sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Vko:4/15 *132

 Eipä ole keleissä kehumista edelleenkään. Mielikuvitusta saa käyttää, että edes kerran, pari viikossa saa hepat liikutettua kunnolla. Tiet ja pihatkin on niin liukkaat, ettei maneesillekkaan uskalla lähteä. Jäisin varmaan jo meidän tienhaaraan jumiin...
 Alkuviikosta höttösen pakkaslumen alla oli piilossa paikoin ihan peilijää. Lopun edestä kovaa pohjaa. Pellolla oli sekä lunta, että jäätä ja tietysti paikoin jää petti alta. Loppuviikosta lumi tarttui kavioihin ja sitten sudittiin siinä lumen alla olevella jäällä.

 Alkuviikko löysäiltiin. Maanantaina käytiin Paten ja Nupun kanssa pyörähtämässä lyhyt maastoilu pellolla. Hepat oli varsin rauhallisia sunnuntain pitkän lenkin jäljiltä.

 Tiistaina kengittäjä tuli laittamaan Paten uuteen popoon. Lättäräpylä oli säilyttänyt kenkänsä tiukasti koko tasan kahdeksan viikkoa, kun taas loput kolme olivat varisseet vähintään kertaalleen, yleensä myös vieden palat mukanaan. Kenkiä oli siis nakuteltu takaisin useaan otteeseen tämän kahdeksan viikon aikana. Lättäräpylästä löytyi paise, kun sitä leikeltiin. Ja se oli ainoa mitä silputtiin, muut ovat edelleen mallia mini. Koska lie tullut, kun ei polle ole nyt mitään ontunut...

 Nupulla ja Katriinalla oli keskiviikkona valmennus, joka taas oli sujunut mallikkaasti. Mä siis lusmusin iltavuorossa, enkä ehtinyt aamulla edes ratsastaamaan aikomuksistani huolimatta.

 Torstaina lähdettiin vihdoin Paten kanssa pimeään lumituiskuun taapertamaan. Liukusin autolla yhden pienen mäen sivuttain alas, joten lumen alla oleva jää hiukan huimasi. Jäätiin siis nurkkiin pyörimään. Käveltiin kunnolla ja tehtiin pikku käynti-ravi-treeni pellon nurkassa. Avot, vasta-avot ja väistöpätkät sujui kuin vettä vaan. Juostiin ihan ympyrällä, paitsi ettei pimeässä tahdo nähdä missä se ympyrä on... Pate oli kivalla tuulella ja tuli juostua mukavasti, vaikka pohja oli aika kamala.

Varpaiden lämppärit on kivat talvella. Paketti maksaa muutaman euron ja lämmittimet pitävät varpaat lämpiminä pari, kolme lenkkiä (riippuen tietysti lenkin pituudesta). Laitan heti sisälle tullessani ne tiiviiseen pussiin, muuten ovat kertakäyttökamaa. Ilman happea lämpöä tuottava kemiallinen reaktio loppuu, jatkaakseen taas uudelleen hapen läsnäollessa. Löytyy käsiin, koko vartalolle (selkään) .... Nää on ihana keksintö ja olen valmis pulittamaan jonkun euron jotta eivät tassat palele.

22.1.15 Pate lähdössä lenkille. Lättäräpylä on kengityksen jälkeen taas melkein pari toisen etukavion kanssa.
 Perjaintai-illalla lähdettiin taas suokkikaksikon kanssa pellolle taapertamaan. Mentiin reilu tunti ja pollet oli ylen tyytväisiä. Paten kanssa tehtiin jokunen ympyrä ravissakin. Vasempaan oli aika kaamee kyllä.

 Lauantaina hain heiniä ja sitten niitä tulikin vielä lisäksi pihaan, Asioilla on tapana järjestyä, onneksi. Alkuviikosta en tiennyt mistä heinää hakea, loppuviikosta on vaikka hevoset söis.

 Omppu pääsi myös vihdoin lenkkeilemään. Tulikin tehtyä reipas tunnin lenkki. Koska lumi tarttui kavioihin tilsakumeista huolimatta jonkin verran (ja poni raasu suti sitten jäällä), juostiin niin ettei tilsoja tullut. Poni oli kunnolla hiessä ja tyytyväinen tietysti.

 Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä suokkien kanssa pidempi maasto, mutta jätettiin suosiolla väliin. Suojalunta tuprutti taivaan täydeltä, eikä Nupulla ole takana tilsakumejakaan. Mentiin kiertämään isoa peltoa ja lisäksi tehtiin pikku treeni pellon nurkassa, missä ei ollut paljon jäätä alla. Pollet kiertää peltoa täysin tyytyväisinä päivästä toiseen, luulisi että alkaa kyllästyttää? Tosin toi on kyllä iso pelto.

 Tein Paten kanssa ihan perussettiä. Käynnissä voltteja, pätkät avoa ja vasta-avoa, ravissa ympyröitä. Olin tarkkana ravissa takajalkojen aktiivisuudesta, vaikka mentiin aika matalassa muodossa ja hitaassa temmossa. Varsinkin suunnan vaihdossa saa olla tarkkana jottei polle kaadu lapa edellä sisään ja ala kyntää nokka maassa ja takajalat perässä laahaten.
 Laukan kokosin alusta asti kunnolla ja tehtiin muutama ympyrä sekä "ovaalia". Oikea oli oikein mukavaa, aktiivista ja tahdikasta. Vasempaan Pate hiukan kohelsi ja onnistui liukastelemaankin. Pakko se on pätkät ottaa vasentakin ennen kesää, vaikka hiukan huimaakin...

25.1.15 Pate lähdössä lenkille. Toi etukavio on nyt kyl niin hieno! Hetken...

25.1.15 Katriina ja Nuppu, lenkille lähdössä.
25.1.15 Pellolla, taas pellolla ja lunta tupruttaa =)

25.1.15 Pomppis, söpöläinen.
 Omppu ei päässyt lenkille. Käyntiä ei oikein voinut mennä, enkä viitsinyt kahta päivää peräkkäin mennä häntä suorana. Pomppiksella oli siis varsinainen löysäilyviikko. Pitäisi joku pikku ratsastaja saada ponin pallerolle.

 Katriinalla ja Nupulla pitäisi olla taas keskiviikkona valmennus. Nyt minunkin pitäisi päästä katsomaan :) Jos ihan jonkun kuvankin sais...

14.1.15 Sisu kisu <3 Hymyileekö se?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti