sunnuntai 24. elokuuta 2014

Heppa nro2 ja vedenpaisumus

Maanantaina kaikki piti vapaata. Ponia oli liikutettu monta päivää peräkkäin, toipilas raasua. Tosin se oli edelleen ihan puhdas ja muutenkin oma itsensä. Pate möhkötti tarhassa ilman kenkäänsä, eikä kaviostakaan paljon ollut jäljellä..

Sisu-riiwiö 18.9.14

Tiistaina minulla oli vapaapäivä palkkatyöstä. Aamusta ukkosti heti ja satoi kaatamalla, joten hepat söi aamuheinät sisällä. Sitten Pate pääsi nurmikolle kastumaan, siinä kavio ei kulu ja olin kotona vahtimassa. Raasu oli varmaan tosi surullinen... Kyllä siinä syötävää näytti riittävän koko päiväksi. Maha tietysti hiukan sekaisin, kun eivät ole vihreellä olleet.
 Kiikutin Paten kuitenkin toviksi sisälle takaisin, kun karsinat oli siivottu ja auto pakattu valkkua varten. Sadetakki päälle ja Ompun kanssa lenkille. Siihen loppui sade ja me lenkkeiltiin ponin kanssa lämpimässä auringon paisteessa. Omppu oli pirteä ja annoin omaehtoisesti hölkätä. Joka puusta se koitti nyhtää lehtiä mukaansa. Sekin kanssa kun maasta on turha yrittää.
19.8.14

Valmennus ja kengät


 Tiistaina oli Paten kanssa valmennus. Koppiin kiivettiin taas nätisti. Julia uhrautui mukaan ja tällä kertaa olikin tosi hyviä kuvia.
 Nyt saatiin myös samalla reissulla uudet monot. Uskomatonta, että taakse sai vielä "ihan hyvin" kengän. Se oli niin murtunut. Tosin pieneksi se meni. Ja taas kasvatellaan... Oli niin kamala, etten viitsinyt edes ottaa kuvaa.
Valmiina. Myös sadepilvet... Sääennuste näytti kaatosadetta, mutta eipä tullut pisaraakaan! =) Kenttä oli kyllä pehmeä edellisten monsuunien jäljiltä.

Samalla reissulla uudet renkaatkin. Takajalkaan sai vielä kengän, mutta on se kavio nyt vähän ponikokoa...

 Tunti aloitettiin käynnissä kahdeksikolla diagonaalilla, niin että keskihalkaisijalla ratsastettiin suoraan. Lisättiin pieni väistö diagonaalille aina tulevaan taivutukseen. Ja seuraavaksi nojailtiin taakse. Tämä oli Patelle helppoa, joten mä nojailin hetken päästä kaikessa rauhassa pilviä katsellen, olkapäätkin takana. Patella säkä nousi, kun siirryin sieltä röhjöttämästä. Ihanaa, kun Paten kanssa voi nykyään tehdä tälläistä!



19.8.14 Akoilla on hauskaa



 Ravissa ei sitten ollutkaan niin helppoa. Tehtiin ensin ilman väistöä ja sitten väistön kanssa. Mun olisi pitänyt joko istua harjoitusravissa, tai lyhentää jalustimet. Hiukan oli ehkä parempi lopuksi kun lyhensin jalustimet. Ja mä kun luulin, että mulla on suht koht hyvä tasapaino. Jalat valui eteen ja otin varmaan ohjista tukea. Ei se siltä tuntunut, mutta näytti. Pate oli kyllä hienosti, vaikka nauraa räkätin ja keikuin kyydissä.

19.8.14



 Laukka tehtiin ympyrällä. Aluksi toinen puoli käynnissä ja toinen laukassa. Edistystä on, että Pate siirtyy jo käyntiin ja saatiin me käyntiaskeleitakin tepsutuksen lisäksi. Laukan nostot oli hienot ja aina nousi myötälaukka.
 Sitten laukassa toinen puoli kooten ja toinen vauhdikkaasti. Tämä meni jo ihan hyvin. Mä nojailin taakse, jonkun näköistä vauhtia tuli lisää ja Pate tuli hyvin takaisin molempiin suuntiin. Ja nyt laukkakin pyöri ihan hyvin pehmeästä pohjasta huolimatta. Jonkun kerran Pate siirtyi raviin, kun piti koota, joten sitä pitää harjoitella. Tämähän olikin tiedossa, sama ongelma oli viime viikolla. Sillä menee sekaisin kumpaa pyydetään, joten mun pitää olla selkeämpi. Vasempaan Pate lähti aluksi vauhdilla kaatamaan. Tämä korjaantui ratsastamalla muutama kulma ja siirtelemällä etupäätä sivulta toiselle. Hitsi, se oikeesti liikkuu jo sivusuunnassa laukassa....
 Asiaa tietysti auttoi, että Siiri piti vastaavanlaisen harjoituksen meille viime viikolla ja koska silloin sitä vauhtia ei löytynyt, me treenattiin sitä lauantaina. Eli yhdellä treenillä, kun saa onnistumisia, saa myös näkyviä tuloksia. Vau =) Nyt vauhtia pyydettiin eri tavalla, mutta onnistui kuitenkin. Saisin omasta mielestäni ratsastaa enemmän vielä pohkeella, eikä istunnalla eteen.
 Lopuksi sitten testailtiin millaista ravia treeni sai aikaiseksi. Patella ainakin temmon sai helposti hidastettua ja askelissa oli mukavasti, ei liikaa, ilmaa.

19.8.14
 Voi tätä vapaan määrää =) Eli keskiviikkokin oli vapaata. Laitoin aamutallin ja kurvailin kaverille kahville, juoruamaan, hakemaan kauroja ja katsomaan hepat.

20.8.14 Tää ei onneks mahtunu enää käsilaukkuun...
 Kotona odottelin sitten sateen loppumista päästäkseni maastoon Paten kanssa.
20.8.14 Ihan maastoilukeli =)
 Mulla on nyt ollut kohtuu hyvä tuuri tän sateen kanssa. Tää monsuuni kun loppui, satuloin Paten lenkille, eikä tullut sinä aikana pisarakaan. Aurinkokin pilkahteli. Vasta sitten alkoi uudellen satamaan, kun kylmäsin Paten jalkoja, tallissa, sateelta suojassa =)

 Omppu sai talliin viimeiset korret ennen aamua, jolloin otettiin sokerirasituskoe. Siihen pitää paastota ennen siirapin antoa kaksitoista tuntia, joten se ei saanut enää varsinaisia iltaheiniä. Siirapin anto tuntia ennen eläinlääkärin tuloa. Siinä on tunnista puoleentoista aikaa ottaa koe, eli puoli tuntia "vara-aikaa".

 Paten kanssa lähdettiin ensin puoleksi tunniksi maastoon tepsuttamaan. Sitten mentiin juoksutusympyrälle, jolla ei ollut lätäkön lätäkköä, vaikka kaikki muut paikat uivat. Enemmän tai vähemmän. Julia tuli ottamaan pari, taaskin ihan onnistunutta kuvaa.

 Tehtiin ensin käynnissä puolet koottua käyntiä ja puolet pidentäen. Muutaman yrityksen jälkeen Pate oikeasti lähti kävelemään pyynnöstä, eikä edes tarjonnut ravia. Hienoa.


20.8.14
 Sitten tein puolet ravia ja puolet käyntiä. Välillä käynnissä jopa pysyttiinkin ihan nätisti. Otin niin kauan takaisin aina, että lähti vasta avuista. Siirtymät oli molempiin suuntiin ihan mukavia.


20.8.14

 Laukkasin sitten puolet ja ravasin puolet. Tämäkin sujui.


20.8.14
 Tein tietysti molempiin suuntiin kaiken. Vasenkin puoli oli ihan hyvä. Tehtiin myös siirtymiä käynnin, ravin ja laukan välillä sikin sokin. Hetken välillä kesti ennen kuin laukka nousi, kun se tuli yllätyksenä =) Tää meni kyllä aika hyvin.
 Lähdettiin vielä maastoon hiukan suoralle laukkailemaan, ravailemaan ja ottamaan loppukäynnit. Tein tiellä taas laukan vaihtoja ravin kautta ja pikku pätkää hiukan reippaammin. Ihan kunnon treeni tuli tehtyä.

 Torstaina aamulla meidän oma eläinlääkäri kurvasi pihaan ja ihmetteli mitä kaikkea loman aikana on oikein sattunut ja tapahtunut. Oli meillä jo häntä ikävä. Katsottiin vielä uudelleen rötgenkuvat ja kerrattiin oireet, löydökset, diagnoosit ja lääkitykset.
 Omppu oli niellyt makeat siirapit aikaisin aamulla kiltisti, eikä verikokeiden ottamisessa ollut mitään ongelmia. Tuloksia odotellessa...

 Illalla lähdettiin Julian kanssa taas vaihtamaan päivän kuulumiset Ompun kärryille. On aika terapeuttista. Vielä ehditään hyvin ilta-auringossa, jos se suvaitsee paistaa. Poni oli taas tosi reipas, mutta käveltiin pääasiassa. Olihan meitä taas kärryillä kaksi.
21.8.14
 Perjantaina lähdin aamulla Paten kanssa lenkille ennen iltavuoroa. Käytiin ensin maastossa verkkaamassa ja ihmettelemässä mettäkonetta. Sitten ympyrälle vaan ravailemaan ja laukkaamaan. Ravissa oli taas ilmaa vaikka muille jakaa, mutta laukka oli varsin vetelää. Nostot oli jo sellaisia, että hoh hoijaa. Ilmeisesti nyt on laukattu ihan tarpeeksi ja aamuheinien jälkeen olisi voinut ottaa vaikka torkut... Tästä johtuen ilmeisesti siirtymät alas sujui hyvin ja käyntikin pysyi. Käytiin vielä maastossa kävelemässä ja ravaamassa hiukan.

Kuva 20.8.14
 Lauantaina lähdettiin Paten kanssa töiden jälkeen illalla tunniksi nurkkiin pyörimään. Taivaalla pyöri edelleen mustia pilviä ja sääennuste näytti ukkosta. Joka sitten saapuikin, onneksi lenkin jälkeen. En aina tahtoisi valittaa säästä, mutta ottaisin enemmin ne helteet. Nää ukkoskuurot on ihan kamalia. Vettä ja rakeita tulee tuutin täydeltä, ei kauhean kauas uskalla lähteä. Kentät on ihan veden vallassa. Maastossa pohjat olisi ihan hyvät, jos sinne uskaltaisi lähteä. Salamoiden sekaan.
 Pate oli hyvällä ja reippaalla tuulella. Ihmeteltiin puimurit ja traktorit, ravailtiin hiukan, nosteltiin takajalkoja alamäessä tulevia treenejä varten ja käveltiin. Varsin rentouttavaa. Kuka hemmetti siihen on tehnyt noin hyvät jarrut? ;)

 Sunnuntaina lähdettiin Katriinan kanssa taas katsomaan heppaa. Tää olikin oikea hurmuri. Olisi voinut ostaa siltä seisomalta. Nyt taisi käydä vaan niin, että siitä oli muitakin kiinnostuneita, eli polle olisi pitänyt tosiaan ostaa heti.
 Takajalkojen asennot tulevaan käyttöön arveluttivat, ruuna on vasta neljä ja hinta suhteessa aika korkea. Nyt taisi nopeat syödä hitaat, mutta mielestäni olisi pitänyt päästä ainakin uudelleen ihmettelemään ennen ostopäätöstä. Ruuna oli kiva ratsastaa, vaikkakin oli tosi herkkä suustaan. Kulki eteenpäin ja on niin nätti ja kiltti, että sen olis voinu ostaa ihan pihan koristeeksi.
24.8.14

24.8.14
 Kotona laitoin Ompun koppiin ja ajoin Marrulle. Poni sai takasuksiin lyhennyksen ja uudet kengät. Nää kun jäi laittamatta, etujalkoja vaan ihmeteltiin. Sitten Marru ihanainen kiipesi kyytiin ja ratsasti Ompun läpi. Voi poni pientä, kun hän oli tomera! Upea työkäynti. Nää teki askellajit läpi eri kuviolla ja pohkeenväistöäkin. Laukassa hiukan oli kiikutusmeininkiä, mutta sekin sujui. Jos taas kannettaisiin lapsukaisia kauniisti.
 On se aika hieno ponski <3



24.8.14

24.8.14 Omppu ja Marru



 Kotiin, sapuskaa huiviin ja Paten satulointiin. Nyt lähdettiin maastoon reippaalle lenkille melkein kahdeksi tunniksi. Patella oli virtaa, nyt on vähän löysäilty. Kotiin päin tullessa ehdottomasti paras askellaji ratsastaa oli laukka. Siinä ei tarvitse pidellä yhtään, senkun matkustaa vaan :) Käynti oli hiukan kiireistä ja ravissakin tikitettiin takaisin tullessa.
 Poikettiin kentälle ottamaan muutama ravikierros, jotta saatiin se takaa aktiiviseksi  ja ilmavaksi. Kenttä oli meinaan tosi hyvässä kunnossa. Minne se vesi oli hävinnyt? Kiva maasto ja ehdittiin kotiin just kun alkoi hämärtää.

 Tallin lattiasta oli osa hävinnyt päivän aikana =). Mun piti siivota se pohja, mutta taisi jäädä huomiseen... Saisiko niitä tunteja vuorokauteen lisää, kiitos. Ja vähemmän vettä taivaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti