sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hevosmessuilla

 Lauantai-aamulla aamutallin jälkeen suunta kohti heppamessuja. Hurautin lähelle kaverin luo, jonka autolla lähdimme kohti Tamperetta. Matkalla haettiin satula ja jätettiin toinen sovitukseen. Tehokasta...
 Lippujonoa katsellessani paikan päällä, huomasin myös miten mukavaa oli ennakkoon hommattu lippu.


 Nää reissut on aika raskaita. Aamulla pitää nousta ennen kukkoa ja laittaa kaikki kuntoon illaksi ja osittain joskus seuraavaksi päiväksikin. Autossa istumista ja koko päivä matkan päällä. Ruokakin jotain mahantäytettä vaan. Kamera oli mukana, mutta jätin sen tietysti autoon. Nappasin jotain kuvia sitten kännykällä. Pahoittlen siis TAAS kuvien laatua.

 En ole ihan varma, ovatko kaikki kilpailevat ja esiintyvät hevoset tyytyväisiä. Osa taitaa tykätä esiintymisestä ja osaa taas ei tunnu edes kiinnostavan hälinä tai ihmiset yhtään. Niin kuin ihan sama. Osa vaikuttaa siltä, että pakenisi paikalta häntä suorana, jos vaan voisi. Toki, oppivathan ne.

 Markkinameninkiä nämä messut kyllä ovat. Tarjolla on vaikka ja mitä, osa todelliseen, edulliseen messuhintaan. Jos vaan viitsii luovia ihmispaljoudessa ja käyttää hieman välillä kyynärpäitään. Henkilökohtaisesti pidän postimyynnistä tilaamista huomattavasti vaivattomampana ;) Mutta onhan tämä välillä hauskaa =)

11.4.15 Messuhulinat
 Oltiin perillä sen verran myöhään, ettei ehditty kenttäratsastusklinikkaan, eli ei nähty Elmoa. Hiukan harmi. Rotuesittelyt olivat ihan kivoja. Pitänee ehkä joskus vonkua ratsastamaan oikein isolla työhevosella ja päästä kokeilemaan tölttiä ja passia islanninhevosella.

 Esteratsastuskin oli ihan kivaa katsottavaa. Juniorit hyppäsivät 125cm ja ponitkin 110cm, joten esteillä oli korkeuttakin. Toi ponien meno vaan huimaa tätiä edelleen. Ne on osa ihan hevosen kokoisia ja tuntuu, että jarrut puuttuu välillä kokonaan. Hui.

11.4.15 Shire pikkuinen
11.4.15 Komee <3
 Katsottiin myös Rohanin tallin turnajaisshow, vaikka se alkoi vasta kuudelta. Aika meininkiä. Hepat oli hienoja ja taisi ratsastajille tulla hiukan kuumakin. On niillä ritareilla ollut aika tukalat oltavat. Ovatkohan ne jaksaneet enää mihinkään lähteäkkään, sen jälkeen kun ovat saaneet varusteet päälleen? Tommoset vermeet ja sitten koitat ratsastaa samaan aikaan kun yrität osua toiseen hervottoman kepin kanssa...

11.4.15 Rohan tallit, turnajaisshow

11.4.15
11.4.15

11.4.15
 Käytiin vielä moikkaamassa yhtä mamin mussua ennen kotiin lähtöä.

11..4.15 Sari ja Beeda
11.4.15 "Mitäs sulla siellä on? Väitä nyt vielä et tuut tänne kenkäpussin kanssa? Porkkanat???"

11.4.15 Kotimatkalle ilta-auringossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti