sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nuppu sileällä

 Ihan kaikkea voi sattua. Lauantai-illalla tultiin maastosta Nupun ja Paten kanssa talliin, riisuttiin vermeet ja satula tipahti telineestä Nupun takana. Neiti raukka teki ihme loikan säikähtäessään ja toinen takakenkä irtosi toiselta puolelta kokonaan. No akat sitä kokonaan irti repimään ja sunnuntain suunnitelman meni sitten uusiksi. Toisaalta, jos kenkä noin höllässä oli, olisi se tippunut kuitenkin hypätessä. Ja sitten olisi harmittanut paljon enemmän. Ainakin hevosta. Hienosti Nuppu jaksoi seistä, kun revittiin toista puolta irti. Se meinaan kesti...

 Katrinin piti tulla Nupun kanssa siis hyppäämään sunnuntai-aamulla. Katriina oli raijannut esteetkin isommalle kentälle. Hyppääminen vaihtui tällä kertaa sileän treeniin, mikä kyllä teki ihan hyvää Nuppuselle. Ettei aina Katrinin kanssa painella häntä suorana. Nupulle sopi aivan kaikki, vaikka yksi kenkä puuttuikin. Siirtymiä ja taivuttelua oikein urakalla. Polle oli niin rento kun olla ja voi.

 Laitoin läjän kuvia, jotta muistaa mitä on puuhasteltu. Kuskia lähinnä hymyilyttää =) Hevonen on muuten märkä vesisateesta, ei hiestä.
 Nupulla oli muutenkin kiva viikko. Se kävi sekä Katriinan, että mun ja Paten kanssa maastoilemassa monena päivänä, pyöri kentälläkin Katriinan kanssa ja juoksi liinassa. Se tukkää hirveästi, kun sen kanssa tehdään jotain ja tulee aina laukaten portille vastaan.
 Ja ensi viikolla on uusi yritys niissä estehyppelöissä. Meidän ihana kengittäjämme saapuu jo heti maanantai-aamulla laittamaan kenkiä.

Neiti Nuppunen 26.4.15




26.4.15 Nuppu ja Katrin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti