sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Pallo pomppi pihaan

 Mulla on ollut niin jännä viikonloppu, hyvä että oon tajuissani. Unen määrä on jäänyt myös tosi vähiin, lauantaina olin aamulla ennen neljää jo Marrulla menossa kisoihin ja sunnuntaina starttasi Kiia meidän pihalta matkaan koppi perässä ennen kuutta. Tekemään mitä?

28.7.19 Pallero <3 Tää oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä.
 Onni on hyvät ystävät. Riia lähti mun kanssa sunnuntai aamuna ennen kukon laulua hakemaan uutta harrastuskaveria. Kolmenkymmenen asteen helteillä ei hepan ajeluttaminen ole vaihtoehto päivällä, joten aamulla oli lähdettävä matkaan. Ja niin meidän pihalle kiipusti traikusta puolilta päivin nätisti matkaa taittanut Pallero <3 Pallo on neljä vuotta ja suomenhevosruuna. Nyt on pihassa siis kaksi nuorta ja vanha konkari.



 Pate ja Tango ottivat tulokkaan hyvin vastaan. Pate hörisi heti toiveikkaana: ihanaa ruunaseuraa, toi akka on ihan järkky rasittava! Tango taas heitti päälle välittömästi tyrkkykiiman: Jes, nuorempi kolli, oisko tosta johonki! Tango siis tulee pettymään, mutta Patella ja Pallolla synkkasi heti.

 Mä kuittaan univelat nyt koska mulla alko loma! Ehdin paapoa pollet ja siivota pihalta kaiken mahdollisen. Ja mahdottoman... Siivoon taas tarhoista kivet kasaan et hepat saa sitten talven aikana pyöritellä ne takas "oikeille" paikoilleen.

Pallero
 Kolmen kopla on taas koossa. Ehkä mä saan nyt Ompun kamat viimein vähän läjään ja ainakin osan myyntiin. Enhän mä niitä kaikkia voi tossa säilyttää, vaikka luulen et kyllä mulla varmaan vielä joskus on poni. Tai kaksi. =P
 Mä niin pääseen nyt harrastamaan täysillä =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti