Maanantaina Omppu sai etukenkenkänsä, mutta oli niin kuuma etten lähtenyt ponia lenkittämään. Enkä Patea, enkä itseäni...
 |
6.8.14 Pate keskiviikkona. |
Tiistaina Omppu pääsi sitten lenkille vihdoin. Kävelytin kolme varttia tyytyväistä ponia nurkissa. Pehmeetä kohtaa oli kyllä varmaan kolme metriä, yhteensä...
Mies kertoi menon tarhassa päivällä olleen sellaista, että oli meinannut raahata ponin juoksutusympyrälle päästelemään, eikä kävelytyskään aiheuttanut mitään ontumista.
 |
5.8.14
Pate pääsi maastoilemaan. Ajatuksena oli rauhalliset kävelyt nurkissa, mutta Patea ei kävelyt kiinnostaneet. Mentiin sitten tunnin kunnon hölkkä-laukka-lenkki.
|
Ja ötökät, ne olivat kaikki
poissa! Ihan noin vaan.
 |
5.8.14 |
Keskiviikkona Pate pääsi taas kenttähommiin. Linda ja Julia tulivat seuraksi heilumaan kameran kanssa. Me tehtiin tällä kertaa taivuttelutreeniä. Eli kierreltiin puomeja pääasiassa ravissa. Alla oli huomattavasti rauhallisempi humma kuin eilen. Lyhensin vasemman jalustimen reijän verran ja kevensin edelleen vasemmalle heti tarvittaessa väärälle jalalle.
Hauska treeni ja koska päädyissäkin oli puomit, ehdin hyvin myös suoristaa päädyssä. Yleensä kohelletaan niin, että pääty jää pyöreäksi. Tai sitten on vaan kuskin laiskuutta.
Laukat tehtiin ympyrällä. Koitin saada siirtymiä raviin, huonolla menestyksellä. Laukka vaikutti aluksi huonolta, mutta kun tein pysähdyksestä noston, parani laatu huomattavasti. Tein sitten niitä nostoja useamman.
 |
6.8.14 |
 |
6.8.14 |
 |
6.8.14 |
Torstaina mentiin Ompun kanssa kävelemään jo hiukan yli tunniksi. Poni sai sekin päähänsä ja siitä huolimatta onnistui nyhtämään mukaansa ruohon korsia ja puiden oksia. Se oli törkeen löysällä kyllä. Ajoi se asiansa kuitenkin ja päästiin eteen päin.
 |
7.8.14 Niin se kesä on jo keski-iän ylittänyt. Viljat puidaan kohta. Se tietää sänkipeltoja =)
Perjantaina jouduin shoppailemaan koulutarvikkeita ja iltamyöhään haettiin meidän uusi perheenjäsen, Sisu-katti.
Lauantaina aamu vierähti koulukisoja katsellessa. Nää oli ne kisat, mihin Paten kanssa olin menossa. Sunnuntain estekarkelot jätin väliin kotihommien takia. Parempi niin, innostuu vielä itsekkin kun katselee ;) Ja hommiahan piisaa.
Illalla lähdettiin Paten kanssa kentälle.
Ratsastelin ensin käynnisssä ja ravissa kuvioita ilman jalustimia. Ongelmana oli tällä kertaa ilta-auringossa parveilevat ötökkäpatsaat. Pate ei halunnut mennä niistä läpi =) No sujuihan tämäkin, kun pujoteltiin jostain välistä.
Otin siirtymiä käyntiin ja raviin, välillä seis. Laitoin ihan jalustimetkin ja keventelin välillä.
Siirryttiin varjoisaan päähän tekemään siirtymiä käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin. Laukan nostot meni todella hyvin. Kerran nousi väärä laukka oikealle, sekin omaa syytä ja Pate korjasi sen heti. Laukka oli mukavaa, eikä mistään kaatamisesta ollut tietoakaan. Käynnissä pysyminen sen sijaan oli vaikeaa. Väänsin ja väänsin nin kauan, että pysyi käynnissä, ennen kuin nostin laukan uudelleen. Siirtymästä käyntiin palkkasin heti ruhtinaallisesti. Mut ei se auta, huoh...
Laukkailtiin vielä kotiinkin päin. Laitoin Paten hyppäämään sateen tekemän mustan läntin yli ja mielenosoitukseksi tuli kaks pukkia =) Se ei paljon pukittele (onkohan koskaan...) ja vähän aikaa sitten ei olis hypänny siitä yli, vaan olis stopannu. Mä siedän pikku töyssyn kunhan menee yli.
Sunnuntaina Omppu pääsi taas reiluksi tunniksi kärryttelemään, Poni oli jo sitä mieltä, että voisi vähän hölkätäkkin, joten otettin pikku pätkiä juosten välillä.
Poni pääsee seuraavaksi varmaan juoksutukseen hetkeksi.
10.8.14 Omppu lenksulle lähdössä.
Paten kanssa piti lähteä pidemmälle maastoon, mutta mustien pilvien parveillessa taivaalla vielä illallakin, mentiin juoksutusympyrälle reiluksi puoleksi tunniksi ja hetkeksi maastoon kävelemään. Vasen jalustin edelleen lyhempänä.
Väänsin ensin käynnissä vasemman pohkeen läpi. Aluksi taas Pate kääntyi vasemmalle taipumatta rehellisesti lainkaan, sisätakajalka missä lie ja sisäohjan vieden. Nyt riittää jo pieni raipalla huomautus lavalle, niin ratsastaja saa sisäohjan, nenän, korvat ja sisätakajalan alle. Liikkeen muutos on jo käynnissä suuri. Ravailin sitten molempiin suuntiin kevennellen väärälle jalalle, jotta se sisätakajalka myös pysyi aktiivisena. Sitten tein siirtymiä harjoitusravista käyntiin ja takaisin raviin. Siirtymät molempiin suuntiin sujuu ihan hyvin, käynnisssä pysyminen edelleen ei. Teen niin tai näin. Pidän ohjat tai heitän pois, istun tai en, kehun tai en. Hemmetti. No me hinkataan tätä loputtomiin, jos vielä tulee sellainen päivä, että se käynti on kivaa.
Laukasta tein pääasiassa pysähdyksen ja siitä suoraan noston. Tää sujui hyvin. Muutaman kerran siirryin käyntiin, kehuin ja nostin uudelleen laukan, ennen kuin Pate ehti sitä tarjota. Oikeakin laukka nousee jo paikaltaan ja joka kerran nousi myötälaukka.
Mentiin vielä hiukan harjoitusravia ja keventelin lopuksi molempiin suuntiin. Sitten mentiin maastoon kävelemään. Pate olisi kyllä vielä halunnut juosta...
10.8.14 Hirmu kehut käyntiin siirtymisestä
Ja heti perään uus laukka
Vasen laukka
10.8.14
Ompun sairasloman aikana on kasvanut aika pusikko!
Ja hepoilta varisee karva ihan pilvenä, talvikarvaa pukkaa. Koht on siis kylmä. Ne on edelleen yöt ulkona, kun ei oo mitään ötököitäkään, vaikka tallissa olen jo päässyt sisustuspuuhiin :) Enää ei siis hopsujen tarvii tallustella lautojen ja sirkelin yli.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti