Lauantaina (viime viikolla) kaverini aikojen takaa tuli käymään. Ei oltu nähty tyyliin muutamaan vuosikymmeneen, mutta juttu jatkui melkein kuin olisi nähty viime viikolla. Kovin paljon vain oli ehtinyt tapahtua... Käytiin ajamassa Omppukin, kunhan olin löytänyt ja nakutellut tuhkimolle sopivan kengän ensin paikalleen.
Kun olin lähdössä viemään kaveriani linja-autolle, soitti toinen: lähtisinkö lauantai-illan ratoksi katsomaan heposta? No totta kai!
Akat autoon ja menoksi. Periltä löytyi kiltti, söpö suokki-ruuna, jonka vauhti ei tunnu ravurina riittävän. Ratsu-ura kutsuu siis ja mikä sen mukavampaa, kuin löytää oma täti.
Käytiin ajamassa polle ja sitten kipusin hetkeksi sen selkään. Siellä oli aikaisemmin käyty viisi vuotta sitten ilman satulaa kävelyttämässä. Voi kun poikaa jäntskätti! Ihan vieras täti, laittaa nyt satulan ja kipuaa selkään.
Humma oli oikein kivan oloinen selästä. Ei se tietysti mitään ymmärtänyt, mutta jarrut löydettiin heti. Näissä onkin yleensä automaattikaasu ihan vakiovarusteena. Jännitystä tädin elämään, mutta, mua ei kisojen jälkeen olekkaan jännitttänyt yhtikäs mikään. Luonnikas tammakin oli tässä eräänä päivänä kuin viilipytty ja toimikin kuin unelma...
No me tädithän vielä juoksutettiinkin ruuna, jota ei ikinä ennen ollut juoksutettu. Ja se nosti laukatkin molempiin suuntiin! Noin vaan.
Koni koppiin ja kotia kohti siis. Täti sai uuden ratsun, olisin minäkin tämän huolinut =)
![]() |
Ruunapojan uusi kotimaisema, lauantai-ilta. Tälläisessa selässä siis tänään. |
Käytiin Julian kanssa katsomassa ruunaa seuraavana päivänä. Se joutui naasu heti pesulle. Täti-ihmisten ruunat eivät ole likaisia!
Oon mä komee =) |
Katriinakin kävi kurvailemassa hiukan Paten kanssa sekä kentällä, että hiukan maastossa.
![]() |
Paten kyydissä maastossa |
Koiran kanssa lenkkeilyä ilta-auringossa. Viljameri <3
Ja olen siivonnut, tietysti. Talon jälkeen on talli ja valjashuone vihdoin kuurattu ja järjestetty. Paten mielestä pestyt ikkunant olivat pienen puhinan arvoiset. Olihan se outoa, että niistä näki kunnolla ulos!
Valjashuoneenkin terassi sai pikku kaiteen pätkän. |
Mun valjashuone on aika pieni (tai siellä on liikaa ryjää...) ja tila on siten käytetty todella tehokkaasti. Mielestäni rojut sopivat sinne hyvin, vaikka kukaan muu ei varmasti löydä sieltä mitään. Mutta eipä tarvitsekkaan =) Eihän se siistinä ja puhtaana pysy kuin hetken, mutta kivalta se siistinä näyttää, sen hetken.
En ole vielä keksinyt miksi satuloiden pitäisi olla vaakasuoraan rivissä. Nää mahtuu näin hyvin ja seinätilaa säästyy. |
Puomejakin tehtiin taas Paten kanssa. Vieläkin tulee välillä pomppuja, lähinnä vasempaan kierrokseen. Julia tuli räppäsemään muutaman kuvankin. On sitten todisteaineistoa, että on ihan hommiakin tehty.
13.8.15 Pate luuli ensin, että tehdään toisetkin kentällä olevat puomit ja puolsi oikeaan. |
13.8.15 |
13.8.15 |
13.8.15 |
13.8.15 |
13.8.15 Ja hops. |
Terassi saa loputkin kaiteet ja myös kenttä sai vihdoin valokatkaisijan. Ollaan laitettu kentän valo tähän asti päälle laittamalla töpseli seinään, ei kentän päässä, eli se on pitänyt laittaa valmiiksi päälle. Ei kovin näppärää, vaikka onhan sen kanssa pärjätty. Eikä tosiaan kovin kätevää, jos pimeys yllättää kentällä ollessa. Nyt siis on oikein katkaisija kentällä, ihanaa! Saa tulla syksy ja pimeys.
Onneksi Söpö auttaa kotihommissa. Tiskikoneen tyhjentäminen on paljon mukavampaa, kun on söpöä seuraa.
Mieheni mukaan se ei kohta kävele itse lainkaan. Se on niin söpö, että koko ajan joku roikottaa sitä sylissä. Sylistä toiseen ja neiti vaan kehrätä huristaa. Sen puolipitkä turkki on untuvanpehmeä <3 Ja se nukkuu vuorotellen Julian tai mun tyynyllä =)
Ei oo helppoo olla söpö Söpö.... |
Ja kun kesä vihdoin tuli, pesin auton kunnolla sisältä ja ulkoa, samalla tuli traikkukin pestyä. Kuka hemmetti niitä vesisateessa ja kylmässä pihalla puunaa? Eihän tallikaan kuivu, kun ilmankosteus on sitä luokkaa, että ikkunasta voi katsoa kaloja.
Pesukiintiö alkaa kuitenkin mulla olemaan täynnä. Onneksi pääsee kohta töihin.... Tassutkin on ihan ruutikuivat ja lihakset juntturassa. Alkaa arki ja normaali päivärytmi. Ei hullumpaa.
![]() |
Kuljetuskalusto taas puhdas. Vanha traikkukin näyttää taas ihan kelvolliselta. |
Ja Omppuhan liikkuu monta kertaa viikossa, joko kärryjen edessä tai juoksutuksessa, sekä välillä tietysti ratsain. Se on ollut nyt tosi hyvä, ei juuri kilkuttele kovemmassakaan vauhdissa, ravaa puhtaasti ja nostaa laukkaa välillä ihan itsekseenkin. Se on ollut sille se hankalampi juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti