva ajoitus niin säilytään hengissä. Vermeet kyllä tahtoo hajota, joten oma korjaaja-asentaja-hitsari-kirvesmies yms. on kyllä tarpeellinen.

31.12.17 Ompun kanssa ajelulla...

 Että näinkin voi käydä. Meidän kärryjen pyörälle tuli tunnit täyteen ja se lähti akselista irti. Eikä me olla Ompun kans ku pari kertaa ajettu renkaat solmuun... Oli taas tuuria kerrakseen ja onneksi poni ei pelkää ampumista. Oli se kyllä ihan lentoon lähdössä. Viereisessä puskassa joku ampui kolme laukausta samalla kun koitin riisua ponia valjaista ja soittaa miestä apuun renkaan irrottua.
 Mä siis en pudonnut kärryiltä, vaikka valjaatkin retkahti vinoon, poni kerrankin pysähtyi ja seisoi käskystä, mies vastasi heti puhelimeen, eikä autotielläkään tullut vastaan kuin hirveä traktorihärpäke. Ja sekin tienhaaran kohdalla, niin että pystyi väistämään.

 Mies korjasi kärrit saman tien ja taas päästiin lenkille. Sitten me oltiinkin ponin kanssa keskellä ilvesjahtia. Mä en oikeesti tiennyt, että niitä edes jahdataan.... Johonkin jahtiin me näköjään tungetaan joka hemmetin vuosi.
 No, onneksi poni siis ei edellenkään pelkää ampumista, puskissa väijyviä punapukuisia miehiä, eikä haukkuvia koiria. Eikä me onneksi nähty sitä ilvestä, mikä koirien haukunnan perusteella väisti pari siihen suunnattua laukausta ja porhalsi takaisin luonnonsuojelualeelle. Siellä jos liikkuu, ei saa aseessa olla patruunoita ja koiran saa päästää vain hetkeksi. Turva-alue.

6.1.18

  Pyörä pyörii paikallaan, lenkki ilman mitään ongelmia ja poni on yltiöreipas =)

7.1.18

 Seuraavalla kerralla poni päätti heittää uukkarit aina tietyssä kohdassa, koska siellä puskassa oli naapuri kaatamassa puita ja autokin mokoma parkissa keskellä peltoa. Siinä sitten juostiin edes takas ja koitettiin päästä kohdasta ohi. Siinä ei paljon käskytetä peruuttelevaa elukkaa, kun ojat on ihan jäätävät, joten piti käydä aina päässä kääntymässä. Oltiin me välillä kyllä kyntöpellollaki. Mä en yleensä anna periksi, vaan talutan vaikka ohi jos on tarvis. Nyt en päässy kärryiltä pois... Ja on mulla aina ajopiiska mukana, mutta ei siitä ponin kanssa mitään apua ole.

 Sit multa putos viltti viiletyksessä kärreiltä tien toiseen päähän ja se vasta olikin pelottava! Ja eiku uukkari... Me siis mentiin edes takas sitä hemmetin tien pätkää hirveetä kiitoa, koska molemmissa päissä oli pelottava asia jota ei voinut ohittaa. Mun joskus tekis niin mieli tehä tosta töppöjalasta kunnon vanttuut. Lopulta karvapallo väsyi sen verran, etä ehtisin mönkiä kärreiltä pomimaan rakkaan villavilttini takaisin lämmittämään kinttujani... Ja matka jatkui, kunnes tien varteen oli ilmestynyt uusi, iso kivi ja eikun uukkari. Tässä ei onneksi ollut isoja ojia ja peruutettiin sulavasti ohi :P Ja jestas, sitten mentiinkin loppumatka ihan oikein päin ilman uukkareita. Renkaatkin pysyi mukana kyntöpellollaki.
 Ja ponilla on laput silmillä. Laitoin nyt talvella kun ei päästy ohi lumipaakuista. Taidan laittaa vielä toisetki. Ponit <3