maanantai 28. heinäkuuta 2014

Yövuoro

 Mulla alkoi sitten työt, eli lomat tuli lusittua. Nyt on ollut koko ajan niin kuuma, ettei lenkille ole meinannut päästä iltaisin lainkaan. Ja töissä ollessa ei aamuisin ehdi. Tai ehtis varmaan, kun nousis tarpeeksi aikaisin. Mutta haluan myös nukkua.
 Kentät on ihan ruutikuivat ja pehmeät. Maastot taas ovat melko kovat. Ja helle jatkuu...

Maastossa

Maanantai-illalla lähdettiin Paten kanssa melkein parin tunnin maastolenkille, aika rauhalliselle sellaiselle. Mittari näytti vielä yhdeksänkin aikaan lenkille lähtiessä yli kaksikymmentäkolme astetta varjossa. Ja voi sitä ötökkämäärää... Vihdoinkin Pate ei ollut ihan virtapiiri. Hölkättiin silti kaikki hiekkapätkät, mitkä pystyi. Ja käveltiin aina välissä tylsät asfalttipätkät, joita tohon lenkkiin mahtui neljä. Aika tylsä lenkki kesällä.

 Tiistaina Pate sai ansaitun vapaapäivän ja hepat siirtyivät meilläkin yövuoroon. Metsässä ei yleensä ole paljon paarmoja, mutta nyt ne olivat jo löytäneet tiensä sinne. Hepat jäivät siis yöksi ulos. Mä sain taas illalla siivouskohtauksen ja pesin traikun sisältä. Näitä kuivatusilmoja kun tuntuu riittävän.
 Meinasin jättää ne jo viikonloppuna yöksi ulos, mutta pelkäsin, ettei Omppu pysy laatikossaan. Ja niitä ukkosia kun oli. Nyt se on seissyt jo yli kaksi viikkoa, ettei se maata kaada vaikka langoista läpi porhaltaisikin. Eikä ole luvattu ukkosiakaan.
14.7.14

 Keskiviikkona minulla oli myöhäisempi iltavuoro, joten Pate pääsi tunnin aamulenkille ennen talliin nukkumaan menoa. Pyörittiin laukaten nurkissa. Vaihtelin laukkaa ravin kautta ja se oli varsin kivaa. Tosin en ole ihan varma nousiko aina pyydetty laukka. Minulle se on vaikea huomata suoralla, ellen erikseen oikein tihrusta. Asetin aina tien reunassa ja nostin laukan kääntäen samalla toiseen reunaan loivasti, annoin mennä hetken ja ravin kautta taas toiseen suuntaan. Oltiin kymmenen aikaan takaisin ja lämpömittari näytti jo melkein 26 astetta! Ilmankos Pate oli ihan hiessä.

Kentällä

 Torstai-illalla lähdettiin vasta puol kymmenen aikaan kentälle. Edelleen tarkeni hyvin, Rony tuli ottamaan kuvia, kahteen kertaan, mutta valo oli jo liian huono. Eli ekalla kerralla Rony unohti kameran. Oli muuten ilonen ku meni hakemaan sen... Ja Pate oli ihan pönttö-tuulella.
 Tehtiin lyhyt treeni harjoitellen pätkissä ohjelmaa. Eli hinkkasin aina jotain niin, että se melkein sujui... Ravijutut meni ihan jes, laukatkin joten kuten. Käyntiinkin siirryttiin, sekunnin sadasosaksi. Eli Pate kohelsi, mutta oikeasti tuntui, ettei se jaksanut mitään. Tästä nyt ei jäänyt jälkipolville kerrotavaa ja kuvatkin tosiaan huonolaatuisia.
Kaaria



24.7.14


Perjantai menikin näissä merkeissä. Kyllä maksan ku joku kaataa, pöyhii, paalaa, kerää ja murehtii sateista mun puolesta. Eikä tarvii huhkia sata-asteisella pölyseillä pellolla paarmojen ruokana. Piste.
25.7.14 Kaunis suomalainen kesämaisema. Silloin kun kuva on otettu ilmastoidun auton ikkunan läpi...

 Olin koko viikonlopun töissä, joten lähdettiin vasta sunnuntaina Paten kanssa taas kentälle käymään. Ja nyt totesin, ettei me lähiaikoina ainakaan mihinkään kisoihin lähdetä.

 Kokeilin taas ohjelmaa. Raviosat menetteli, mutta ravi oli tosi vetelää. Aika pientähän se on, että pystyn istumaan siinä, mutta tarttis siellä takana jotein tapahtua. Ja yleensä tapahtuukin. Käyntiinkin siirryttiin ja tällä kertaa myös pysyttiin, mutta laukka oli ihan kuuraa. Hetken se jaksoi, kun hiukan kuumui.
 Joko se on jostain kipeä tai kuumuus ottaa todella voimille. Tai molemmat. Ensimmäiseksi tulee kyllä mieleen, että selkä olisi kipeä pyyhkeen takia, tulihan mullakin takamus kipeäksi. Viskeli kyllä päätäänkin, johtuuko sitten ötököistä, vai onko hampaissa jotain. Tai siinä selässä. Kintut on ihan kuivat, eikä mikään ole lämmin. Epäpuhdaskaan ei ole missään askellajissa. Katotaan. Maastoillaan varmaan enemmän. Ravi saatiin kuitenkin aktiiviseksi ennen kuin lopetettiin.
26.7.14
26.7.14 Piipaa
26.7.14
 Omppu pääsi Paten kanssa pikkutarhaan jaloittelemaan sunnuntai-illalla. Se on jo ihan terveen oloinen. Hirmu ralli oli hetken!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti