sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Valmennus 6.9.16

 Vali, vali, mutta nyt kaikki hommat hieman kulkee myöhässä. Mulla on ollut koulutusta ja muuta "ylimääräistä" menoa niin, että viikko tuntuu menevän hetkessä. Viime viikon valmennus on ollut koneella pahasti vaiheessa ja tämän viikon vasta kaunis ajatus. Kiirettä pukkaa siis, sekä töissä, että vapaalla. Ja ne kisatki on ihan kohta!
 Ja valmennusta siis Paten kanssa taas. Teemana oli edelleen tulevat koulukisat, joten helppo C tasolla väännettiin edelleen.

 Kuvat: Julia Luotonen

6.9.16 Ravi alkaa olla paikoin varsin mukavan oloista =)
 Tällä kertaa pysähdyksiä keskelle, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Päädystä käännyttiin tietty vuoroin oikeaan tai vasempaan ennakoinnin välttämiseksi.
 Pate pysähtyi melko mukavasti ja aika hyvässä tasapainossa, (p**kle) aina vinoon. Se makasi jotenkin oikealla pohkeella tai istuin itse vinossa. Ratkaisu löytyi lopulta vauhdista. Pate ajatteli jotenkin taakse päin odottaessaan pysähdystä, mutta kun ratsastin reilusti eteen, se pysähtyi suoraan ja hyvässä tasapainossa. Himmailut saisi loppua siis ihan pysähdyksissäkin =)


6.9.16

 Sitten tehtiin kolmikaarista kiemurauraa. Käynnissä kierros ja sitten ravia. Tämä on Patelle hyvä harjoitus. Suoristus on niin lyhyt, ettei kierroksia ehdi ottamaan ;)
 Juu ja on ratsastajllekkin hyvä harjoitus. Ratsasta kunnolla tiet, taivuta aina, mutta älä liikaa, muista suoristaa ja säilytä tahti. Katso mihin oot menossa....


6.9.16

6.9.16

 Jossain välissä tehtiin myös pidennys diagonaalilla. Pate lähti tosin hvyin, mutta himmaili hieman loppuun.  Ei sitä sen enempää hinkattu. Saattoi olla kintut hieman hapoilla...

 Laukassa nostettiin puolessa välissä diagonaalia laukka, päädyssä laukattiin voltti, kulman jäkeen siirtyminen raviin ja diagonaalille, jossa nostettiin keskellä seuraava laukka.


6.9.16

6.9.16 Diagonaalin keskellä uusi laukka.

6.9.16
  Pate hyytyi hieman, mutta nosti aina täsmällisesti myötälaukan. Voltit sujui tosi hyvin. Ei mitään valittamista, lisää voimaa laukkaan vaan. Ja sitähän ei tule kuin laukkaamalla.



6.9.16 Kaikkensa antaneet. Kotiin ja pesulle.
 Tää valkkupäiväkin on aina myös varsinainen viiletyspäivä. Aamulla hepat ulos, ruokaa ja sitten talli valmiiksi iltaa varten. Tavarat pakkaan jo edellisenä päivänä autoon, heinäverkon traikkuun yms. Teen myös muksuille ruokaa jo edellisenä päivänä.
 Töistä tullessani sitten traikku auton perään, vaatteet vaihtoon ja harjaamaan heppa. Suojat koipeen, polle traikkuun ja valkkuun. Satuloin Paten vasta paikan päällä.
 Takaisin tullessa pesen Paten ja kylmään jalat. Loimi Patelle niskaan, vedet ja ruuat karsinoihin, hepat sisälle ja tavaroiden purku autosta. Sitten onkin ihan pimeää, itsellä kaamee nälkä, eli ruokaa, suihkuun ja unta kuuppaan. Kun kello soi aamulla aikaisin taas. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti