sunnuntai 3. elokuuta 2014

Säikähdyksellä selvittiin

 Helteet jatkuivat vielä keskiviikon. Torstaina tulikin sitten sitten kunnon ukkoset, joilta suojassa hopsut natusti heiniä tallissa. Tallirempan takia hepat ovat päässeet sisälle päivisin vain vähäksi aikaa ja ainakin Pate on hiukan väsähteen oloinen välillä. Hän haluaa nukkua röhjöttää tallissa, kuumakin on koko ajan ja ötökät kiusaa.

Maastossa


Katriina tuli  torstai-illalla ratsastamaan Paten. Tulin iltavuorosta ja lähdin seuraksi fillarilla maastoon. Ihan siksi, että saan muutakin liikuntaa, kuin satulassa "istuminen". Mentiin törkeen hieno, parin tunnin juoksulenkki läheiselle järvelle. Veteen ei toki menty, katseltiin vaan veden kimallusta pöpeliköstä. Siellä on vaan tosi hyvät pohjat ja suorat päästellä. Koko hiekkatiepätkällä tuli vastaan yksi kuokkuri, koira omistajineen ja poliisiauto =) Hei haloo, keskellä ei mitään. Laukoista Pate lämpesi tapansa mukaan hetkeksi niin ettei meinannut nahoissaan pysyä.
 Katriina etsii nyt omaa heppaa ja Patella maastoilu on hyvää harjoitusta tuleviin koitoksiin.

3.8.14

 

Klinikalla


 Lauantaina Ompulle oli varattu iltapäivällä aika klinikalle kavioiden kuvausta varten... Yhtään ei jännittänyt... Julia ja Linda lähtivät mukaan muuten vaan. Kiva, että aikoja saa myös lauantaisin. Tavispäivätyöntekijän on hankala päästä viikolla mihinkään.

2.8.14 Lähdössä klinikalle
2.8.14
2.8.14
2.8.14 Hyvin rauhallinen Omppu
 
Röntgen kuvat. Ei muutoksia. *huoh helpotus*





2.8.14 Onnellinen ponin omistaja ja estehyppyä tuijottava poni. Eli täällä oli menossa estekisat, jotka kiinnostivat ponia tietysti.

Joo, mennään kotiin
 
Eli me selvittiin tällä kertaa säikähdyksellä. Omppu on nyt kunnossa ja sitä saa alkaa liikuttamaan pikku hiljaa pehmeillä pohjilla (mistäköhän ne löytyy...). Päästään Julian kanssa vielä kesäkeleillä valoisassa kärryttelemään.
 Kengittäjä tulee laittamaan etukengät paikalleen heti kun ehtii, ilmeisesti jo maanantaina. Tää kun on kiireellinen tapaus. Päästin hepat hiukan isompaan tarhaan, jotta hiukan liikkuvat omaehtoisestikkin.

 Sain klinikalta sokerit mukaan ja Ompulle tehdään varmuuden vuoksi sokeritesti, heti kun saan aikataulut täsmäämään eläinlääkärin kanssa. Siihen kun vaaditaan kahdentoista tunnin paasto ja näyte otetaan puolitoista tuntia siirapin annon jälkeen. Yöhän on helppo paastottaa ja aamupäivällä saisi näytteen otettua.


Kentällä


 Paten kanssa lähdettiin kentälle lauantai-illalla piipahtamaan, ihan kunnon reilu tunnin treeni. Julia tuli kuvaamaan, mutta valo oli jo huono ja Julian kuvathan ovat muutenkin aika taiteellisia. Kiva kun lähti seuraksi kuitenkin.

 Tein tällä kertaa töitä ainoastaan käynnissä ja ravissa. Kenttä ei enää pölissyt, kiitos ukkoskuuron, eikä ollut myöskään niin pehmeä.
 Tarkoitus oli tehdä töitä aika matalassa muodossa ja vääntää ravi ilmavaksi. Käynti oli tasainen ja tahdikas, hyvä työskennellä. Kokoaminen ja pidennys sujui tarpeen vaatiessa. Ravissa oli ilmaa heti ihan riittämiin, joten sen eteen ei tarvinnut tehdä mitään. Sen kun koitti pysyä kyydissä.
 Väänsin kaikkea mahdollista. Voltteja, ympyröitä, avoa, väistöä ja loivaa sulkuakin. Pate oli ihan kiva ratsastaa tavallisella nivelellä. Hiukan se lämpesi, niin, ettei meinannut pysyä käynnissä, vaikka siihen sujuvasti siirtyikin. Siirtymä raviin on kyllä hyvä. Se liukuu heti ilmavaan raviin, takaa aktiivisena ja edestä kevyenä säilyttäen tahdin.

 Olen nyt mennyt ilman pyyhettä, varmuuden vuoksi. Ettei vaan kipeydy. Kevennän tarvittaessa väärälle jalalle ja se on kyllä tehokasta. Vasempaan kierrokseen avo ja oikealle väistö ovat vaikeammat.
 Mukava perustreeni ja molemmat oli kivasti hiessä.



2.8.14


 Karvakorvat


Sunnutaina tulikin taas tosi lämpimät kelit. Pate saa varmaan pitää kesälomansa nyt. Kaikki elukat ovat ihan nääkähtäneitä. Kyl mä vaan jaksaisin ;)

 Aikani kuluksi väänsin jonkun näköistä suunnitelmaa harjoituksista molempien suoristamiseksi. Helpompi mennä kentälle, kun on valmis suunnitelma ja mielellään muutama vara-sellainen lisäksi. Näistä sitten lisää kun hiukan viilenee.
 Hiukan me heiluteltiin sutiakin...

3.8.14 Omppu ja Pate päivätorkuilla
3.8.14 Vinkis ihan taju veks
3.8.14 Tälläistäkin käytiin katsomassa... Meillä on jo kaks harmaata kisua. Mutta tytöt tahtoisi tämän kollin, jonka nimi on Sisu.
3.8.14 Mirkku on ihanan seurallinen tapaus. Tekee mun kanssa tallin aina aamuisin, laitumet ja lenkkeilee.
3.8.14 Piipaa eli Milla. Tällä hetkellä karvaton collie.
3.8.14 Pedolla alkaa jo haivenet olemaan harmaat....
3.8.14 Sotkua ja valkoista seinää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti