Kävin muutaman kerran taas uuden uutukaisen ruunan selässä, peräkkäisinä päivinä. Toisena päivänä polle oli jo huomattavasti rennompi (kuvat ensimmäiseltä kerralta). Mä en siis todellakkaan ole mikään professional ratsuttaja, mutta onhan näillä raviuran päättäneillä otuksilla tullut mentyä joskus. Eli ei nyt ekaa kertaakaan hommissa oltu. Ja nämä ovat taas ainoastaan ja vain minun mielipiteitäni.
Raviuransa päättäneet otukset ja ajohevoset varmasti muutenkin, tuntuvat yleisesti olevan varsin simppeleitä tapauksia ratsutusta aloittaessa, tavallaan. Se, että kärryt ja silat vaihtuvat satulaan ja painoon selässä, ei tunnu yleensä hätkähdyttävän yhtään. Useinhan hevosia ajetaan ennen ratsukoulutuksen aloittamista. Ajaen saa tehtyä peruskuntoa nuorelle hevoselle, jolla ei voi vielä ratsastaa. Ja tuohan ajo-opetus myös mukavaa vaihtelua liikutukseen. Useinhan ravureilla on myös ratsastettu, joten osa tietää perusavut entuudestaan.
Jarrut yleensä toimivat joten kuten ohjilla. Pohkeista ei ole tietysti mitään käsitystä, mutta usein luontaisesti pohjetta väistetään ja näppärä ratsastaja käyttää sen hyväkseen. Tasapaino on usein hevosilla tietysti ensin aika huono ratsastaja selässä. Mutta se tulee huomioida. Ja vielä yksilölliset erot tietenkin. Etsinnässä on ensimmäisenä rentous! Pehmeälle kuolaintuellekkin olisi mukava saada. Yleensä olen ratsastanut näillä maastossa, tutuilla reiteillä. Maastossa on ollut mielestäni helppoa opettaa laukan nostot ja pysähdykset. Patelle opetin kyllä laukan nostot kentällä.
Mielestäni on kuitenkin aika haasteellisia nämä ensimmäiset kentällä kurvailut. Pollella on peruskuntoa starttiin asti, joten fyysisesti sitä ei saa hetkessä väsymään. Psyykkisesti se saattaakin sitten väsyä tosi nopeasti. Ja koska kunto on hyvä, ei väsymistä niin huomaa. Ja sitten kun heppa väsähtää, onkin oikeastaan tullut jo tehtyä liikaa.
Ja toiseksi mitä teet ja kuinka nopeasti voi edetä?
Uusi ruunapoitsu vaikuttaa tosi näppärältä ja ymmärtää ratsujutut nopeasti. Selästä käsin löytyy hyvin jarrut (automaattikaasun lisäksi), pohkeen eteenmenevästä tarkoituksesta alkaa olla jotain hajua, oikeaa pohjetta myös väistetään hyvin ja vasentakin mainiosti edessä, esimerkiksi käännettäessä. Eli hopsun voi kivasti kääntää ulkoavuilla. Me ollaan taivuteltu käynnissä, tehty pysähdyksiä, muutama väistöaskel ja muutama ravisiirtymä. Rentoutta ei vielä ole löytynyt kuin sekunniksi.
Ohjien kiskominen loppui jo tyystin heti ensimmäisellä kerralla ja raviin siirtymisistä jopa innostuttiin. Takaisin käyntiin siirtyminen sujuukin mukavasti istunnalla. Ravi ei tosin vielä ole ympyrällä puhdasta, vaan jotain peitsin tyylistä, mutta hiukan mun teki jo mieli toisella kerralla kevennellä. Kevitin kuitenkin istuntani satulasta. Vasemmalle saattaa olla aluksi helpompi laukata, jotta pysyy tasapainossa. Selkä saattaapi olla hieman jumissa, veikkaisin.
Helpotin hepan duunia ja tein siirtymät aina samoihin kohtiin. Eli pysähdykset ja ne muutamat ravisiirtymät mitä tehtiin. Se helpottaa hevosen työtä ja myös ratsastajaa. Hevonen, kun ei yhtään ymmärrä mitä siltä pyydetään, mutta aina samassa kohdassa pyydetään jotain. Toistojen ja kehujen myötä hevonen toivottavasti oppii myös avut. Ehkä. Ajohevoset eivät ole mielestäni niin herkkiä myötäämiselle, ne ovat juosseet löysi ohjin kymmeniä kilometrejä hölkkälenkeillään. Mitä sitten jos ratsastaja myötää hetkeksi? Sen sijaan ääneen kehuminen ja myös silittäminen tuntuvat toimivan aluksi paremmin (myötäämisen lisäksi). Tosin silittämisessä toinen ohja vapautuu....
Voi olla koko polle hieman pökerryksissä. Pappa ajellut tiettyä lenkkiä pari kertaa viikossa ja sitten saapuvat tädit. Polle koppiin, uudessa kodissa vaahdotetaan ja kiillotetaan, juoksutetaan ja ratsastetaan. Eikä kolme viimeistä varmasti ole tuttuja asioita....
Perjantaina käytiin ajamassa tämä humma ja hienosti meni :) Ruuna ei vaan meinannut ymmärtää, että tädit haluavat kävelyä ja hiljaista ravia höpöttäessään kärryillä. Voi poitsua, äänettömät ja vauhdikkaat kärrylenkit vaihtuivat kertaheitolla hölöttäviin, kikattaviin täteihin ja vauhdissa nyssyttelyyn... Mutta, polle kulki mukisematta eteen päin oudossakin ympäristössä ja jarrut löytyivät myös kärryiltä. Kyllä tästä vielä kelpo tätiratsu kehkeytyy =)
Omppukin pääsi pitkästä aikaa taas ratsuhommiin ja oikein kunnon maastolenkille. Helmi teki tunnin reippaan lenkin ja olin seurana fillarilla. Äitikin lenkkeili mukana, mutta osa matkaa mentiin niin lujaa, että jäi odottelemaan meitä takaisin päin.
Mentiin hieman uusiin maisemiinkin, Omppu on käynyt tässä suunnassa viimeksi jokunen vuosi sitten. Sen meno on kyllä kivan näköistä, kunhan se on hieman lämmennyt. Ravi on pehmeää, tasaista ja matkaa voittavaa, niin helpon näköistä kuin ravisukuisella ponilla vaan olla voi. Laukkakin parani matkan varrella. Voi Helmi, onko sun ihan pakko kasvaa...
Anteeksi taas huonolaatuiset kännykkäkuvat...
 |
| 16.8.15 Omppu ja Helmi lähdössä maastoon. |
Pate liikkuu
Pate sai tiistaina vaihteeksi Sarin kyytiinsä. Oli kivan näköistä menoa. Maastoilivat isolle kentälle ja tekivät siellä perustreenin, eli kaikki askellajit läpi.
Tarkoitus oli hakea Sarille luottamusta Pateen, jotta päästäisiin maastoon heppojen kanssa. Koska Pate on maastovarma (siis niin kuin saaliseläin voi olla), olisi Sarin tarkoitus mennä sillä ja minun noviisiruunalla, josta ei sitten tiedä mitä se keksii. Testailtiin siis Paten varmuutta liikenteessä ja yleistä apujen perille menoa. Ne jarrut....
Paten kanssa pärjää maastossa liikenteen seassa hyvin, mutta siellä ei saa itse ruveta säätämään turhasta. Niin kuin: Apua auto tulee, kerätään ohjat ja kiristetään perslihakset. Sillä saa pollen nopeasti kiihtymään nollasta sataan. Ei Pate siitä autosta välitä, näkee ja kuuleehan se auton luultavasti ennen ja paremmin kuin kuski, mutta se alkaa kyllä kyttäämään ojia ja puskia: Pakko siellä jotain peikkoja on olla, jos kuski kerran hätääntyy! Ainut jonka edessä Pate on viime vuonna tehnyt uukkarin oli puimuri. Tie oli kapea, kuski ei hiljentänyt ja siitäkin se meni jotenkin lopulta ohi. Tää oli kyllä näitä: Onneksi mitään ei tapahtunut juttuja...
Olen itse tosiaan niin ressukka, että en välillä edes huomaa liikennettä. Pate kyllä kertoo, jos auto tulee. Asutaan kuitenkin sellaisessa paikassa, että jonkin näköinen liikennevarmuus on hepoilla pakko olla, jotta liikkumaan päästään.
Olen nähnyt sellaisenkin tapauksen, joka ei kaikesta opetuksesta ja vaivannäöstä huolimatta sietänyt autoja muualla kuin radalla. Siellä sai suristaa miten vaan, eikä kopukka korvaansa lotkauttanut. Kotimaisemissa suokkiruunaa ei sitten liikenteessä ajettukkaan.... Mitä lie tapahtunut, kun kenenkään mielestä mitään ei ollut tapahtunut.
Kysymys?
Voiko hevosta, joka ei ole yhtään liikennevarma, ylipäätään pitää pienessä maalaistallissa? Vai pitääkö olla maneesitalli kenttineen ja ehkä joku merkattu, taatusti ilman liikennettä oleva ratsastusreitti?
Henkilökohtaisesti en uskaltaisi lähteä mihinkään pusikkoon kopukalla, joka saa halvauksen moottoriajoneuvoista. Mönkkäreitä, mopoja, moottorikelkkoja ja crosseja voi tulla vastaan missä vaan. Vaikka miten olisi merkattu. Mä tykkään elää.
Ja anteeksi kännykkäkuvat....
 |
| Pate&Sari |
 |
| 18.8.15 Pate&Sari |
Ja tässä siis ollaan perjaintai-illan ratoksi kärreillä.
 |
| 21.8.15 Ruuna pojan kärryillä. |
Me ollaan Paten kanssa maastoiltu. Pitkiä lenkkejä, rauhallisia, vauhdikkaampia ja lyhyitä. Illalla ja aamulla. Pate tuntuu välillä ihan kypsältä kenttähommiin, tekee kaiken, mutta into puuttuu? Vai olenko liian tottunut sen loppumattomaan eteenpyrkimykseen? Nyt kun sitä pitää ratsastaa joskus eteen, se onkin muka kyllästynyt? Vai oppinut vihdoin?
No maastoilu ei ainakaan tee huonoa ja kentät alkavatkin olla liian kuivia ja pöliseviä. Alustavasti oli juttua, että mentäisiin välillä hyppäämään taas. Siitähän Pate on innostunut aina. Josko laukkakin paranisi taas. Laukat olivat paljon paremmat silloin kun hieman hyppäsimme.
 |
| 20.8.15 Paten kanssa aamumaastossa. |
