sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lunta ja laidunta

 Maanatai-aamulla olikin taas maa valkoinen. Lunta oli useampi sentti, ja niin sitä talvella odotettiin. Koskas se laidunkausi sitten alkaa...
5.5.14
 Ja mä laitoin heti aamulla paskaa pakettiin, ihan sanan mukaisesti. Muutama pallo molemmilta, postissa menevät labraan, sitten katsotaan madotetaanko. Johan on...

Ihmettelin mihin ne meidän maastolenkit ovat taas unohtuneet ja muistin sitten, miksi viime kesänäkin maastoilu jäi niin vähälle. Oli niin kuivaa, että pohjat oli kivikovat. Sitten ei voi kun kävellä ja pitkät kävelyt vaatii paljon aikaa. Ja sitähän ei ole vuorokaudessa kun se kakskytneljä tuntia, mikä tunnetusti ei riitä juuri mihinkään. Niinpä tulee tehtyä treeni helposti kentällä, pohjasta ei tarvitse murehtia ja molemmat tulee liikutettua. Yleensä vielä opitaankin jotain... Tai sitten ei ;)

 Kuvat sunnuntailta 4.5.14.
4.5.14

4.5.14 Jihaa!

 Tiistaina Omppu pääsi vähän hyppimään. Verkattiin hiukan ensin puomit alhaalla. Omppu hiukan ensin riekkui, toisaalta olisi pitänyt päästä syömään ruohoa, joten piti hiukan käskeäkkin. Täytyy saada tohon keskellekkin hiekkaa :) Kyllä se hyppiminen sitten lopulta sujuikin.

6.5.14

6.5.14

6.5.14

6.5.14

6.5.14

 Paten kanssa taaperrettiin vaihteeksi kentälle. Tarkoituksena oli hioa ravia ja hakea hiukan säätöjä. Ravi alkoi pyörimään nopsaan hyvin. Väännettin pitkästä aikaa ravissa väistöjä niin, että ne kulki hyvin sivusuuntaan. Käytin koko kenttää ja tein ympyröitä, sain myös vauhdin kiihtymisen pitkälle sivulle tultaessa loppumaan. Vasen puolikin oli ihan hyvä, töitä sen kanssa tehdään edelleen...

 Siirtymiä hinkattiin tietysti taas ja nekin sujui. Laukastakin pysähdykset.
 Sain päähäni koittaa hiukan laukkatemppuja. Viime kesänä tein kahdeksikkoa niin, että pysähdyin aina keskelle. Tein silloin kartioista "loosin", mikä helpotti pysähtymistä, kun ensin sinne pysähdyttiin muissakin askellajeista. Nyt ajattelin ottaa suoraan ravin kautta suunnan vaihdon ja nostaa toisen laukan. Korkeintaan se sitten kaatuisi...

 No se sujuikin tosi hyvin. Eikä siirtymä raviinkaan ollut vallan tasapainoton ja uusi laukka nousi heti nätisti. Meijän ympyrät oli vallan hienoja ja se oli hauskaakin. Tätä täytyy jatkaa. Sitten kokeilin vielä oikeaakin laukkaa koko kenttää ympäri. Patelle se on ollut vaikeaa, vauhti kiihtyy, kun tasapaino ei riitä ja sitten se putoaa raville, eikä siinä kohtaa oo yhtään kiva killua kyydissä. Taas se putos kerran, kaks, paljon tasapainoisemmin kuin aikaisemmin, eikä vauhtikaan juuri kiihtynyt. Istuin sitten satulaan ja pidin kunnon pohjetuen ja kappas, polle viiletti ympäri kenttää niin tyytyväisenä itteensä. Tehtiin siis molempiin suuntiin koko kenttää tehden ympyrän välillä ja tahti säilyi. Vau... Sitä riemua :)
 Vasemmassa laukassa kaatoi hieman taas. Kenttä oli kuiva ja siten tosi pehmeä. Luulenpa, että toi kaataminen loppuu kokonaan kun sinne takakoipiin saadaan vielä lisää voimaa. Koska kovemmalla pohjalla se ei kaada. Voiskos olla... Selkeesti voimaa onkin tullut lisää. Tietysti auttaa, kun molempia puolia ratsastetaan tasaisesti ja vaaditaan kunnon liikkeet.
 Oli taas tunnin kunnollinen tehotreeni.
 Kuva sunnuntain treenistä.
4.5.14

 Keskiviikkona pollet oli koko päivän pikkulaitsalla. Ei siellä mitään syötävää ollut, kuivaa heinää sinne lisäksi vietiin, mutta sitä oltiin niin tyytyväisiä ja väsyneitä.
 Me lähdettiin Paten kanssa pellolle fiilistelemään. Tehtiin ensin lyhyt treeni ja käveltiin pitkin peltoa ilta-auringossa. Saattoipa olla viimeinen kerta tänä keväänä. Nyt tulee vettä kunnolla monta päivää ja sitten ne ajaa sianp** ja kylvää tietty sen. Tuskin se enää tässä välissä ehtii kuivua.

 Tehtiin käynnissä voltteja, pysähdyksiä, avoa, askeleen pidennys-lyhennystä, suunnanvaihtoa ympyrällä ja hiukan väistöä. Pate väisti heti hyvin, edellisen päivän hinkkaamisen jälkeen, joten ei väännetty sen enempää. Se taipui hyvin ja nyt asettui heti pysähdyksessäkin ilman odottelua. Ja suuntaa vaihtaessa tietysti. Se oli muutenkin taas ihan rento. Tein ravissa muutaman ympyrän suuntaa vaihtaen ja Patella tuntui olevan taas jouset jaloissa. Sen lisäksi se kulki matalassa muodossa rentona, hyvin taipuneena ja asettuneena. Jätin homman palkaksi siihen ja mentiin taapertamaan vapaasti.
 Kuva sunnuntailta.
4.5.14
 Sitten alkoi kauan kaivattu vesisade.Torstaina hopsut sai nököttää koko päivän loimet päällä tarhassa.  

 Perjantaina lähdettiin illalla Paten kanssa tunniksi maastoilemaan nurkkiin, ihan käyntilenkille. Pate jaksoi tovin sätkyillä sateen ropinassa, mutta kun en viitsinyt nostaa pikkurilliäkään nuuskiessani lämmintä sadeilmaa ja kököttäessäni pyllynpehmusteella satulassa, se päätti rauhoittua tallustelemaan tyytyväisenä. Ihanaa, kun kaikki pöly ainakin hetkeksi laski, henkikin kulkee. Ja ruoho kasvaa :)
Pullaponi saa leivän palan kun se ITSE asettaa itsensä kiven viereen oikeeseen kohtaan, myös sivusuunnassa, jotta äippä pääsee mönkimään kyytiin :) Ja kököttää siinä kiltisti kunnes asettelu on suoritettu.


Täällä sataa... Ja olis nälkäkin... Puhu tolle eukolle järkeä...

Mut polle on laihtunut =) Sinne läks, sateeseen taapertamaan.
 Lauantaina oli vuorossa kaverilla kyläilyä :) Tarkoituksena oli ratsastaakkin kahvin juonnin ja kakun syönnin lomassa, mutta pollellapa oli vekki kielessä. Hyvä että huomattiin. Cadi pääsi saikkarille ja me soffalle kikattamaan. Börjesillä kyllä kipastiin, kun "jäi" luppuaikaa... Ollaan Cadin kanssa ennen piipahdettu vaan maastossa, nyt oli tarkoitus vääntää kentällä kunnolla. Mennään uudelleen kun hän on parantunut. Se on kyllä niin luppakorva <3
Cadi

Cadi
 Kotona mies oli laittanut meidän laiheliinit isommalle niitylle.
 Hain heiniä ja sitten en ehtinytkään enää ratsastamaan... Pate oli varmaan tosi murheellinen ;)
10.5.14 Kyllä se uusi ruoho on niin vihreetä.
 Sunnutaina olikin hieno keli ja tosi lämmin. Lähdettiin Ompun kanssa aamuste kärrykävelylle. Takakenkä oli sit jo aamulla taas tipahtanut johonkin. Nurkkateillä on hyvä ruoho keskellä, siinä ei kaviot kulu. Poni oli hyvällä tuulella ja taaperrettiin tunti nurkissa.
Vihertää :) 11.5.14

11.5.14 Ponin pehva
 Pollet ei päässy vihreelle hienosta kelistä huolimatta. Me lähdettiin äitienpäiväkierrokselle ja koska ne reissut tuppaa välillä venymään, en uskaltanut jättää niitä sinne. Räjähtävät vielä...

 Illalla lähdettiin Paten kanssa kentälle. Tehtiin kolmen vartin tehotreeni, eli puolentoista tunnin reissu.
 Taas täyskaartoa aina kentän samaan päähään, väistöpätkä siitä uralle ja pitkälle sivulle pätkä avoa. Ensin pari kierrosta käynnissä ja sitten ravissa.

 Ravi oli heti tosi hyvää, eikä tällä kertaa tarvinnut himmailla, muuten kuin ensin avopätkissä. Pate meinas siinä kiihdytellä, eikä taipunut kunnolla. Ne alkoi kyllä sujumaan tosi hyvin, eikä itse tarvinnut kuin ratsastaa suoraan hukan taivuttaen, sen ihmeenpiä vääntämättä. Vasen puoli alkaa olla ihan yhtä "kiva" ratsastaa, kuin oikeakin. Vasemmalle väistö oli parempi tänään.

 Laukassa tein ympyröitä, välillä ravin kautta suuntaa vaihtaen ja välillä taas ihan koko kentän. Nythän ne suunnan vaihdot sujui jo, kuin vettä vaan. Oikea laukka putosi ensin taas suoralla, sitten Pate keräsi ittensä kesken kaiken, niinku hemmetti, näinhän se meni =) Nosti siis suoralla oikean laukan ja piti sen. Mihin piirretään rasti? Sehän tarjoo välillä ympyrälläkin vasenta.
 Toi suunnan vaihto on hyvä harjoitus meille raviin siirtymiselle. Koitan jossain kohtaa sitä niin, etten vaihdakkaan suuntaa, vaan kehun ja nostan uudelleen saman laukan. Josko polle tajuais, että askellajeissa voidaan siirtyä myös alaspäin. Ilman taistelua.

 Hiukan se oli vetelä, laukassa sai ratsastaa kunnolla eteen, muuten jäi ihan paikalleen polkemaan. Se on kyllä paljon hauskempaa, kuin se jatkuva jarruttelu. Luulin, että olisi ollut ihan viirona näin löysän viikon jälkeen. Tiistaina oli kunnon laukkatreenit ja muuten on vaan löntystelty. Takakengät on ihan heippa, niillä ei kyllä oo kiva porhaltaa. Ja pitää ottaa taas tavalliset kuolaimet, kun alkaa jo toi selkä olemaan parempi. Tosin tänäänkin vedin Buranaa ennen lähtöä... Ja kevensin koko ajan. Mut alkaa olla parempi jo istua kuitenkin =)
Väistö, jonkun näköinen



Laukkaa vasemmalle

Laukkaa suoraan oikeelle, jee!
 Aamulla tulee sitten vihdoin kengittäjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti