sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Jihaa!

 Mä oon kyllä niin pölö. Suunnittelin pitkän aikaa, miten Tango lähtee sitten ensimmäiselle maastoreissulleen Paten kanssa. On sitten maastokonkariseuraa. Ja mitä mä sitten tein? Satuloin Tangon, kiipesin selkään ja lähdin maastoon. Ihan kahestaan Tangon kanssa. Ei ollut ketään mailla halmeilla kattomassa edes pääsenkö selkään. Sanoin vaan lähtiessäni, että jos hepo tulee yksin kotiin, ni oon jossain puskassa päälläni. Oli niin hieno keli! Ja Tango on niin fiksu. Säikähti se matkalla jotain, että laukkakin tuli jo kokeiltua. Ravailtiin vähän pidempää pätkää ja kateltiin maisemia, ihan kokonainen kolmen kilsan lenkki. Mutta siitä se lähtee. Ja onhan näitä kotipuskia jo toista vuotta kierretty ajaen ja kävellen. Ei siellä enää mitään hirveitä yllätyksiä ole.

Kuvat: Julia Luotonen

25.2.18

 Pate pääsi kävelylle Ompun ja Claudian kanssa. Pikkasen oli virkunen heppa, joten onneksi poni oli seurana rauhoittamassa. Jalat ei ihan hirveesti ottanut nokkiinsa, joten päivän, parin päästä jatketaan. Seuraavaa kengitystä odotellessa...

 Ja koska mulla on loma, pääsee Tango enemmän hommiin. Tehdään muutama päivä peräkkäin hommia ja mietitään sitten, mitä tuli tehtyä. Maastopäivän jälkeen kenttätreeniä tietenkin. Eikä mitään juoksutuksia, vaan ratsastusta.

 Mulla ei ole aavistustakaan mitä ammattilaiset tässä kohtaa tekee, mutta amatööri treenaa pohkeita ja rentoutta. Siirtymiä siis ravista käyntiin, välillä seis ja taivuttelua kaarevalla uralla ja ympyrällä. Tehdään hetki tehokkaasti hommia ja lopetetaan kun on hyvä. Ei odotella temppuilua, mitä varmasti väsymyksen myötä ilmaantuisi. Välillä humma näyttää nyt jo ihan ratsulta.
 Hirmu nopsaan tälläisen nuoren tasapainolihaksisto kehittyy. Aluksi tuntui horjuvan kulmissa käynnissäkin ratsastajan kanssa ja nyt ravailtiin jo hieman ympyrällä. Nyt saan myös jo keventää, aluksi se selvästi häiritsi, joten kevitin vaan painoa jalustimille. Tangolla on kyllä muutenkin, ihan luonnostaan hyvä tasapaino.
 On tää vaan niin hauskaa. Tango <3

 Hitsin satula keikkaa jatkuvasti oikeelle, eli pitää viedä tarkistukseen. Tietää sitten onko se satula vai täti kun keikkuu....





















 Ja koska Claudia tuli ratsastamaan Ompun, lähdin mä tunnille vielä kaverin hepan kanssa :P

2 kommenttia:

  1. Vastahan Tango oli ihan vauva... ja nyt on melkein oikea ratsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Ja on Tango niin järkevä ja yhteistyöhaluinen <3

      Poista