Pahoittelee kuvien laatua. Mun vehkeillä ei maneesien valaistuksessa, liikkuvasta kohteesta saa hyviä ja tarkkoja kuvia.
Mulla oli rahaa mukana ihan sitä varten, että ostan jotain. EXPO-alue oli kyllä ihan huono. Kun myyjiä on muutama ja valikoimaa vähän ei tule ostettua mitään. Viime vuonna ihan sama juttu. Olisin halunnut ihan kunnon merkkiset, laadukkaat, tumman siniset pintelit. Eikä niitäkään ollut. Lisäksi olisi voinut jonkun pinteleihin sopivan huovan tai muuta turhaa ostaa. Onhan siinä se kauppakin lähellä, mutta kuka sinne kävelee kesken kaiken tai sitten menettää parkkipaikkansa. Kun niistäkin oli pulaa.
![]() |
Aurinkokin suvaitsi jossain kohtaa nousta. |
Myöskin yksi mielenkiintoinen oripoika jäi näkemättä, kun lääkärin tarkastus ei ollut mennyt läpi. Ja sitä varten me lähdettiin sinne kukon laulun aikaan. Kaiken näköistä karvakorvaa mukana oli kuitenkin. Osa taisi olla haettu suoraan jostain ladon takaa, käytöksestä päätellen ja osa oli kuin kotonaan yleisön edessä.
Viime vuonna ihmeteltiin enemmänkin tätä aihetta. Jos viitsii nähdä vaivaa ja raahata elukkansa tälläiseen tapahtumaan, niin voisiko sen vaikka harjata? Tänä vuonna ei ihan moista tullut vastaan, vaan kaikki nyt vähintääkin olivat siistejä. Vaikka käytöstavat joltain hieman puuttuivatkin. Kantakirjaukseen on tietysti hyvä tulla harjoittelemaan?
Tahtoo kans piensuokin! Jos alkaa huimaa, laittaa jalat maahan vaan =)
Kaikki kommentit ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni.
Ponimallia. Lutunen ja kiva. |
Tää oli ihan mun favorite pikkunen =) |
Tää oli kans kiva pieni hevonen. |
Tää oli kans kivan näköinen. Ja myynnissä (en ihmettele...). Mun hoidossa kulkuset (ja sata kiloa) olis voinu lähtee aikaa sitten, näytti kivalta tai ei ;) |
Täytyy myöntää, että klinikasta sai paljon enemmän irti, kuin luulin. Hevosissa pystyi korjauksen jälkeen näkemään muutoksen heti. Ahaa-elämyksiä siis. Vaikka klinikka oli "Nuoren hevosen kouluttaminen GP-tasolle", sisälsi se kuitenkin asiaa, jota myös tavallinen tallaaja suomipollensa kanssa pystyy käyttämään.
Lisäksi oli hauskaa nähdä kouluratsastusta oikeasti. Ihan raakileen kopukan perustyöskentelyn opettaminen olisi varsin tylsää katsottavaa. Tilaisuus asettaa myös haasteita ratsastajalle, eikä ihan joka iikka moisen yleisön silmien eteen varmaan uskaltautuisikaan. Lisäksi pitää olla tietynlainen perusoppi hallussa, jotta ohjeet pystyy sisäistämään saman tien. Ei ainakaan minulta onnistuisi.
Demo-ratsukoita oli yhdeksän. Nuorin oli 5-vuotias tamma ja viimeisenä, sekä vanhimpana 1996 syntynyt Solos Lacan Nipsun kanssa. Kovin nuorta hevosta ei tietenkään pysty näin ison yleisön eteen tuomaan.
Harjoituksissa näki hyvin eron kokoamisasteessa, silloin kun kentällä oli kaksi aivan eri tasoista hevosta samaan aikaan. Harjoituksissa koottiin laukassa paljon, piruetteja varten. Arvatkaapa kuka kokosi sunnuntaina laukkaa suokkinsa kanssa?
Ajattelin myös käyttää käännöksiä etuosan ympäri, jotta saan pohkeet läpi ja reilua astumista ristiin, silloin kun tarvitsen väistöjen parantamista Paten kanssa. Yleensä pienen tauon jälkeen ei oikein suju. Ja siis riittää tauko väistättämisissä.
Minulle sopii myös tämä "hiljainen sisäohja". Säädän ohjien kanssa muutenkin aivan turhan paljon ja varsinkin sisäohjan kanssa. Jos yrittäisin keskittyä pitämään sisäohjan hiljaisena. Oli myös kiva huomata, etteivät kaikki muutkaan pidä jatkuvaa ulko-ohjan tukea. Itse tuen usein sisäohjalla (jossa usein on myös raippa) sekä silitän ulkoa, jolloin ulko-ohja vapautuu kokonaan ja otan pidätteet ulko-ohjalla. Jollekin hevoselle ja joihinkin tilanteisiin saattaa sopia tosi hyvin.
Myös laukan pudottaminen kääntämällä ulos on varsin käyttökelpoinen ja itse asiassa meillä käytetty tapa, kunhan tilaa on. Paten kanssa se on ollut välillä tarpeen. Ja niin siis voi/saa tehdä =) Olen jotenkin ajjatellut, ettei niin voisi tehdä, koska en ole nähnyt niin tehtävän. Tämä tapa edellyttää ratsastamista uran sisäpuolella tai alueella, missä on muuten tilaa. Eli meillä pelto.
Tästä jäi myös mieleeni tuki. Eli ratsastetaan yleensä aidan vieressä, koska siitä saa tukea. Käyttökelpoista ja näppärää kyllä. Mieleeni ei ole tullut (ennen kuin nyt kuulin sen), että tuki voi olla myös tarjoamani "tunneli". Eli pohkeet ja ohjat. Mitkä ne ovat meillä jo monta vuotta olleet. Koska meillä ei ole ollut kenttää, eikä aitoja. Pellolla Patella on ollut ainoastaan minun tarjoamani tuki. Ehkä se ei ole huono asia ollenkaan, koska se ei tarvitse muuta tukea, eikä siten myöskään puolla aitaan ja Patea on siten tosi helppo ratsastaa myös uran sisäpuolella. Näin ei myöskään synny niin helposti mitään perunavakoja =)
Nämä nyt oli sellaiset asiat jotka halusin kirjata meille ylös :)
![]() |
Toi poni vas. oli ihan super =) |
![]() |
Nipsu. Tässä nähtiin kuunon meininkiä. Laukan vaihtoja, laukkapiruetteja, piaffia ja passagea. Niinku kouluratsastusta =) |
Pitäiskö ottaa oikein vapaata, että näkisi ne muutkin kokeet.
Saiskohan sitä vapaata? Mulla on tilauksessa kunkkuravi-vapaa, suojelun SM ja MM vapaat, ja parit muut kinkerit.... joten kyllä kai sitä nyt oripäivä-vaapaan saa kans ;) Mutta siis kiitos seurasta, eiköhän sinne ens vuonnakin pidä raahautua ;)
VastaaPoistaOripäivä-vapaa on ihan must =) Oppis varmaan jotain kun näkis enempi? Paitsi jos ne nostaa tota pääsymaksua, sit harkintaan ;)
VastaaPoista