keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kaikki reenaa

 Siitä se sitten lähti, Pallerollakin ratsastus. Sunnuntaina hän saapui ja tiistaina mentiin kattomaan paikat. Eihän tää mikää lepokoti oo =)

30.7.19 Pallero. Jo on toinen korva puoliks ratsastajalla.
 Tiistaina pääsi Tango palauttelemaan maanantain hyppytreeneistä kärryjen eteen, Julia seurana ja painona kärryillä tietty. Tuli taas kaivuriohitustreenikin suoritettua, kun saatiin kolmeen kertaan ohittaa tää paikallinen puuhapete kaivureineen kaivamassa tien poskessa. Hyvää treeniähän sen on, mutta miten sitä kaivamista voi parilla pellolla riittää vuodesta toiseen. Se on hommannut useamman kaivurinkin. Pari vuotta sitten Tango sai kaivurista vielä ihan kilarit, nyt se kävelee kiltisti ohi =)
 Oli muutenkin melko rauhallinen tamma ja vaihteeksi lenkki mentiin ihan melkein käyntiä. Mikäs siinä kesäpäivänä kärryillä juoruillessa. Tuulikin sen verran ettei ollut ötökän ötökkää. Tangohan haluaa juosta koko ajan, jos on ötököitä. Ja mä haluaisin tosiaan tehdä myös ihan käyntilenkkejä, koska lenkillä on kuitenkin mäkeä ja mutkaa. On siinä kiskomista käynnissäkin.

30.7.19 Tango
  Paten  laidunmasu tarttis kävelyä ja paljon sulaakseen, mutta roipelo ei kestä. Tutustumisriekunnat vaati ainakin yhden vapaapäivän. Lisäksi olen laittanut poppoolle heinää tosi paljon, ettei ainakaan pöperöstä tule kinaa. Laihdutaan sit ku laidunkausi loppuu.... Laihtuminenkin tekis roipelolle tosi hyvää.
 Puhelu ellille poiki pienen tulehduskipulääkekuurin, tokenee nopeemmin -> liikkuu enemmän -> ei liho.

30.7.19 Pate
  Pojat rapsuttelikin jo toisiaan tiistaina, jos vaan Tangon silmä vältti, eikä ehtinyt väliin. Pate on hyvä laumanjohtaja. Se ei jaakaa, ei pure eikä potki. Korvat vaan laittaa luimuun tai kääntää pepun tarvittaessa ja muut väistää kauniisti.

30.7.19 Pate ja Pallero
 Mä meinasin ensin ratsastaa Pallerolla jo maanantaina, eli seuraavana päivänä sen meille saapumisensa jälkeen, mutta priorisoin laumautumisen. Poppoo oli kuitenkin ensin erillään ja Pallolla oli hirvee hätä, kun Tango lähti kentälle hyppäämään. Kenttä on hyvin näköetäisyydellä, joten Pallon hätä osoittautui turhaksi. Aattelin kuitenkin antaa sille päivän lisää aikaa tottua uuteen laumaansa ja talon tapoihin. Tyydyin siis ottamaan puhisevan ruunan talliin puunattavaksi ennen kuin vapautin sen takaisin kavereiden seuraan.
 Ruunat oli heti kamuja keskenään, joten laumautumisen ongelma oli ainoastaan hysteerinen neitihevonen. Laitettiin siis poppoo laitumelle tutustumaan, siellä on tilaa ottaa välttämättömät tutustumiskiemurat. Siinä jää tädin ratsastamiset toiseks... No yöksi saivatkin jäädä metsätarhoihin, juoksut oli juostu ja laitumella oli rauhallisia hepoja. Kaikki kengät ja jalat oli tallessa.

 Tiistaina sitten suunnistettiin Pallon kanssa kentälle tutustumaan vähän hoodeihin. Hirvee hirnuminen, Pate ja Tango karas laukkaa, ihan kun ei kukaan olis menny ennen kentälle... Pallo on siis lauman jäsen.
 Mentiin kierros talutellen molempiin suuntiin, eiku selkään ja menoks. Tää oli sellanen hyvän mielen humputus. Kenttä pölisikin ihan hirveesti. Taivutteluja ja pieniä ravipätkiä, sillee et sai hepan rentoutumaan. Pallero rentoutui tosi nopsaan ja se oli oikeestaan tämän treenin tarkotus. Kaverit napitti vieressä tarhassa ja hiekkalaatikko vaikutti vaarattomalta. Julia oli jeesaamassa ja napaamassa kuvia, tehtiin vielä loppuun selkään meno ja alas tulo treeniä. Niin, että polle seisoo ku tatti.

Kuvat: Julia Luotonen


Ensin jännitti...








  Keskiviikko aamuna me lähdettiin Paten kanssa vähän maastoon kävelemään ja jätettiin neuroottinen neiti juoksemaan tarhaan Palluran ihmetellessä vieressä. Iiik, mut jätetään tänne vieraan miehen kanssa! Pate tarpoi määrätietoisesti eteenpäin, tais haluta hetken lomaa :P Siellä oli kaksikko ihan sulassa sovussa kun tultiin takaisin, toki Pate piti toivottaa tervetulleeksi hysteerisesti hirnuen.

 Pallura pääsi taas kentälle ja oli jo ihan eri rento meininki, eli tällä kertaa tehtiin ihan kunnon treeni. Aamulla ripsi sen verran vettäkin, ettei kenttä enää pölissyt. Meni hyvin, eli taidan haluta sit maastoon... Julia oli taas mukana. laitan lisää joskus kuvia.

31.7.19 Pallo
 Tango oli tänään valkussa erisupervauhdikas. Kaasu hirtti kiinni niin ,että se viiletti ensimmäiset tehtävät vauhdilla läpi. Toki se taipui ja teki töitä, mutta pidätteet ei tahtonut mennä kunnolla läpi. Meinattiin sen johtuvan laumamuutoksesta, ettei se ollut ihan oma itsensä. Mutta laukat pyöri! Ja kunto on kasvanut niin, ettei tää tamma kyllä kesken hyydy. Hitsi ku hauskaa, vauhdin hurmaa!
 Mä olin ihan varma, että mulla on ihan kumipallo narussa kun haen Tangon laitsalta ja ruunat jää sinne. Vielä mitä, se oli rauhallinen kun viilipytty, ei mitään hirnumisia, vaikutti vaan tyytyväiseltä päästessään mun kanssa hommiin ja kiipesi kiltisti traikkuun. On se kiva kun on hevosia, jotka lähtee hommiin aina korvat hörössä.

 Loma on nii kiva, pelkkää heppailua auringossa aamusta iltaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti