torstai 31. tammikuuta 2019

Hankitreeniä

 Jippii, päivä pitenee niin, että sen huomaa. Lunta tupruttaa jatkuvasti ja välillä paukkuu pakkanen, niin että nassu jäätyy.
 Tammikuu alkaa olla taputeltu. Metsälenkeille ei enää kärryillä ole asiaa, lunta on aivan liikaa siihen hommaan. Ollaan siis tehty hankitreeniä maastoillen selästä käsin. Ja Ompun kanssa talutellen. Tulee tädillekkin sitten hankitreeniä...

27.1.19

 Alkukuusta lenkkeiltiin Tangon kanssa vielä kärryilläkin.

5.1.19

5.1.19

5.1.19
 Puskapolle.

6.1.19
 Lumi sen kun lisääntyy...

13.1.19
 Olakin on päässyt hankitreeniin, hitsi ku hauskaa! Mustasta tuli ihan valkoinen =)

18.1.19
13.1.19 Pimeetä pimeetä...



 Viikonloppuisin on päästy maastoon päivänvalossa. Tässä Paten selässä Eeva, pääasiassa siellä on keikkunut Claudia. Juliakin teki yhden pimeän lenkin.

19.1.19

19.1.19
19.1.19 Omppukin pääsi vihdoin hieman juoksutukseen. Naapuri kävi auraamassa vähän kenttää, muuten olisikin ponin masuun asti lunta.




 Uusissakin maisemissa on käyty. Tango oli aluksi ihan järkyttynyt! Mihin me oikein nyt mennään? Tango on kuitenkin rohkea ja mennee mielellään myös edellä.

26.1.19
 Poni kävelyllä ilta-auringossa.

26.1.19

26.1.19
 Lamppu <3

27.1.19
  No nyt on kerrankin lunta! Ja kaunista! Nautitaan siitä =)

27.1.19

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti