Maastoiluviikonloppu

 Lauantaina oli luvattu koko päivä vesisadetta, joten puin sadetakin päälle ja lähdin Paten kanssa maastoon. Sitten ei satanut pisaraakaan. Ihan hyvä, illalla satoi sitten senkin edestä taas. Patella oli rauhallisempi päivä. Ei sätkyillyt, eikä pukitellut edes ojan kohdalla.
 Käytiin metsän perällä asti kääntymässä koska joku ystävällinen oli sahannut puut edestä pois. Sitten mentiin tiellä vaan. Pieniä ravipätkiä siellä täällä ja vaan kävellä löntysteltiin. Saatiin menemään yli tunti vaikka pyörittiin vaan "nurkissa"
 Ihanaa kun polle kävelee yli purot ja lätäköt, joita nyt riittää, ensin kun sai tapella joka pisaran kohdalla.

                                          Täti mönkii selkään

Hyvät heijastimet

 Kotiin tullessamme oli katokseen tupsahtanut valot. Sekä sisä- että ulkopuolelle. Kyllä nyt kelpaa vesiä laitella aamupimeässä ja siivoilla. Talvikelien puuttuessa sai johdon kaivettua hyvin maahan.

 Sunnuntaina hain heiniä ja sitten lähdettiin maastoon Paten kanssa upeaan auringonpaisteeseen, oikein pidemmälle lenkille, ihan uudelle sellaselle. Vain alku- ja loppuosa ovat tutut. Nyt on ollut hankala suunnitella reissuja, kun en halua sinne asfaltille kuin pikku pätkiksi. Kaks tuntia oltiin reissussa, kauemminkin olisi mennyt mutta jouduttiin juoksemaan enemmän kuin alkuperäinen suunnitelma oli.

 Vettä oli matkalla metsätiellä ihan kunnon "järviä". Pate taapersi niistä kiltisti, näistäkin aluksi aikoinaan peruutettiin, eikä ne taatusti ollut kuin pikku lätäköitä tämän päiväiseen verrattuna. Junaradalle kun päästiin tuli junakin. Hiukan Pate meinas et vois kotiinki lähtee, kun odoteltiin että se meni ohi. Pipanakoneen pipanat muuttuu vetisiksi kun se hermostuu... 

 Seuraavaksi törmättiin ratsastuskoululaisiin, jotka olivat maastoilemassa osittain samalla lenkillä tietysti. No mentiin jonon jatkoksi, tuttujakin oli onneksi mukana. No ei kai me voitu kun juosta perässä. Tuskin Pate olis jääny kävelemään ku muut lähti, enpä viittiny koittaa edes. Mut siitä se sit lämpes lopullisesti, kun ennestäänkin oli ihan tohkeissaan. Sitten se pelkää niitä ojia ja siltoja. Mentiin ravissa inhottavan kaiteettoman puusillan yli ja Paten oli pakko mennä muiden perässä tietty. Siitä tuli sitten pikku pukkilaukkakohtaus.
 Porukka jatkoi toiseen suuntaan tovin päästä ja me toiseen, hetken suostuttelun jälkeen. Mun kädet ei olis kyl kestäny enää yhtään, tultiin lopuksi toisena jonossa kun oli pakko antaa mennä ohi.
 Pate ei yleensä lähde porhaltamaan suoraan laukkaa mistään pienistä mut nyt lähdettiin kivestä ja risukasasta. Jalkoihin säntäävä rotikka taas oli ihan jes.
 Yleensä kierrän kotiin aina metsän kautta, siitä tulee kilometri lisää matkaa. Nyt Pate löntysti nenu maassa niin väsyneen ja rennon oloisena, että annoin sen tulla suoraan kotiin asfalttitietä. Se oli nyt ekan kerran kunnolla hiessä tapaturman jälkeen. Ei ollut vielä illallakaan kuivunut, joten sai toisen loimen vielä yöksi.

 Omppu pääsi vielä pimeään metsälenkille. On mulla vaan niin hieno poni. Siellä se taapertaa pimeässä, usvaisessa mörkömetsässä ihan rauhallisesti, vaik muaki pelottaa. Huput sillä kyllä oli, onneksi, koska rakettejakin ammuttiin ja Omppu pelkää niitä hirveästi.

 Otin ajoissa pollet sisälle, niitä raketteja kun alkaa iltaa kohti paukkua enemmän. Molemmat saa seistä nyt kaks päivää. Mies ottaa ne sisälle tiistaina ajoissa, ettei Omppu hermostuisi niin paljon. Ostin niille ihania kullankeltaisia olkiakin näkerrettäväksi, koska joutuvat olemaan kopissa enemmän. Tarkoitus olisi maastoilla taas Paten kanssa keskiviikkona. Jalka saa nyt levätä kaks päivää, tulee varmaan tällä kertaa lepo tarpeeseen. Toivottavasti päästäis taas pidempi lenkki.

                                             Höyrypää. Hänel on telkkariki ;) Ehjä, hae pois.
Mä oon ihan raato...