sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Soraa ja hiekkaa

 Sitten alkoi viikko 46. Päivät lyhenee lyhenemistään, aurinkoo en oo nähnyt viikkoihin tai jotain. Ei kai, näkyi se sentään viikonloppuna, hetken. Tarhatkin oli alkuviikosta jo ihan kamalat, vettä kun tuli koko ajan.

 Maanantaina kurvailtiin tuttuun tyyliin Paten ja Nupun kanssa maastossa reilu tunnin lenkki.
 Tiistaina pukkas iltavuoroa, joten Omppu pääsi päivänvalossa puomitehtäviin. Ravipuomit sujuivatkin tällä kertaa, kunnon laukkaverkan jälkeen... Nostin puomit nyt vaan toisesta päästä.
 Omppu ja Pate pitivät nolemmat keskiviikon vapaata ja tiistai-illalla lähdettiin taas suokki-kaksikon kanssa tunniksi maastoon. Ei siellä kauheasti juosta kyllä voi, säkkipimeässä. Pate oli jo varsin jäykän oloinen. Pari vapaata takana ja kentällä oltu jumppaamassa herra ties koska.

 Perjaintai meni taas vapaaksi, mutta lauantaina Omppu pääsi heti aamulla lenkille mun ja Julian kanssa. Otettiin taas laukan nostoja, mutta muuten tehtiin aika rauhallinen lenkki.
  Sitten otettiin suokkien kanssa suunta vihdoin kuivahtaneelle kentälle. Nyt sai vääntää volttia, avoa ja väistöä ihan tosissaan ennen kuin polle notkistui. Tein myös vastalaukka-harjoitusta lävistäjällä siirtyen raviin vasta uralla. Lisäyksiäkin sai tehdä muutaman ennen kuin vauhtia alkoi löytyä. Pate oli ihan hyvä kuitenkin lopuksi.
 Nuppu oli ensimmäistäkertaa tosi yhteistyöhaluton. Kokeillaan nyt sille jotain yrttimömmöä kiimojen tasaamiseen ja kunnon työntekoa liinassa, josko tamma siitä tasaantuisi. Se ilmeisesti haluaisi vaan maastoilla... Ja sillä oli takana aika löysä viikko, vaikka juoksutettu olikin.

16.11.14 Poppoo aamupalalla

16.11.14

16.11.14 Kentälle menossa, huomaa outo valoilmiö =)
 Sunnuntaina Omppu pääsi taas aamulla valjaisiin. Nyt tehtiin reippaampi lenkki ja laukattiin tietysti taas. Se sujuu jo niin hienosti.
 Paten kanssa lähdettiin kentälle, nyt ilman Nuppua, joka pääsi liinatyöskentelyyn. Alla olikin paljon edellistä päivää notkeampi polle. Väistöt, lisäykset ja voltit sujui kuin vettä vaan. Kyllä sitä olisi pakko päästä verryttelemään pari kertaa viikossa.
 Tein kentällä tosi reippaan, reilun puolen tunnin treenin ravissa ja laukassa. Laukat pyöri hyvin ja keskityin laukkaamaan Paten vasempaan alas kunnon taivutuksella, se kun vielä on vähän vaiheessa. Siirtymätkin raviin sujuivat, oikealle oikein hyvin. Pate oli tosi reipas, mutta ei koheltanut juuri lainkaan vaan pidätteet menivät mainiosti läpi.

 Illalla kävin vielä ratsastamassa kaverin puoliverisen. Oli hauska treeni alkujärkytyksestä toivuttuamme. Siis molemmat, minä ja humma =) Se on niin herkkä istunnalle ja hiukan ehkä aluksi jännitti, niin kuin minäkin. Tammoilla kun on viime aikoina ollut yhteistyöhaluttomuutta. Olen käynyt kyllä maastossa tyttösen kanssa aiemmin,mutta silloin en uskaltanut laukata sillä. No nyt uskalsin ja on se eri kuin suomipolle. Pikkasen enemmän keinuttaa, hyvä kun täti kyydissä pysyy... Saatiin kuitenkin kivoja nostoja molempiin suuntiin ja kunnon raviakin.

 Viikon aikana oli ilmestynyt sora-hiekkakasa-jono metsään, jee!. Pikku hiljaa jos saataisiin hiekkaa juokstutusympyrä kokonaan ja ehkä pikku laajennus. Sen verran edes, että ehtisi aina suoristaa =) Ihan kottikärryillä näitä ei kyllä levitetä ;)

16.11.14 Soraa ja hiekkaa jonossa
 Nyt näyttäs kelit jäähtyvän pikku hiljaa, jos niitä hokkeja alle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti