Valkkumietintä ja viikon puuhat *138

Valmentaja

 Tämä teksti on kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa, joten toivottavasti kukaan ei ota kirjaimellisesti tätä. Nyt joku valmentaja voisi kirjoittaa, millainen on hyvä oppilas?

 Millainen on täti-ihmiselle hyvä valmentaja? Löytyykö sellaista? Haluaako kukaan edes ylipäätään valmentaa vanhentuvaa, puheliasta naista, jolla ei ole mitään kilpailutavoitteita ja heppakin on mallia puskapolle? Molemmat on jatkuvalla laihdutuskuurilla ilman mitään tuloksia ja hiukan krämppöjäkin.

 No joka tapauksessa kevätauringon pikku hiljaa alkaessa kutitella lämpimästi nenää, sulattaen hankia (siis niitä mitä on) ja päivän pidentyessä alkaa energiataso tädilläkin pikku hiljaa nousemaan. Ohjattu toimintakin alkaa taas kuulostaa houkuttelevalta, kun alkaa taas pikku hiljaa nähdäkkin jotain.

 Täti-ihminen (lajia kuin minä) haluaa valmentajan, kyllä, jotta edistyisi ratsastajana. Jotta hevonenkin edistyisi. Samanhenkisen ihmisen kuin itse. Jonkun, joka tekee treenistä aina ainakin alustavan  suunnitelman, josta sitten tarpeen vaatiessa poiketaan ja jatketaan seuraavalla kerralla. Toki on mukavaa, kun omat toiveet huomioidaan.

 Tädille valmennus on myös sosiaalinen tapahtuma. Valmentajan kanssa pitää pystyä myös juoruilemaan. Täti on siis valmis tarpeen vaatiessa maksamaan juoruilusta vaikka koko tunnilta. Hän ei oleta valmentajan tekevän ylitöitä puheripulin iskiessä. Jokainenhan tietää, että omasta laumasta riittää juttua vaikka päivätolkulla.

 Valmentajan pitää olla maisemissa. Tarkoittaa sitä, että maneesittomissa maisemissa olisi upeaa, jos treenin tarpeen vaatiessa voisi joskus siirtää vaikka toiseen päivään. Enkä tarkoita ettei täti halua kastua, sillä on varusteet sitä varten, vaan että pohjat voivat olla aivan liian huonot turvalliseen työskentelyyn tai näkyvyys nolla. Toki ihmisillä usein on kalenterit aivan täynnä.

 Valmentajalla pitää myös olla suunnitelma treenille hiukan huononpiinkin olosuihteisiin. Kehnolla pohjalla hyvä "piiperrystreeni" voi olla äärettömän hyödyllinen valmistelu jotain seuraavaa sessiota varten. Tässä tulee ilmi myös jatkuvuus. Yhteiset tavoitteet. Valmenjalla on näkemys mitä ratsukko osaa tehdä vuoden päästä, jos kaikki sujuu. Mitä ratsukko on valmis fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan ylipäätään tekemään? Mitä he haluavat tehdä? Mitkä tavoitteet ovat? Kaikki hevoset eivät ole kisahevosia, eivätkä kaikki ratsastajat kilpailijoita. Valmentajan pitää saada siis tyydytys työnsä jäljestä ainoastaan näkemästään ja ratsukon palautteesta, ilman ulkoisia arvosteluja tai mahdollisia ruusukkeita.

 Miten ratsukon fyysisiä ominaisuuksia voisi parantaa? Heppa voisi laihduttaa viisikymmentä kiloa ja ratsastaja viisi? Pilatesta, joogaa, jumppaa molemmille, puomeja ja esteitä? Valmentaja saa antaa neuvoja ratsastuksen parantamiseen. "Kotitehtävät" vanhemmalla iällä eivät kuulosta lainkaan pakkopullalta.

 Treenissä on mukava ainakin joskus olla mukana jumppaa molemmille. Ratsastajan kädet ja jalat heilumaan, heppa astumaan sinne ja tänne. Molemmat ehkä suoristuvatkin. Heppa liinaan tarpeen vaatiessa. Ehkä valkkukin voisi tarpeen vaatiessa vaikka taluttaa?

Hevosen (ja ihmisen) lukutaitoa pitäisi olla. Joskus heppa (tai joskus ratsastaja...) ei vaan ole käyntituulella ja silloin väännöstä ei tule kenellekkään hyvä mieli. Jos ratsastaja on huonosti nukutun yön ja työpäivän jälkeen rättiväsynyt, ei ehkä kannata vaatia uusia ja vaikeita asioita koko treeniä.

 Valmentajan pitää olla myös hieman sitoutunut. Täti valmistautuu yleensä treeniin liikuttamalla koniaan sopivaan mielentilaan edellisinä päivinä. Työskentely aivan väsyneellä tai ylipirteällä heposella ei ole kivaa. Varusteet, kenttä ja muu sellainen on valmiiksi laitettu. Vaivannäöstä olisi mukava saada palkaksi valmentaja oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

 Ja jokainenhan haluaa onnistumisia. Hyvä valmentaja kaivaa joka kerrasta jotain posiitivista. Aina ei ole hyvä päivä, kenelläkään. Jokainen ratsastaja ja hevonen ovat persoonia ja jokaisesta löytyy jotain hyvää ja kaunista. Kaikki eivät ole huippu-urheilijoita ratsastaen hienolla GP-hevosella, mutta tärkeitä silti. Valmentaja varmasti oppii jotain myös jokaiselta valmennettavaltaan ja kehittyy näin itsekkin.

 Muutama kuva vielä tiistailta:

10.2.15 Sekään meno myös "väärältä" puolelta sujuu jo hyvin jakkaralta =) Jumppaa tämäkin.

10.2.15 Lähtee maastoon loppukäynneille. Nilkat tarvii mulla välillä lepuutusta... Pate hinkkas nenullaan pintelin irti...

Viikon touhuja 

Patella oli ihan reipas viikko. Keskiviikkona lähdettiin käyntimaastoon hetkeksi. Tiistain laukkaviirotus kunnon suojalumessa painoi varmasti Paten jaloissa ja pikku ravipätkät oli aika rauhallista menoa. En siis päässyt katsomaan Nupun valmennusta, koska Pate tarvitsi verrytelynsä. Valkku oli mennyt kuitenkin ihan hyvin.

 Torstaina menin kentälle kolmeksi vartiksi pyörimään.Ihan normaalitaivuttelua: avot, voltit, väistöaskeleet ja mahdollisimman suurta, ilmavaa ravia. Nää meni ihan mukavasti.

 Sitten työstettiin taas asetusta. Tein aina samaan kohtaan kenttää suorana pysähdyksen, asetin kunnolla sisälle ja siirryin takaisin suoraan raviin. Miten näinkin yksinkertainen asia voi välillä olla niin vaikea? Pitää pysähtyä heti, suoraan ja tasan, mutta myös pysyä paikallaan. Pate oli lähdössä ennen aikojaan kipittämään, viimeistään silloin kun asetin sisään ja kehuin kun se teki oikein. Molempiin suuntiin väännettiin aika tovi, ennen kuin onnistui hyvin. Sit pidettiin juhlat ja lopetettiin siihen paikkaan.

 Perjantai-illalla mentiin maastoon nurkkiin Paten ja Nupun kanssa. Nafti tunnin käppäily juoruten ihan kivassa talvikelissä.

 Lauantaina lähdettiinkin suokkien kanssa pidemmälle maastoon. Melkein kahden ja puolen tunnin reissu läheiselle järvelle. Keli oli hyvä, vaikka lumisateeseen lähdettiinkin. Mukavan lämmin rauhalliselle reissulle. Metsätiellä oli aivan loistava pohja ja ravailtiin jokunen kilometri. Muuten rauhallinen käyntilenkki. Sillat ja kaikki härpäkkeet matkan varrella sujuivat hyvin.

 Sunnuntaina Pate pääsi taas kenttätreeniin. Verkkasin maastossa kävellen ja kentälle päästyäni tehden taas kuviot, mitä viime aikoina on hinkattu. Avo-voltti-väistö uralle-vasta-avo-suoristus-pysähdys ja asetus.

 Sitten ratsastin puolikasta kenttää tehden etuosakäännöksen aina vaihtaessani suuntaa. En sen enempää jarrutellut lähtiessäni kääntämään, jotta eteen päin pyrkimys säilyisi, vaan käänsin etupään reilusti pienen voltin kautta takaisin uralle. Meni ihan kivasti.

15.2.15 Valmistautuu kääntymään.

15.2.15 Ja kääntyy. Ihan kivasti.

 Sitten koitin vielä saada raviin yksinkertaisesti vain ilmaa suurella ympyrällä. Välillä tulikin loistavia askeleita. Oikea oli tänään selvästi parempi, kun tiistaina vasempaan oli ilmaa niin ettei tiennyt mihin akka laskeutuu.

 Siitä sitten taas maastoon loppukäynnit upeaan auringon paisteeseen =)

15.2.15

15.2.15

15.2.15

 Sunnuntaina oli myös laskiaissunnuntai. Aamulla kävin aamutallin jälkeen hiihtämässä, sitten mentiin kuuman kaakaon, kermapullien ja Julian kanssa pulkkamäkeen. Mäki oli hyvän jäinen ja saatiin kunnon vauhdit (ja mustelmat persiiseen...). Pulkkamäen jälkeen Paten ratsastus, hetken katsoin Nupun ja Katriinan perään kentällä (pitää saada kuvia, näyttää niin kivalle...), sitten hernekeitto tulille ja sopan kiehuessa koiraa lenkittämään Julian kanssa. Tämän jälkeen vuorossa lettujen paisto, tankkaus ja siitä pilatekseen. Hepat sisälle, suihkuun ja heippa....

15.2.15 Pulkkamäessä. Ihan kiva keli ja kiva mäki.

Lauantaina oli ystävänpäivä. Dajm-muffinnit saivat siis kuorrutteen ja sydämiä.

Laskiaispullaa, nami nami. Nim.merk. saavutetut linjat on säilytettävä.

 Omppu vaikuttaa ihan hyvältä. Kaverin kanssa sitä lauantaina väänneltiin pihalla, eikä oikein selvää ottanut arkooko jotain ja kumpaa puolta arkoo. Jäykkä ainakin raasu, kun ei pääse liikkumaan. Laitan sen viikolla muiden kanssa ja katson meneekö huonommaksi. Pulssia ei tunnu ja kaikki kintut kylmät, vaikka eiväthän ne lämpimät olleetkaan. Saa varmaan olla nyt hetken ilman etupopoja, jos kelit antaa myöden. Voisko ne anturat kuitenkin olla niin ohuet että arkoo niitä?