sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sunnuntai

 Lauantaina olin töissä, joten sunnuntai oli todellinen ulkoilupäivä. Kaikki hepat ja koirat tulivat lenkitettyä ihan kivassa kelissä.
 Kuvat: Petri Luotonen

 Tangon kanssa treenattiin edelleen ihan pihalla.

20.3.16 Tango reenaa. Ja aurinko melkein paistaa.
 Pate pääsi hetkeksi jäiselle pellolle, sitten tielle ja maastoon. Ihan jäätävä viima kävi pellolla, hui!

20.3.16
 Ompun kanssa käytiin reilu viiden kilsan melko reipas lenkki. Tiet olivat osittain ihan mukavasti sulaneet, joten juoksemaankin pääsi. Pelto taas oli jäässä, joten siitä pääsi oikaisemaan lumisen metsätien pätkän.

20.3.16

 Pelto oli tosiaan niin jäässä etten viitsinyt juoksuttaa Patea siinä pitkään. Laukka kunnossa pelto siis ei ollut. Ravien jälkeen siirryttiin tielle tekemään hieman vastalaukkaharjoituksia.

20.3.16


 Mentiin Paten kanssa suoran pätkää edes takas ja kurvailtiin tien toisesta laidasta toiseen. Laukat pyöri tosi hyvin, oikeakin, ja saatiin kunnon mutkia aikaiseksi. 
 Lopetettiin ennen kuin tie alkoi muistuttaa kyntöpeltoa ja ennen kuin heppa väsyi. Laukat huononee sitten nopsaan. Lähdettiin vielä maastoon hurvittelemaan.


20.3.16 Pate tikkana. Tässä kohtaa saa jarrutella. Kohta nouseem laukka.

20.3.16 Ja taas mentiin.

Tästä kuvasarjasta näkyy jotakuinkin mitä tehtiin. Nostin laukan käynnistä tien toisesta reunasta toiseen kurvaten. Tein muutaman mutkan, pysähdyin, käännös ja sama toiseen suuntaan. Hauskaa oli. Patella oli tänään tosi hyvät jarrut ja se pysähtyi mäen alle mukisematta, vaikka laukattiinkin kotiin päin.







20.3.16 Ja taas mennään.
 Sitten hieman ravia loppuun.

20.3.16
 Me lähetään maastoon!

20.3.16
 Tango pääsi vihdoin taas pihalle taapertamaan. Nyt pihalla ei enää ollut jäätä kuin siellä täällä. Tehtiin taas pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Peruuteltiinkin pari askelta. Harjoiteltiin vasemman kierroksen lisäksi myös oikeaan kierrokseen, siinähän kuljen ulkopuolella. Se onkin hankalampaa ja jarrutella sai. Neiti rentoutui hommiin kyllä nopsaan ja nyt autotkin saa jo suhata ohi ilman mitään zempaloita.

20.3.16

20.3.16

20.3.16

20.3.16

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti