Niin siinä sitten kävi, että sunnuntai-aamulla ihmettelin kisapaikalla, että "mitä hemmettiä mä täällä teen?". Mielessä kävi kerran jos toisenkin, että ensimmäinen kouluratsastuskilpailuni voisi olla hyvinkin myös kisaurani viimeinen...
Kaverini meni heppoineen kisoihin ja puhui minut mukaan. Tästä siis suuri kiitos Riialle. Jollei hän olisi luvannut auttaa, en olisi karkeloihin noin vaan kylmiltään lähtenytkään. Riialle kiitos myös kuvista. Nyt se ensimmäinen kisa on ohi ja jollei nyt monen vuoden taukoa väliin tule, en luultavasti enää jännitä näin paljoa... Tässä linkki
Riian blogiin
Kuulun siis niihin ihmisiin, joilla ei ole mitään kilpailuviettiä. Kilpaileminen ei siis ole itse tarkoitus. Minulle riittäisi hyvin kilpailuhin valmistautuminen. Pesin kaikki varusteet ja varavarusteet, sekä pakkasin auton täyteen kaikkea mahdollista, mitä saattaa tarvita. Ainoat mitä oli vain yksi, oli hevonen ja satula.... Ihmiseksi, joka ei tykkää kilpailla, eikä ole koskaan kisannut, huomasin omistavani kauhean määrän kisavarusteita.... Ja tietysti olin kilpailupaikalla niin ajoissa, ettei yksi harhaan ajo tuntunut missään ja sain kaikessa rauhassa laitella heppaani. Lisäksi sain tietysti hyvän parkkipaikan =)
Mielestäni kilpailut kuitenkin ovat tietynlainen mittari osaamiselle ja edistymiselle. Miksi me valmentaudutaan, jollei kukaan koskaan mittaa osaamistamme? Onhan valkut aina kivoja "seurustelutuokiota", mutta pitää siinäkin joku tavoite olla. Ollaanko menossa oikeaan suuntaan, vai mennäänkö mihinkään? Ja minä haluan kyllä kehittyä. Tottakai on aina päiviä ja päiviä, kun kyseessä on elävä olento. Yksi kisa ei siis tavallaan merkitse mitään. Tavallaan sillä on kuitenkin jotain arvoa. Joka hevosta ei edes saa kisapaikalle noin vaan. Ratsukko kisapaikalla olemuksellaan jo kertoo jotain.
Pate on ensimmäinen oma hevoseni ja ensimmäinen jonka olen kouluttanut ihan itse. Menemällä kilpailupaikalle muiden arvosteltavaksi tiedän suuntaa antavasti, miten olen onnistunut kehittymään ratsastajana ja miten olen kouluttanut hevoseni. Yksinäni voin hyvinkin kuvitella paljonkin osaamisesttamme, kaikkea mikä ei vastaa todellisuutta.
Minulle jo arvosteltavaksi meneminen on
itsensä ylittämistä. Olen hirveä jännittämään ja osaan hyvin kuvitella kaikki mahdolliset kauhuskenaariot etukäteen.
 |
| 2.8.15 Alkuverkassa. Tavoite saavutettu, rento hevonen. Seuraavalla kerralla jos sais noi korvatkin. Akka naama valkoisena. Ainut minkä unohdin oli mun oma eväsleipä... |
 |
| 2.8.15 Alkuverkkaa, kävelyä pellolla. Pate olisi kyllä vaan halunnut syödä... |
Tämä kisahan oli harjoittelua kaikilta osin. En tiennyt miten Pate väsyy kuljetuksesta ja matkakin oli aika pitkä. Mehän ei olla käyty pitkään aikaan missään kopin kanssa!
Alkuverkka oli todella suuri kysymysmerkki. Pate kuumuu juoksuttamisesta ja halusin sille jäävän tilaisuudesta hyvän, rennon mielen. Minkä verran uskaltaa verkata kun pakko on hiukan juostakkin? Kävelytin ja taivuttelin Patea paljon, käytin siihen radallakin paljon aikaa, vaikka vaarana oli, että virtaa pisaa sitten suorituksessa turhankin paljon. Hankalaakin, kun siellä aidoissa oli monta muutakin hevosta samaan aikaan. Pate kuitenkin rentoutui ja samalla hiukan minäkin ennen kehään menoa. Pitihän hiukan ravatakkin ja laukat oli pakko nostaa molempiin suuntiin. Oikealle tuli ensimmäisestä nostosta kunnon pukki! Ja Patehan ei pukittele. Mutta aidan vieressä oli pusikko täynnä mörrimöykkyjä! Eihän siinä voi laukkaa nostaa... En kuitenkaan laukannut kuin pikku pätkän. Ei se laukka, vaan ne
nostot. Ja Patehan kuumuu laukoista.
 |
| 2.8.15 |
 |
| 2.8.15 Näitä kumitutteja ei saisi olla kisoissa. En tiennyt sitä, eikä niitä tarvitakkaan. Ja minkä hemmetin takia mä ostelen noita otsapantoja??? Kun niitä ei ikinä näe kukaan muu kuin mä! |
Me siis startattiin Paten kanssa Helppo C:1 2000. Harjoittelin ohjelmaa viime kesänä hiukan ja tänä kesänäkin vähän. Tosin siitä oli nyt siis aikaa, että aika kylmiltään mentiin. En ole ratsastanut ohjelmaa kokonaan läpi kuin muutaman kerran ja pelkäsin hirveästi ratsastavani väärin. Ilmoittautuminen tuli tosi nopeasti ja ratsastin ohjelman läpi ennen kisoja kaksi kertaa. Iso kenttä oli yhtenä päivänä melkein kunnossa ja kävin siellä kurvailemassa. Mielestäni ainoastaan pysähdykset eivät sujuneet, muu meni joten kuten (paitsi laukat eivät pyörineet), joten pysähdyksiä kertasin yhtenä iltana naapurimme Marin kanssa. Ja ne sitten kisoissa sujuivatkin =) Patehan on ollut varsinainen kuumakalle, paljon pysähtymiset ole kiinnostanut...
 |
| 2.8.15 Alkutervehdyksessä. Pate pysähtyi ja seisoo paikallaan =) |
 |
2.8.15
|
 |
| 2.8.15 |
 |
| 2.8.15 |
 |
| 2.8.15 |
 |
| 2.8.15 Apua, en mee reunaan, peikkoja! |
 |
| 2.8.15 Lopputervehdys.... |
Meitä ei siis hylätty, vaan tulos oli 58,25%. Mielestäni se on mainio tulos ensikertalaisille. Olen niin onnellinen tästä suorituksesta. Muistin radan, Pate pysähtyi ja vaihtoi askellajiakin =) Mua kyllä jännitti niin, etten pysynyt satulassa edes sen vertaa kuin yleensä. Eikä Pate naasu pystynyt liikkumaan kunnolla, joten kovin sulavaa ei meno ollut.
Nyt kun ollaan harjoiteltu nenä ulkona kulkemista, en saanut sitä taipumaan sisälle (mutta vastalaukka sujui vasempaan treenissä koko kierroksen....), eli pitääpä välillä taivutella taas sisälle. Lisäykset sujui, tosin tahti ei säilynyt koko matkaa ja laukatkin pyöri. Vasen oli ihan hyvä, oikea putosi odotetusti raville pari kertaa, mutta sepä ei ilmeisesti haittaa? Kun nostaa heti vaan laukan uudelleen? Nostothan Patella on tosi täsmällisiä ja oikea laukka on tarmokasta (tuomarinkin mielestä), vaikkei se pysy välttämättä koossa.
Patehan ei osaa laukata, vaan tarvitsee hiukan kootumman muodon säilyttäkseen laukan. Harjoituslaukka ei siis ole meidän lajimme ;) Kisakokemusta vaan ja seuraavaan luokkaan, hah, mä vai!!!
I <3 my Pate. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti