Katriina atuli pitkästä aikaa käymään ja ratsastamaan Patella. Hänen hevosensa Nuppu asui meillä ja kyllä välillä on ikävä niitä aikoja. Oli niin mukava kun oli ratsastusseuraa, varsinkin maastoiluun syksyn pimeisiin iltoihin. Ja juttuseuraa muuten vaan. Onhan toisesta aikuisesta ihmisestä myös paljon apua tallihommissa.
Yhteisöllisyyttä löytyy nykyään sitten valmennuksista ja muusta kavereiden kanssa puuhailusta. Vaikka yksin (hevosten kanssa) harrastaminenkin on ihan mukavaa, on kiva kehittyä ratsastuksessa eli saada neuvoja ja palautetta. Yksinään puskissa rämpiessä, hetken päästä istuu miten sattuu, kädet ja jalat ovat missä sattuu ja puhuu tietysti itsekseen =)
Minulle itselleni ei todellakaan tekisi muutama ratsastustunti huonoa, enkä ole mitenkään pätevä antamaan ratsastustunteja, mutta pidin Katriinalle kuitenkin pikku "tunnin" ja pyörittiin sen lisäksi maastossa.
Katriina ei muistanut, miten jättimäinen Paten ravi on =) Alkujärkytys! Hiessä olivat treenin jälkeen siis sekä ratsastaja, että hevonen.
 |
18.9.16 Katriina ja Pate |
Pitkän tauon jälkeen tehtiin ensin käynnissä huolellisia kulmia, koottiin ja lyhennettiin käyntiä, avotaivutusta, pysähdyksiä, sekä tietysti voltteja.
Sitten ravia pääasiassa kevennellen, väliin jokunen voltti harjoitusravissa. Tuntuman hakemista.
Tehtiin myös muutamia ravipuomeja. Kaksi viuhkana lyhyemmällä välillä ja toiset kaksi suoralla pidemmällä välillä. Viuhkalle pikku lyhennys ja suoralle reilusti eteen. Suoritukset paranivat kierros kierrokselta ja lopetettiin hyvään kierrokseen.
 |
18.9.16 Hauskaa on =) |
 |
18.9.16 |
 |
18.9.16 |
 |
18.9.16 |
 |
18.9.16 |
Mä en ehtinyt pulputtamiselta ja puomien kantamiselta kuvaamaan koko aikaa, mutta kyllä me laukattiinkin. Käynnin kokoaminen suoralla ja siitä täsmällinen nosto. Siirtyminen ravin kautta käyntiin toisella puolella ja uudelleen.
Pate alkoi jumitella käyntiin siirtymisessä, joten vaihdettiin siirtymä raviin ja nostettiin ravista uudelleen laukka. Laukka nousi tosi täsmällisesti ja aina myötälaukka, vaikka nosto tehtiin suoralla. Koottiin laukkaa vielä hieman ympyrällä ja vaihdettiin suuntaa ja laukkaa keskellä. Sitten vielä ravia alas ja maastoon...
 |
18.9.16 Melko rentoa porukkaa. |
Kyllä Pate on kunnon pesunestävä tätiratsu =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti